Päivä 140.
Luin erään fiksun ja nuoren naispuutarhurin vinkkejä kotipihan hoitoon. Hän kantaa ensimmäisenä keväällä kalusteet pihaan, koska mielestään tärkeintä on katsella ja nauttia puutarhasta, oli se sitten millainen tahansa. Olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä, ja sen vuoksi meillä onkin lukuisia istuma- ja lepopaikkoja pitkin pihaa ihan vaan itseäni (ja muitakin) varten.Nyt siis voin kertoa, että olen ainakin jossain puutarhan hoidossa onnistunut loistavasti.
Tänään pötköttelin pihakeinussa ja ihastelin keinun päällä valkoisenaan kukkivaa luumupuuta. Siinä ajatukset veivät kirjaan ”Luumupuu kukkii”. Muistaakseni joskus kymmenvuotiaana luin ensimmäisen kerran tämän ja muut Rauha S. Virtasen kirjoittamat tyttökirjat. Ja sen jälkeen luin ne vähintään kerran vuodessa uudestaan. Varsinkin Seljan tytöistä kertovat romaanit osasin melkein ulkoa, ja ne tytöt olivat ihan kuin omaa perhettä.
Seuraavan kerran sain (ja kehtasin) tarttua näihin kirjoihin, kun tytär alkoi niitä ahmia. Ja hän oli, jos mahdollista, vieläkin ihastuneempi Seljan tyttöihin. Tekipä hän vielä yliopistossakin jonkin tutkielman niistä.
Voisin ne kyllä taas mielellään kesällä keinussa luumupuun alla lukea. Vaan nyt ne kirjat ovat tyttären hyllyssä. Tosin pitihän minun googlata, ja kyllä, niitä löytyy ostettavaksi sekä uutena että käytettyinä.
Jos minuun joskus satavuotiaana iskee dementia, antakaa minulle kirja Seljan tytöistä, eiköhän muisti palaudu pätkittäin!