Äidin asenne lennolla – the attitude
Sotamaalaukset naamaan – Rocky soimaan taustalle – täältä tulee- armeija-äiti!
Heti lentokentällä olen oppinut tekemään selväksi lapsilleni sen, että siellä ei sekoilla. Check in kahden lapsen kanssa on haastavaa mikäli lapset poukkoilevat sinne sun tänne, kiipeilevät matkalaukkuhihnalla, juoksevat erisuuntiin samalla kun itse yrittää keskittyä itse asiaan. Rattaat saa harvoin jättää juuri siihen – yleensä ne viedään erikoismatkatavarahihnalle, itse. Yleensä toinen lapsista istuu kärryissä yläritilällä ja toinen seisoo/istuu alemmalla. Hki-Vantaa on turvallinen, Suomi on turvallinen. Muissa maissa kentillä täytyy olla haukansilmänä – jos hävität lapsesi edes sekuniksi voi olla jo liian myöhäistä.
En ole koskaan ymmärtänyt lausetta ”ota rennosti” – lennoilla
Ota rennosti -ei kuulu sanavarastooni kun kyseessä on lentäminen ja lapset. Meillä on tiukka kuri miten menetellään missäkin kohtaa. Lapset saavat tehdä mahdollisimman paljon itse lentokentällä. Rohkaisen lapsia menemään itse turvatarkastuksesta ja tutkimme läpivalaisukonetta. Turvatarkastuksessa henkilökunta on ollut poikkeuksetta todella ystävällistä ja ymmärtäväistä sorttia kun matkustan yksin kahden lapsen kanssa. Rintareppu on pitänyt riisua viimeisillä kerroilla aina, samoin kengät. Ensimmäisillä kerroilla huuto alkoi kun lapsen pehmolelu joutui läpivalaisuun – nykyään se sujuu jo huudoitta.
Äidin asenne ratkaisee – se kova asenne
Lapselle on tehtävä selväksi että lentokone on siirtymistä varten. Siellä ei huudeta eikä juosta, ei riehuta eikä pompita penkeillä. Mikäli tämä on jo äidinmaidossa opittua lennot uhmaikäisten kanssa onnistuu, ainakin paremmin. Kuulostan varmasti hirviöäidiltä. Sitä en ole. Olen rakastava lempeä äiti, lentokoneessa minun täytyy olla vain todella tiukkana. Meillä on aina ollut erittäin vilkkaat lapset. Vauvana itkevät ja vaativat, nyt hieman vanhempina he kokeilevat rajojaan jatkuvasti. Saakin kokeilla, siksi heitä sanotaan lapsiksi.
Miksi älytön kuri? Siksi, koska koneessa on myös muitakin matkustajia, sekä turvatarkastuksissa ja check-in:ssä.
Siinä ei ole aikaa maaritella ja maanitella kirkuvaa kaksivuotiasta, ei vain ole. Minua ei haittaa koneessa huutavat vauvat, vauva on vauva. 2 ja 3 vuotias ovat eriasia. Meillä lapset eivät tiedä että turvavyön saa irroittaa lennon aikana, he eivät tiedä että koneen käytävällä saa kävellä lennon aikana, he eivät tiedä että istuimen edessä olevalla jalkatilalla saa seistä. Lapset istuvat (makaavat, ovat polvilteen) koko lennon ajan lukuunottamatta vessaareissuja. Me tulemme usein välilasku-lennolla ja silloin on aina todella nopea koneen vaihto. Siinä pitää kiirehtiä juoksujalkaa toiselle portille, kantamuksien ja lasten kanssa. Hyvissä ajoin ennen laskeutumista kerron lapsille, että nyt reippaasti, äidin mukana, toinen lentokone odottaa meitä!
On meillä ollut niitä karmeitakin lentoja. Muistan kun olin viimeisilläni raskaana ja lensin Suomen-kotiin. Esikoiseni oli sylissäni ja sai kamalan huuto-väsymys-kohtauksen. Siinä naama peruslukemilla hammastapurren pidin lapsesta kiinni valtavan mahani kanssa. Pari minuutia täyttä raivoa ja hän sammui syliini. Tuskanhiki valui. En kuitenkaan luovuttanut unien kanssa, tiesin että mikäli hän ei nukahda – hän huutaisi koko lennon ajan. Neuvon pitämään pään kovana, mikäli tiedät että lapsi on väsynyt ja huutaa väsymystään – hoida homma kotiin!
Ajoita lapsen päiväunet / yöunet. Pidä lapsi hereillä ennen lentoa. Liian lyheyt unet ennen lentoa ovat pahimmat. Tai unet jotka alkavat autossa matkalla lentokentälle ja keskeytyvät kun mennään ulos autosta. Meillä on yleensä aikainen aamu tai sitten ilta lento. Aikaisena aamuna lapsien täytyy nousta ennen normaalia heräämisaikaansa. Matkalla kentälle pidän lapset hereillä, päiväunet nukutaan koneessa. Iltalennolla pidän lapset hereillä lentokentälle ja he voivat nukahtaa yöunille koneeseen.
Yhdellä lennolla portti vaihtui niin nopeasti että juoksin terminaalin toiseen päähän vetäen perässä kirkuvaa 3-vuotiasta – myöhästyimme jatkolennolta. Odotin lasten kanssa yksin lentokentällä yli puoleen yöhön jolloin matka taas jatkui. Lapset olivat itkuisia ja väsyneitä, äitikin oli. Matkustin lapsien kanssa yksin melkein 20tuntia.
Yksin matkustavalla vanhemmalla on niin suuri vastuu lapsien turvallisuudesta – kuri on oltava. Hoen lapsille kyllästymiseen saakka että heidän täytyy pysyä äidin lähellä – muuten joku voi viedä heidät. Suomessa kun päästän lauseen suustani minua katsotaan kuin hullua ”pelottelee lapsia nyt noi”. Meillä se ei ole pelottelua vaan todellinen vaara. Meidän auringon alla kodissa jos lapsi häviää ostoskeskuksessa tuskin saan lastani enää takaisin, maailma on karu.
Todella moni äiti jännittää yksin lentämistä. Ihan pienten kanssa lisäkäsipari ei olisi haitaksi, nyt kun lapset ovat jo 2 ja 3 lentäminen ei ole lainkaan hankalaa. Lapset kuuntelevat ja tietävät miten toimia sillä meillä on aina samat säännöt. Pahin mitä koneessa nyt yleensä tapahtuu on se että lapsi itkee ja raivoaa. Lapsella on aina syy raivoon, oli se sitten kuumuus, nälkä, väsymys. Syy voi olla myös lapsen huono käytös johon vanhemman on puututtava.
