Päivä 34.

Olen opiskellut aika miehisellä alalla. Kurssikavereista varmaankin noin 90 prosenttia oli poikia. Ei siinä mitään kummallista ainakaan itselleni eikä siellä koulussakaan ei niin opiskelijoille kuin opettajillekaan ollut.

Sitten työelämässä rakennusalalla olen kohdannut aika ajoin tytöttelyä. Se on ollut jokseenkin harmitonta ja olen aina suhtautunut siihen vähän hymyillen. Varsinkin kun olen aina tykännyt kaikesta, mitä yleensä pidetään  ”tyttömäisenä” ; tanssinut balettia, pukeutunut mekkoihin ja ollutkin varmaan ihan tytön näköinen. Ja vanhempana olen ottanut tuon  tytöttelyn kohteliaisuutena (vaikka se välttämättä ole sitä aina ollutkaan).

Kyllä minutkin on pantu kokouksissa sivustalle kahvia keittelemään  ja kutsuttu milloin verhonripustajaksi milloin sihteeriköksi, mutta olen nuokin tapaukset pistänyt enemmänkin setämiesten hölmöilyiksi kuin ottanut niistä pulttia. Kerran kyllä  kokouksen aluksi yksi ainakin omasta mielestään tärkeä mieshenkilö käski minun lakaista (!) tilan. Joo, lakaisinkin toisten osallistujien katsellessa vaivautuneena toisaalle, vaan kokouksessa pistin sitten sille ukolle jauhot suuhun.

Naisten ja miesten tasa-arvo on tietysti oltava päivänselvä asia ja viime aikaiset me too -keskustelut tärkeitä. Mutta kyllä meillä Suomessa on asiat aika hyvällä tolalla verrattuna moneen muuhun maahan. Aina tietysti parannettavaa löytyy, ihmisiä kun ollaan.

Tästä nyt sitten tämänpäiväiseen. Telkkarissa on nyt muutaman viikon ajan mainostettu ilmeisesti jotain tulevaa tosi-tv ohjelmaa. Siinä yksi miespuolinen tyyppi kutsuu entisiä ja tulevia (siis haluaako, joku oikeasti olla) tyttöystäviään ”irtopainoiksi” ( vastakohdat olisivat sitten ”kestotilauksia”). Jos olisin nyt ilkeä , kutsuisin tuota hattupäistä ääliötä ”painovirheeksi”, mutta koska olen saanut hyvän kotikasvatuksen sanon häntä sivistymättömäksi hemmoksi!