Minä

Olen vuosien ajan kirjoittanut  pieneen siniseen ruutuvihkooni ajatuksia, purkanut turhautumista, koittanut löytää selkeyttä omiin ajatuksiin, pyyhkinyt kyyneliä sivuilta ja myöhemmin lukenut samoja ajatuksia kiitollisena hymynkare huulillani. Kiitollisena siitä, että niistäkin haasteista selvittiin. Siitä, että ne valmistelivat seuraaviin haasteisiin. Ajattelinkin, että miksi ihmeessä en jakaisia ajatuksia muillekin. Itse ainakin huomaan saavani lohtua ja rauhaa siitä, kun voin lukea muiden ajatuksia. Huomata, että joku toinen painii samojen mörköjen kanssa. Ja ehkä välillä oivaltaakin jotain.

Olen todella huono puhumaan syvemmistä ajatuksistani muille, ja siksi alunperin aloittanutkin ajatusten kirjoittamisen ylös. Vaikka läheisiä ystäviä löytyykin ja suhde perheeseen on hyvä, ei puhuminen silti onnistu. Tunnenkin oloni välillä sudeksi lampaiden vaatteissa, kun kuuntelen ja neuvon ystäviäni,  mutta en samalla tavalla jaa omia ongelmiani heille. En kai halua, että muut murehtivat ongelmiani tai näkisivät minut rikkinäisenä. Kai sekin juontaa juurensa pelkoon epäonnistua ja olla heikko avoimesti, se on taito jonka vielä aion oppia.

Olen siis 24-vuotias nainen, junantuoma pääkaupunkiseutulainen. Se, joka hymyilee lisää ja nauraa enemmän silloin, kun sisällä kiehuu tai sieluun sattuu. Se, joka iltaisin haaveilee parisuhteesta, mutta tosi paikan tullessa kangistuu kauhusta ja haluaa juosta mahdollisimman kovaa karkuun.  Se, joka ei halua pahoittaa kenenkään mieltä. Se, joka istuu ja kuuntelee vaikka maailman tappiin asti kadun asukkaiden tarinoita, vaikka samalla pelkääkin kuollakseen. Se, joka lukee iltarukouksen ja meditoi. Se, joka etsii ja etsii, mutta ei tunnu löytävän.

Olen iloinen sinusta. Iloinen, että olet utelias tutustumaan ajatuksiini. Tervetuloa!

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *