Vihreää seinään

Kevät tulee ja remppakuume kaihertaa mieltä. Valitettavasti (onneksi) melkein kaikki tuli tehtyä jo viime vuoden puolella, joten värkkäämistä kämpän osalta piti jo hiukan etsimällä etsiä. Kävi kuitenkin niin että olohuoneen seinään ilmestyi naperon ristiäisten seurauksena mustia skraiduja jostain tuoleista tms. Kävin sitten taikasienellä hinkuttamaan jälkiä jotka kyllä hävisivätkin, mutta jostain syystä olin taas unohtanut mitä sieni tekee herkemmille maalipinnoille (ja myös esim. laminaatille), eli poistaa pinnasta kerroksen. Seinässä näkyy nyt siis valoa vasten isot jäljet jotka eivät sinänsä seinää pilaa mutta innoittivat idean uudesta väristä. 

Värikartta

 

Aikaisemmin raportoidun tapettieepokin jäljiltä olohuoneen televisioseinällä roikkuu sinertävän kukertava Morrisin Arbutus -tapetti ja tämä ko. päätyseinä on maalattu Tikkurilan hieman kellertävän valkoisella Kamelia-sävyllä. 

Hamstrasin rautakaupasta kasan värilastuja ja ripustelin ne seinälle. Jostain syystä kaikki lastut olivat vihertävän sävyisiä, on ilmeisesti joku vihreä kausi. Huomasin tässä ulkona käpötellessäni että olen paitsi pukeutunut itse vihreään, myös lastenvaunut ja käsveska ovat vieläpä samaa metsänvihren sävyä kuin takkikin. Eli riski övereille on mutta menköön. Vihreä on sitäpaitsi trendisävy, Tikkurilankin vuoden sävy on tummanvihreä Vuono.

Värilastut

 

Kun seinälle on ripustanut viisitoista vihreän sävyä, alkaa olla aika vaikea tehdä eroa niiden välille. Rajasin kuitenkin epäsopivat pois ja loppusuoralle pääsivät Poukama, Lehvästö, Jade ja Laakso.

 

Vaikea noistakin oli valita mutta keksin käydä hakemassa lisää värilastuja ja teippaamalla niitä kasaan sain paremmin esille värien luonteen isommalla pinnalla. 

Valmiin seinän näette myöhemmin, nyt maalikaupoille! Tällä kertaa osaan ehkä myös suojata katon tarpeeksi tehokkaasti, vihreitä länttejä on turha yrittää kuurata rapatusta katosta.

 

koti sisustus diy

Koukkuja ja kiinnikkeitä Pegboardiin

Sit niitä koukkuja. Kannatti muuten laittaa levy jo seinään kiinni ilman koukkuja, jouduin tietty ottamaan sen alas jotta saisin nippusiteet kiinnitettyä levyn taakse. 

Vakoilin Youtubesta muutaman videon miten tehdään itse koukkuja Pegboardille, esimerkiksi tässä varsin perinpohjaisessa videossa on  huolella tehty jigi jonka mukaan koukut saa samankokoisiksi. Näitä spesiaalikoukkuja tein vain pari koska totesin ne varsin riepoviksi taitella ilman mitään jigejä.

Suurimman osan koukuista tein katsomalla mallia s-koukun tekoon tältä videolta. Oma metallilankani oli tosiaan 2 mm paksuista, joten se oli kenties hiukan paksumpaa kuin videolla. 

Muutamat kunnon pihdit olivat oleellisimmat työkalut, vasara ja puukalikka samoin. Peruskoukun vääntäminen onnistui vaihtelevan hyvin seuraavasti:

Katkaistaan pätkä lankaa, mieluummin liian pitkä kuin pätkä.

Väännetään toiseen päähän pihdeillä sopivan laajuinen koukku. 

Tehdään seuraavaksi terävä mutka toiseen suuntaan n. 5-6 cm päähän koukusta. 

Väännetään vielä toiseen suuntaan mahdollisimman tiukka käännös ja katkaistaan lanka 1,5 cm pituiseksi.

Loppupäätä voi vielä taivuttaa hiukan kaarevaksi. 

Koukku Pegboardiin

Tämän jälkeen testataan että koukku istuu tauluun. Liimasin kuumaliimalla muutamaan koukkuun puupallon suojaamaan päätä, loppujen koukkujen päät viilasin tylsemmäksi. Kiinnityksen varmistin vielä pujottamalla pienen nippusiteen koukun ympäri ja samasta reiästä sisään. Isoille lankarullille koukut tehtiin samaan malliin, vain pidemmällä varrella. Voisi toki olla stabiilimpikin systeemi, mutta toimii kuitenkin.

Pienille rullille tein koukut puutapeista joiden päitä veistelin puukolla vähän kapeammiksi. Veistin pään vielä hieman toisepuoleiseksi jotta saisin tapit hiukan yläviistoon. Liimasin sitten kuumaliimalla levyyn ja näyttää pysyvän kiinni.

Pegboard

Lopuksi hankin vielä jostain Säästökuoppa -tyyppisestä kaupasta nuo ihastuttavat muovikorit jotka laitoin nippusiteillä kiinni ja valmista tuli. 

Olen lopputulokseen ihan tyytyväinen, kerrankin saa romut pysymään järjestyksessä. Nyt sitten vain odottelemaan ompelukoneen saapumista, sitten se hupi vasta alkaakin kun pääsee niitä hommia opettelemaan. Jossain höyryissä taisin olla kun menin sellaisen hankinnan tekemään.

Pegboard

 

 

 

 

 

 

 

koti sisustus diy