Päivä 46.

Tänään harmaa ja usvainen nollakeli, joten olen pysynyt neljän seinän sisällä. Juuri sopiva ilta kasvonaamiolle, jonka sain jouluonginnasta.

Siis kyllä, meillä on joka joulu jo perinteeksi muodostunut onginta. Ollut siitä asti, kun tyttäreni oli kolme vuotias. Hän oli ennen joulua ollut ensimmäisillä kaverisynttäreillä ja siellä oli ohjelmassa ongintaa. Jouluaattona hän sekoitti synttärit ja joulun (juhla kun juhla) , ja tiedusteli, koska se onginta tulee. Isäni sen ensimmäisen järjesti ja sen jälkeen siis joka joulu ohjelmassa.

Ongintaan on muodostunut tarkat säännöt. Ajoissa päätetään, kuka hankkii ”kalasaaliit”. Ne ovat jotain pientä, edullista ja onkijoille sopivaa. Alakerrasta kannetaan sermi ja tietysti onki, jonka päässä koukku ja kori. Onginta suoritetaan ikäjärjestyksessä, vanhimmasta nuorimpaan. Tämä on aina yhtä odotettu ja hauska traditio.

Viime jouluna muistelin ilolla ja vähän haikeudellakin menneitä ongintoja. Omat lapset ovat jo aikuisia, minun ja miehen vanhempia ei enää ole  ja lapsenlapset ovat tietysti uusia, innokkaita leikkijöitä. Itse asiassa meitä oli jouluna paikalla vain kaksi niitä ihan alkuperäistä onkijaa.

Nyt siis kangasmaski kasvoille. Maski sisältää paperibambu-uutetta, joten huomenna saatan säteillä tai sitten näyttää pandalta.