Tapetti ja kuinka se valitaan

Seinien pinnoittaminen tapetilla on kiistatta yksi mieluisimpia pintarempan vaiheita itselleni. Asuntoa vaihdettaessa on hykerryttävää päästä valikoimaan tapetteja ja niinpä uusi kämppäkin koki melkein joka huoneen osalta tapiseerauksen maalauksen lisäksi. Ennen kuin näytän mitä tuli, jaarittelen vähän tapeteista ylipäätään. 

Syitä miksi pidän tapeteista:

-Tapetilla tulee kerralla valmista pintaa
-Tapetoinnin saa tehtyä ihan itsekseen
-Tapetilla voi radikaalisti muutta huoneen tunnelmaa
-Tapetin valitseminen on raastavuudessaankin varsin mukavaa touhua

Olen kuullut muutamilta tapetti-skeptikoilta että tapetointia pidetään hankalana hommana ja sitä vältellään myös siksi ettei tapetti välttämättä sovi remonttikohteen olemukseen. Olen kuitenkin täysin toista mieltä molempien väittämien kohdalla. Tapetointi ei ole lainkaan vaikeaa kunhan muutama työvaihe ja -väline on hallussa. Lisäksi maailmassa on niin monenlaista kuosia tyyliä että omaan kohteeseen löytyy varmasti sopiva kunhan vain jaksaa muutaman sivuston plärätä läpi.

Itse olen löytänyt näiltä sivustoilta parhaiten vaihtoehtoja:

http://www.tapettitalo.fi/

  • Hyvä valikoima suomalaisia klassikkotapetteja 
  • Voi käydä Helsingissä paikan päällä katsomassa 
  • Kurkkaa: Jukka Pellisen Assyria

assyria_0.jpg

 

http://www.seinaruusu.fi/

  • Selkeät suomenkieliset sivut
  • Näytteitä saa tilattua (ilmaiseksi) useimmista tapeteista
  • Kurkkaa: Sanderson Swallows 

swallows_0.jpg

http://www.wallpaperdirect.com

  • Valtava valikoima erilaisia tapetteja
  • Toimittaa suurinta osaa myös Suomeen
  • Kurkkaa Scion Mr. Fox

mr._fox.jpg

http://www.decorsupplies.co.uk

  • Myy eBayn kautta varsin kilpailukykyiseen hintaan monia tapettimerkkejä
  • Nopea toimitus myös Suomeen
  • Kurkkaa: Morris & Co Arbutus

arbutus2.jpg

Tapetin valinnassa pätee samanlainen lainalaisuus kuin esimerkiksi juhlavaatteiden valinnassa, jos jokin kiinnittää heti alussa huomiosi mutta päätät jatkaa etsintää koska et ole nähnyt vielä riittävää otantaa, se eka kiva on luultavasti kuitenkin se johon lopussa palaat. Näin on käynyt ainakin itselle joka kerta.

Eli arvatkaa mitkä tärpeistä ovat päätyneet omalle seinälle? Siis paitsi toi pääskynen joka jäi vanhaa rötisköä koristamaan.

Jatkoa seuraa..

koti sisustus diy

Eteisen kiviseinäprojekti Tunto Kivellä

Kun muut seinät olivat saaneet kivasti jo kaikki maalin ja maalarin mielenterveyskin alkoi palailla, oli aika keksiä seuraava kodinparannusprojekti.

Edelliset asukit olivat sutineet eteisen seinän ilmeisesti Tikkurilan Tunto Hieno -struktuurimaalilla tai vastaavalla tuotteella, mutta seinän rusehtava väri ja törkyinen olemus saivat harkitsemaan pinnan uusimista. Rautakaupassa pällistellessäni silmäni sattuivat Tunto Kivi -seinäpinnoitteeseen joka vaikutti varsin mielenkiintoiselta elävine pintoineen. Massiivisen arpomisen jälkeen päätös eteisen seinien pinnoittamisesta syntyi ja säntäsin kauppaan hakemaan ainetta. 

Tunto Kivi on siis luonnonkivirouheen ja vesiliukoisen sidosaineen sekoitus jolla voi päällystää jos jonkinlaista pintaa. Neljän perusvärin lisäksi sitä sävytettynä 25 eri väriin. Viime vuoden asuntomessuilla vihreällä Tunto Kivellä oli päällystetty viherperheen pikkuvessa. Muistini mukaan käpälöin jossain toisessakin messutalossa eteisen seinää jossa oli vaaleaa kiveä, mutta ei palaa mieleen mistä talosta oli kyse (ja oliko edes viime vuoden messuilla). 

Vähän pinnan röpöliäisyys kyllä mietitytti, mutta toisaalta on kauhean kätevää jos kantapäät voi raspata heti eteisen seinää vasten ja naamakuorintakin onnistuu jos tulee liian kenossa kotiin.

Tuumasta toimeen siis! Ensin hioin seinän vanhan struktuurimaalin epätasaisuuden takia ja sen jälkeen maalasin Harmonyn sävyllä F300 Kamelia (vaikka valitsemani vaalean luonnonkiven alle suositeltiin toista, harmaampaa maalisävyä). Tuota Kameliaa nyt vain sattui olemaan olkkarin maalaushommista jäljellä enkä millään viitsinyt tärvätä rahaa taas uuteen sävyyn. Lisäksi ajattelin että jos kivipinnasta tulee näin vaaleamman sävyinen pohjan hohtaessa hiukan läpi, parempi niin.  Kivihommissa huomasin kyllä mikä itu pohjamaalin sävyssä oli, se olisi tasoittanut pinnoitteen levityksen epätasaisuuksia ensimmäisen kerroksen jälkeen. Tilanne kuitenkin korjaantui täysin toisen pinnoitekerroksen jälkeen ja lopputulos oli tasainen. 

vanha_seina_0.jpg

 

Tavara oli koostumukseltaan yllättävän kevyttä ja lötköä, ensimmäinen kerros oli jopa mukava levittää leveällä metalliliipillä kun tuoreessa muistissa oli vielä kalkkisementtilaastin kanssa läträäminen. Mietin ensin listojen ja pistorasian kansien poistoa mutta onneksi päätin vain teipata ne hyvin kuten Tikkurilan ohjevideossakin. Poistamisen jälkeen listoja olisi nimittäin ollut vaikeampi sovittaa suoraan lisäpaksuutta saaneeseen seinään. Ja muutenkin laiskotti.

Sotkuakin syntyi alussa ihmeen vähän vaikka jossain toisessa blogissa sitä valiteltiin. Tuulettelu oli kuitenkin ennenaikaista sillä toista kerrosta hiertäessä kivessä oli lattian lisäksi myös värkkääjä. Vesiliukoinen kiviaines onneksi märkänä on helppo siivota pois. 

Ensimmäiseen kerrokseen arviolta 8 m² seinään meni tasan kaksi purkkia Kiveä, menekki hiukan yllätti mutta ajattelin että toiseen kerrokseen saattaisi tuurilla riittää yksi 14 kg:n satsi koska pinnasta tulee huomattavasti ohuempi ja sen tavoitteena on lähinnä tasoittaa pinta. Periaatteessa joku olisi voinut olla tyytyväinen jo ensimmäisenkin kerroksen jälkeen ja jättää pinnan niin, mutta oman kokemuksen mukaan kannattaa ehdottomasti laittaa toinenkin kerros jotta kivenraapimat ja värin epätasaisuudet tulee peitettyä. Ensimmäisen kerroksen jälkeen annoin seinän kuivua vuorokauden verran.

tunto_kivi.jpg

 

HUOM! Teipit on todellakin syytä poistaa myös kerroksien välillä ja reunat kannattaa siistiä liipillä vielä teippien poistamisen jälkeen. Onneksi kerrankin viitsin näin tehdä sillä muuten olisin ollut liemessä ja jälki olisi ollut rumaa. 

Toisen kerroksen liippaaminen ja hiertäminen oli nihkeämpää kuin ensimmäisen kerroksen laittaminen. Ensin taas liipillä satsi seinään mahdollisimman ohuesti, sitten korviaraastava hiertäminen. Radiopeltorit pelastivat hermot tälläkin kertaa. 

valmis_seina.jpg

Teipit taas veks ja vikat vilkaisut virheiden varalta ja valmista tuli! 

Seinään piti kiinnittää vielä pieni kaappi ja muuten tulpan reikien poraus sujui helposti mutta seinän sisäisistä esteistä johtuen tuli pari hutia. Ne oli onneksi helppo paikata tuikkaamalla reikä ensin täyteen pakkelia ja pinnalle pieni kasa Tunto Kiveä sormella siloittaen. Ei huomaa mitään! Mönjää on siis hyvä olla pieni määrä jemmassa vastaavan varalle.

 

 

 

 

 

koti sisustus diy