Minä olin kamala äiti – anteeksi

Tulossa postaus Stokke – Mini ja Sleepy-sängystä. Ensin kuitenkin riipastaan hieman pintaa syvemältä – nyt avaudutaan!

Ulkomailla asuessa sitä vasta ymmärtää millaiset paineet suomalainen saa toiselle suomalaiselle, äidille etenkin. Pitää tehdä sitä ja tätä, mikäli et tee niin kuin käsketään tai kuten ”pitäisi” sinua saa arvostella päin näköä. Imetys on ”pakollista” ja kaikki olettavat sinun imettävän. Suurin osa neuvoloista eivät osaa kuitenkaan neuvoa äitiä imetyksessä – imetysneuvonta- mitä se on? Imetys ei ole helppoa, se on järjettömän vaikeaa, henkisesti ja fyysisesti. Hormonit pauhaavat naisen elimistössä. Tietysti sinä imetät – mutta kun haluat kysyä neuvoa/olet pulassa et saa apua. Sinut jätetään käytännössä yksin ongelmiesi kanssa. Mikäli haluat imettää ja epäonnistut – syyllistät itseäsi koko loppuelämän. Naiset ovat siirtyneet internetiin ja Facebookissa toimiva imetystuki ry – on varmasti pelastanut monia. Pullolapsien äidit saavat osakseen niin kamalaa ja töykeää tekstiä. Olen törmännyt ihmisiin jotka menevät sanomaan päin näköä pienen vauvan äidille ”miksi annat pullosta noin pienelle, sinun pitäisi imettää.” Kenellä on oikeus arvostella toista ihmistä, varsinkaan äitiä ja äiteyttä? Ei kenelläkään!

main.original.640x0c.jpg

Ruokailu on yleensä se mikä jakaa ihmiset kahteen kastiin ja siitä voi sitten toista solvata ja poistaa kaverilistoilta ne ”pulloäidit” mikäli itse imetät.

Mikäli poistat kavereistasi ne jotka tekevät jotain erilailla kuin sinä – jäät yksin. Yksikään äiti ei tee asioita niinkuin sinä.

Soseita vai ei – siinä vasta pulma. Täysimetyksellä 6kk asti – ei sittenkään, vauva huusi nälkäänsä. Mutta ei imetetty lapsi tarvitse muuta ravintoa kuin äidinmaito. Meillä ei juotu pullosta koskaan, kestovaippoja tietenkin. Kertakäyttövaipat toimivat meillä paremmin. Meillä mentiin päiväkotiin, meillä ei. Autoistuin selkä menosuuntaan, kasvot menosuuntaan lapsi kuolee viikossa. Välikausihaalari pitää olla, kaksiosainen on surkea. Kaksiosainen toimi paremmin meillä, villahaalari oli hyvä. Fleecehaalari on hyvä. En anna lasta hoitoon, lapsi pärjää hyvin viikonlopun mummolassa.

Äiti on ihminen – äiti on persoona- äidillä on nimi. Anna on edelleen se sama Anna, hänellä on lapsi.

Suomessa paineet jo siitä mitkä ulkovaatteet ostaa lapselle, paineet siitä oletko uraäiti vai ei, paineet siitä ja tästä. Suomessa ollessani käyn usein hiekkalaatikko-keskusteluita muiden äitien kanssa – nautin niitä! Mitä tahansa suomalainen nainen sanoo perään tulee aina selitys, hyvin nopeasti. Selitetään miksi on mennyt jo töihin, vauva on 9kk ikäinen. Selitetään miksi on vielä kotona, lapsethan ovat jo kouluikäisiä. Aina tarvitsee selittää miksi on sitä tai miksi on tätä, miksei voi vain sanoa että ”minä menin töihin kun äitiysloma loppui.” That’s it! Ei omia valintojaa pidä perustella. Suomalainen nainen elää todellisen paineen alla. Apuja kotiin ei saa ottaa:

Siivooja – äiti on laiska

Lastenhoitaja – äiti on laiska

Au Pair – mikä se on

mom-quote1.jpg

Kuka meitä suomalaisia äitejä sitten arvostelee? No me muut äidit – tietenkin! Voisin itse katsoa peiliin. Ensimmäisen lapsen odotusaikana sekä vauva-aikana katselin muita äitejä toisessa kodissa- auringon alla. Etelä-Euroopassa on tietenkin toisenlainen tyyli – se kummastutti minua, uutta hormoneissa kärvistelevää äitiä. Luulin tietäväni kaiken muista äideistä ja heidän elämästään vain parin sekunin näkemisellä. Kulttuuri oli samanlaista euroopassa kun ollaan, mutta kuitenkin niin erilaista. Mietin mielessäni jatkuvasti kävellessäni kaduilla:

”huono rintareppu, lonkat menevät”

”tuolla vauvalla on liian kylmä/kuuma”

”miksei päätä ole suojattu aringolta”

”mitä se antaakaan lapselle syötäväksi”

”miksei tuo imetä”

Nyt minua hävettää, hävettää niin silmittömästi. Äiteys muutti minut ja kaikki muut äidit olivat ”vapaata riistaa.” Tein mielessäni karmivia kommentteja – miksi? Siksi koska luulin että minun tapani ovat oikeita. Oikeasti, luulin. Mitä enemmän aikaa kuluu sitä enemmän häpeän. Olkoon tämä postaus anteeksi pyyntö niille kaikille äideille joita mielessäni arvostelin.

Olen luullut että terveydenhuolto täällä auringon alla on huonoa / huonompaa kuin Suomessa. Anteeksi siitäkin. Me olemme käyneet nyt parin vuoden aikana erilaisista syistä Euroopan johtavilla lääkäreillä, auringon alla,  Etelä-Euroopassa. Alussa terveydentilaa tutkiessa vein vauvan Suomeen tutkimuksiin sillä minähän en luota näihin puoskareihin. Suomessa lääkäri katsoi minua paperinsa takaa  ja kysyi missä asumme. Hänen suunsa loksahti ja hän jatkoi pöllämystyneenä  ”Mitä sinä täällä teet. Tiesitkö että teillä on yksi maailman johtavista spesialisteista, teidän maassanne.” Taas hävetti, en tiennyt sillä Suomessa kaikki on parasta.

Kun suomalaiselta äidiltä kysyy neuvoa saa yleensä totuuden. Miten sinun pitäisi tehdä. Mielipiteitä ei ropise vaan ”tee näin”. Oli aihe sitten mikä hyvänsä. Oli kyse sitten vauvan sängystä, rattaista, vaatteista, unirytmistä, syömisestä. Rakastan ihmisiä joilla on hyviä mielipiteitä tai neuvoja. ”Oletko kokeillut tätä – ehkä se auttaisi.” Siinä vaiheessa kun on miettinyt päänsä puhki miksi vauva ei nuku on ihana saada neuvoja – ei totuutta siitä mitä olet tehnyt väärin. Mikäli kysyt mielipidettäsi facebook – palstalla pari ensimmäistä kommenttia ovat asiallisia ja loput kommentit ovat sitten asian vierestä. Viimeiset kommentoijat tappelevat muiden kommentoijien kanssa- perus kaava- viihdyttävää sinänsä!

Olemme puhuneet paljon facebook ryhmissä sekä äitien tapaamisissa aiheesta.

Suomalainen äiti on paineen alla – olemme kaikki asiasta yhtä mieltä.

Ymmärrän äiteyteen puuttumisen mikäli se on lapselle vaarallista. Lastensuojeluilmoitus täytyy tehdä mikäli lapsi on vaarassa- ehdottomasti. Lastensuojeluilmoitu aiheesta ”lapsi oli ravintolassa 20.00 ja vanhemmat joivat lasin viiniä” – on täysin aiheeton. Mielestäni on ihanaa että lapset otetaan mukaan ravintoloihin ja ihmisten ilmoille.

Luotan sokeasti Suomeen, kaikessa. Luotin. Luotan edelleen. Suomessa osataan, olemmehan me Suomi! Olen kuitenkin opetellut avarakatseisemmaksi, ja poistun kuplastani nykyään ja yritän elää koko sen hemmetin kuplan ulkopuolella. Emme me Suomessa tee kaikkea oikein.

Välillä mietin kävellessäni katuja että ”mitäköhän muut ihmiset miettivät nyt”. Tilanteita:

Lapsi on ollut kipeänä ja ainut mikä uppoaa on ranskalaiset – kello on 10.00 ja istun mäkkärissä lapsen kanssa. -Huono äiti, ranskalaisia lapselle, ha mihin aikaan.

Teen blogipistausta BabyBjörn kantorepusta, kannan lasta tunnin rintarepussa. -Eikö tuo ymmärrä miten surkea tuo reppu on. Lapsi parka.

Asetin vauvan esikoisen istuimeen hetkeksi kun otin kauppakasseja autosta. –Miten 6kk ikäinen vauva voi matkustaa kasvot menosuuntaan.

Lapsi on rattaissa hereillä kello 23.00 ja olemme ulkona. Tulimme päivystyksestä ja auto on korjaamolla. ”Huonot vanhemmat, lapsen pitäisi olla jo nukkumassa”

 

Edellä mainittuja esimerkkejä on tuhansia, tuhansia. Miettikääpä itse mitä olette tehneet kun ”arvosteleva äiti” on pyyhältänyt ohi. Korottanut ääntä lapsellenne, antanut suklaata 1-vuotiaalle – ”mokaatteko” tekin? Tiedättekö mitä -kaikki mokaavat.

lovely.jpg

 

Kommentit (6)
  1. Hyvä teksti! Arvostelua kyllä saa kohdata, äitiyteen ja siihen liittyviin asioihin kun on mielipide joka kadun miehellä ja se on sopivaa myös sanoa, halusi sitä kuulla tai ei. Muutamaan otteeseen jo ehtinyt tämäkin tuore äiti mielensä pahoittaa, olen kuitenkin vielä osannut olla arvostelematta muita, ehkä se tulee kun lapsi on isompi ja ”tiedän kaiken”. 😀

  2. Hyvä teksti! Olen itse viettänyt nyt muutaman kuukauden väli- ja etelä-amerikassa ja vaikka minulla ei ole lapsia, on tullut pohdittua paljon sitä miten niitä osaisi itse kasvattaa oikeanlaisella rentoudella. Täällä nimittäin tuntuu kaikilla olevan niin yltiö-rento ote lapsiin, että olen miettinyt tuleekohan musta ihan sekopää ylihuolehtija, mikäli niitä lapsia joskus siunaantuu. Santa Teresassa ollessamme sellainen nuori länkkäriperhe hengaili rannalla ja niiden ehkä 1-2 vuotias(?) lapsi taaperteli yksin hapuilevin askelin melko pitkän matkan päässä vanhemmistaan. Huomasimme että lapsi lähestyy piikkilanka-aitaa ja olimme jo juoksemassa pysäyttämään häntä. Kunnes vanhemmat huomasivat lapsen hapuilun piikkilangalla ja antoivat hänen kosketella aitaa uteliaana. Samassa paikassa monien perheiden pienetkin lapset juoksentelivat ilman kenkiä kaduilla illan tullessa sellaisella tiellä, jossa autot ajoivat välillä tosi kovaa. Mietin, että jos en osaa relata edes muiden lasten kohdalla, miten ikinä osaisin relata oman? 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *