Mitä mä haluan? Helpommin tunnistaa mitä mä en halua. En tarviste rikasta miestä enkä ole myöskään pinnallinen vaikka ulkonäköön kiinnitänkin ensin huomiota ja itsekin koitan pitää itsestäni huolta. Kun tapaan ihmisen ja se osottautuu aikaansaamattomaksi luuseriksi joka ottaa tekosyillä saikkua töistä niin se kertoo henkilön vastuuntunnottomuudesta. Joku jonka on pakko päästä iltakaljalle kantapaikkaan ei myöskään kiinnosta. Kyllä sen huomaa aika nopeasti kennelle mahdollisuuksia antaa.  Nää on sellasia nopeita turnoffeja vaikka olisin jo päässyt jopa ihastumaan. 

Haluaisin että seuraava kumppani on jo juoksunsa juossut ja tietäisi mitä haluaa. Olisi edes yksi vakava parisuhde takana jotta olisi oppinut tuntemaan itsensä parisuhteessa. Helposti tulee toistettua samoja virheitä mutta uuden kumppanin kohdalla ne on pitää olla käsitelty eikä niitä toisteta , Jos ei koe sitä virheeksi niin pitää pystyä seisomaan omana itsenään sen takana ja odottaa kumppanilta hyväksyntää. Itse en enää voinut puhua edellisessä suhteessani. En saanut olla se oma itseni jolla on tarve jakaa asioita ja keskustella.  Olin ihan yksin päässäni pyörivien juttujen kanssa. Seuraavassa suhteessa mä en luovu siitä. Kaikki asiat pitää voida sanoa. En todellakaan ole vaikea tai oikutteleva nainen mutta musta on helppo tehdä sellainen. Tiedän etten ole enää hiljainen hyväksyjä ja en jätä mielipiteitäni kertomatta.

Olen edellisessä parisuhteessani luopunut jonkun verran itsestäni. Sitä en tule enää koskaan tekemään. En anna kenenkään polkea mun jaloille. Siitä oppineena on pieniä kriteereitä joita en mieti sen enempää käytännössä mutta näin teoriassa se voi kuulostaa tosi jyrkältä ja ehdottomalta. Oon kaikkea muuta ku ehdoton. Otan ihmisen ihmisenä enkä tosiaan ajattele sen kummemmin ”voiko tohon luottaa, onks toi rehellinen” vaan annan ajan näyttää. Turha ajatella liikaa vaikka omista arvoista ei kannata luopua. Pitää olla itse onnellinen ja saada olla oma itsensä niin sillä pääsee aika pitkälle. Kumppanilla tulisi myös olla terve itsetunto. Ihmistä ei voi muuttaa mutta se voi muuttua jos itse haluaa. Kun oppii ja oivaltaa toisen kautta uusia vaihtoehtoja ja tapoja, toimintamalleja ym niin samalla oppii tuntemaan toista. Mielestäni terve ihminen on sillä tavoin muuntatumiskykyinen ja vastaanottavainen ettei edes itse heti huomaa jos vahingossa luopuu jostain omasta ajatusmallistaan ja kasvaa ihmisenä. Eiköhän moni ymmärrä mitä tarkoitan eli ei tässä ole kyse mistään suurista muutoksista ole kyse. Jos on mielenkiintoa, intohimoa, tahtoa niin aika pitkään asiat menee omalla painollaan ilman että mitään ”työtä” tarvitsee edes tehdä.

Yritin lyhyesti kirjoittaa itselle tärkeistä asioista, eihän siitä mitään lyhyttä tullut.

Luotettavuus, rehellisyys ja vastuuntuntoisuus – kuulostaa kliseeltä mutta eihän se ole. Eikai kukaan halua epäluotettavaa ihmistä elämäänsä? Mitä se sitten on? Pitää olla sinut itsensä kanssa jotta voi olla itselleen rehellinen ja näin myös toiselle. Tuloksena on molemminpuolinen luottamus. Ei joka sanan tarvitse olla totta ja kaikkea ei tarvitse kertoa jos sillä tosiaan ei ole mitään väliä. Ite höpötän vähän liikaakin enkä odota samaa yksityiskohtaista kuvailua vaikka siitä ”kuinka leffateatterissa istu vieressä ihana vanha pariskunta ja ne piti toisiaan kokoajan kädestä kiinni” Jos kuitenkin tästä ”kaikkea ei tarvitse kertoa” asiasta tulee puhetta niin sillon ei valehdella.. No joo voi vaieta olettaen että mistään epäilyttävästä ei ole kyse. Menetin luottamukseni edellisessä suhteessa enkä koskaan tullut ajatelleeksi miten vaikeaa se on saada takaisin. Luulin että voin antaa kaiken anteeksi jos toinen todella osoittaa ansaitsevansa sen. Oon todella sinisilmänen ja se aiheuttaa myös sen että otan tosi rankasti jos tarkotuksella tulen huijatuksi. Sain selville erään todella vaikean asian ja otin sen puheeksi. Tuntu pahalta epäillä ja syytellä ja sitä hänkin sanoi, että mitä luottamusta toi nyt on. Silloin sain kuitenkin ekoja kertoja suuni auki ihan kunnolla ja en jättänyt asiaa kesken ennenkun saan haluamani. Hän kertoi asian oikean laidan ja sai mut vakuuteltua kaiken olevan hyvin. Sain kuitenkin lisää selville. Ihan vaan laskemalla asioita ja niitä selityksiä yks plus yks.. Päätin ottaa asian uudelleen rauhallisesti esille ja kysyin asioita sellasilla sanakäänteillä ja yksityiskohdilla että todella saan selville miten asia on. Nyt oli kyse jo ”elämästä ja kuolemasta”. Hän valehteli kirkkain silmin joka asiasta. Yhdestäkin oli mustaa valkoisella ja mun omat silmät näki. Lopulta jäi kiinni ja myönsi asian. Koko totuutta en varmaan vieläkään tiedä enkä haluakaan tietää mutta tässä oli kyse sen verran isosta asiasta ettei se ”kaikkea ei tarvitse kertoa” todellakaan ollut ok. ”Tiesin että suuttuisit” oli vastaus miksei asiaa heti kerrottu edes kun siitä kysyin. Sitä mä vihaan. Tekosyy sille että ihankun olis saanu luvan olla kertomatta. Kyllä se mut sen  verran tuns vuosien jälkeen että olis kannattanu kertoa heti. Ennemmin tai myöhemmin vakava epärehellisyys tulee ilmi ja ennen sitä ei auta kun luottaa ja ottaa rennosti. Tietty jotkut asiat todella on parempi kuulla vaikka vuosien jälkeen kun pöly on laskeutunut. Enkä edelleenkään ole mikään vaikea nainen. Ymmärrän ”olisit kuitenkin suuttunut” jos jotain on tapahtunut mutta asia on oikeasti mitätön. Tämä ei ollut ja mä en voi sietää valehtelua. Kertomatta jättäminenkin on lievempää kuin kirkkain silmin valehtelu kun asiasta puhutaan.

Mies joka puhuu ja pussaa – haluan miehen joka ei pelkää näyttää tunteitaan. Miehen kenelle puhua ja jakaa asioita sekä päinvastoin. Haluan voida kertoa miltä musta tuntuu ja jakaa asian kuin asian kumppanille. Jos ei oo kunnollista kommunikaatiota ni ei ole kunnollista suhdettakaan. Mies joka ylläpitää intohimoa ja jolle voin itsekin osoittaa tunteeni. Näyttää hänelle että hän on se tärkein. Miehen tulee osata kuunnella ja olla mukana niin hyvässä kuin pahassa.

Kompromisseja ja valintoja – Kummankin on tehtävä niitä. Itse teen niitä kokoajan. Oon sellanen miellyttäjä etten välillä muista ajatella itseäni. Muistan kyllä sitten jos en tosiaan tule huomioiduksi. Kompromisseja tulee ihan arkisissa asioissa ilman että niitä edes huomaa. Jos tuntuu että joutuu kokoajan itse olemaan se luopuja sellasissa ehdottomissa kompromisseissa ilman että ”sitten seuraavalla kerralla sun mielen mukaan” tapahtuu niin on syytä miettiä asioita vähän syvemmin. Saatko sä itse mitään takaisin. Itse koen olevani hyvin helppo ihminen kompromissien suhteen. Tiedän naisia jotka kiukuttelevat minkä ehtivät ja haluavat saada haluamansa vaikka millä hinnalla ja liian kiltti mies sitten suostuu. Pitää olla omaa tahtoa mutta kuitenkin arvostaa toista. Ja osoittaa se arvostus.

Vapautta – En kahlitse enkä halua tulla kahlituksi. Pitää olla omaakin elämää. Tästä ei sen enempää mutta jos mies nyhvää kotona kaiken aikaa niin potkin sen varmasti jossain vaiheessa pariksi päiväksi pois jossei muuten omaa aikaa löydy 😀 Pitää osata olla yksin mutta pitää myös osata järjestää oman elämän lomassa aikaa parisuhteelle.

Lisääkin voisi kirjoitella mutta ei nyt kykene 🙂