Pakkosaadasut

11.9.2014 pakkosaadasut

Kuka se on?

Mitä mä haluan? Helpommin tunnistaa mitä mä en halua. En tarviste rikasta miestä enkä ole myöskään pinnallinen vaikka ulkonäköön kiinnitänkin ensin huomiota ja itsekin koitan pitää itsestäni huolta. Kun tapaan ihmisen ja se osottautuu aikaansaamattomaksi luuseriksi joka ottaa tekosyillä saikkua töistä niin se kertoo henkilön vastuuntunnottomuudesta. Joku jonka on pakko päästä iltakaljalle kantapaikkaan ei myöskään kiinnosta. Kyllä sen huomaa aika nopeasti kennelle mahdollisuuksia antaa. Nää on sellasia nopeita turnoffeja vaikka olisin jo päässyt jopa ihastumaan.

Haluaisin että seuraava kumppani on jo juoksunsa juossut ja tietäisi mitä haluaa. Olisi edes yksi vakava parisuhde takana jotta olisi oppinut tuntemaan itsensä parisuhteessa. Helposti tulee toistettua samoja virheitä mutta uuden kumppanin kohdalla ne on pitää olla käsitelty eikä niitä toisteta , Jos ei koe sitä virheeksi niin pitää pystyä seisomaan omana itsenään sen takana ja odottaa kumppanilta hyväksyntää. Itse en enää voinut puhua edellisessä suhteessani. En saanut olla se oma itseni jolla on tarve jakaa asioita ja keskustella. Olin ihan yksin päässäni pyörivien juttujen kanssa. Seuraavassa suhteessa mä en luovu siitä. Kaikki asiat pitää voida sanoa. En todellakaan ole vaikea tai oikutteleva nainen mutta musta on helppo tehdä sellainen. Tiedän etten ole enää hiljainen hyväksyjä ja en jätä mielipiteitäni kertomatta.

Olen edellisessä parisuhteessani luopunut jonkun verran itsestäni. Sitä en tule enää koskaan tekemään. En anna kenenkään polkea mun jaloille. Siitä oppineena on pieniä kriteereitä joita en mieti sen enempää käytännössä mutta näin teoriassa se voi kuulostaa tosi jyrkältä ja ehdottomalta. Oon kaikkea muuta ku ehdoton. Otan ihmisen ihmisenä enkä tosiaan ajattele sen kummemmin ”voiko tohon luottaa, onks toi rehellinen” vaan annan ajan näyttää. Turha ajatella liikaa vaikka omista arvoista ei kannata luopua. Pitää olla itse onnellinen ja saada olla oma itsensä niin sillä pääsee aika pitkälle. Kumppanilla tulisi myös olla terve itsetunto. Ihmistä ei voi muuttaa mutta se voi muuttua jos itse haluaa. Kun oppii ja oivaltaa toisen kautta uusia vaihtoehtoja ja tapoja, toimintamalleja ym niin samalla oppii tuntemaan toista. Mielestäni terve ihminen on sillä tavoin muuntatumiskykyinen ja vastaanottavainen ettei edes itse heti huomaa jos vahingossa luopuu jostain omasta ajatusmallistaan ja kasvaa ihmisenä. Eiköhän moni ymmärrä mitä tarkoitan eli ei tässä ole kyse mistään suurista muutoksista ole kyse. Jos on mielenkiintoa, intohimoa, tahtoa niin aika pitkään asiat menee omalla painollaan ilman että mitään ”työtä” tarvitsee edes tehdä.

Yritin lyhyesti kirjoittaa itselle tärkeistä asioista, eihän siitä mitään lyhyttä tullut.

Luotettavuus, rehellisyys ja vastuuntuntoisuus – kuulostaa kliseeltä mutta eihän se ole. Eikai kukaan halua epäluotettavaa ihmistä elämäänsä? Mitä se sitten on? Pitää olla sinut itsensä kanssa jotta voi olla itselleen rehellinen ja näin myös toiselle. Tuloksena on molemminpuolinen luottamus. Ei joka sanan tarvitse olla totta ja kaikkea ei tarvitse kertoa jos sillä tosiaan ei ole mitään väliä. Ite höpötän vähän liikaakin enkä odota samaa yksityiskohtaista kuvailua vaikka siitä ”kuinka leffateatterissa istu vieressä ihana vanha pariskunta ja ne piti toisiaan kokoajan kädestä kiinni” Jos kuitenkin tästä ”kaikkea ei tarvitse kertoa” asiasta tulee puhetta niin sillon ei valehdella.. No joo voi vaieta olettaen että mistään epäilyttävästä ei ole kyse. Menetin luottamukseni edellisessä suhteessa enkä koskaan tullut ajatelleeksi miten vaikeaa se on saada takaisin. Luulin että voin antaa kaiken anteeksi jos toinen todella osoittaa ansaitsevansa sen. Oon todella sinisilmänen ja se aiheuttaa myös sen että otan tosi rankasti jos tarkotuksella tulen huijatuksi. Sain selville erään todella vaikean asian ja otin sen puheeksi. Tuntu pahalta epäillä ja syytellä ja sitä hänkin sanoi, että mitä luottamusta toi nyt on. Silloin sain kuitenkin ekoja kertoja suuni auki ihan kunnolla ja en jättänyt asiaa kesken ennenkun saan haluamani. Hän kertoi asian oikean laidan ja sai mut vakuuteltua kaiken olevan hyvin. Sain kuitenkin lisää selville. Ihan vaan laskemalla asioita ja niitä selityksiä yks plus yks.. Päätin ottaa asian uudelleen rauhallisesti esille ja kysyin asioita sellasilla sanakäänteillä ja yksityiskohdilla että todella saan selville miten asia on. Nyt oli kyse jo ”elämästä ja kuolemasta”. Hän valehteli kirkkain silmin joka asiasta. Yhdestäkin oli mustaa valkoisella ja mun omat silmät näki. Lopulta jäi kiinni ja myönsi asian. Koko totuutta en varmaan vieläkään tiedä enkä haluakaan tietää mutta tässä oli kyse sen verran isosta asiasta ettei se ”kaikkea ei tarvitse kertoa” todellakaan ollut ok. ”Tiesin että suuttuisit” oli vastaus miksei asiaa heti kerrottu edes kun siitä kysyin. Sitä mä vihaan. Tekosyy sille että ihankun olis saanu luvan olla kertomatta. Kyllä se mut sen verran tuns vuosien jälkeen että olis kannattanu kertoa heti. Ennemmin tai myöhemmin vakava epärehellisyys tulee ilmi ja ennen sitä ei auta kun luottaa ja ottaa rennosti. Tietty jotkut asiat todella on parempi kuulla vaikka vuosien jälkeen kun pöly on laskeutunut. Enkä edelleenkään ole mikään vaikea nainen. Ymmärrän ”olisit kuitenkin suuttunut” jos jotain on tapahtunut mutta asia on oikeasti mitätön. Tämä ei ollut ja mä en voi sietää valehtelua. Kertomatta jättäminenkin on lievempää kuin kirkkain silmin valehtelu kun asiasta puhutaan.

Mies joka puhuu ja pussaa – haluan miehen joka ei pelkää näyttää tunteitaan. Miehen kenelle puhua ja jakaa asioita sekä päinvastoin. Haluan voida kertoa miltä musta tuntuu ja jakaa asian kuin asian kumppanille. Jos ei oo kunnollista kommunikaatiota ni ei ole kunnollista suhdettakaan. Mies joka ylläpitää intohimoa ja jolle voin itsekin osoittaa tunteeni. Näyttää hänelle että hän on se tärkein. Miehen tulee osata kuunnella ja olla mukana niin hyvässä kuin pahassa.

Kompromisseja ja valintoja – Kummankin on tehtävä niitä. Itse teen niitä kokoajan. Oon sellanen miellyttäjä etten välillä muista ajatella itseäni. Muistan kyllä sitten jos en tosiaan tule huomioiduksi. Kompromisseja tulee ihan arkisissa asioissa ilman että niitä edes huomaa. Jos tuntuu että joutuu kokoajan itse olemaan se luopuja sellasissa ehdottomissa kompromisseissa ilman että ”sitten seuraavalla kerralla sun mielen mukaan” tapahtuu niin on syytä miettiä asioita vähän syvemmin. Saatko sä itse mitään takaisin. Itse koen olevani hyvin helppo ihminen kompromissien suhteen. Tiedän naisia jotka kiukuttelevat minkä ehtivät ja haluavat saada haluamansa vaikka millä hinnalla ja liian kiltti mies sitten suostuu. Pitää olla omaa tahtoa mutta kuitenkin arvostaa toista. Ja osoittaa se arvostus.

Vapautta – En kahlitse enkä halua tulla kahlituksi. Pitää olla omaakin elämää. Tästä ei sen enempää mutta jos mies nyhvää kotona kaiken aikaa niin potkin sen varmasti jossain vaiheessa pariksi päiväksi pois jossei muuten omaa aikaa löydy 😀 Pitää osata olla yksin mutta pitää myös osata järjestää oman elämän lomassa aikaa parisuhteelle.

Lisääkin voisi kirjoitella mutta ei nyt kykene 🙂

Suhteet Oma elämä

9.9.2014 pakkosaadasut

Henkeäsalpaava

Mä varmaan kirjotan putkeen kaikki mun ajatukset 🙂 En lue itse juurikaan blogeja enkä tästä blogimaailmasta tajua mitään. Mut kai tällasia romaanikirjotuksia tänne mahtuu sit myös. Edellisessä kerroin periaatteessa olevani valmis uuteen suhteeseen. Mistä sen oikean sitten löytää? Oon nuori mutta kuitenkin siinä iässä että kaverit, jotka mulla on suurimmaksi osaksi itseäni vanhempia, saa lapsia ja menee naimisiin. Tai toiset juhlii. Mua ei kiinnosta mikään niistä (paitsi lapsien tekoa voi aina harjotella, ehheh) ja kyllä mäkin joskus haluan olla jonkun vaimo koska mähän oon vaimomatskua eikö… En halua viettää eläkepäiviä yksin. En kuitenkaan tee niinkuin eräs tuttuni ja hyppää heti seuraavaan. Ehkä olen nirso koska tarjontaa olisi. Eiköhän sitä riitä kaikille. Mutta oikeesti jollekin varteenotettavia (ei koeajettuja, koska en mä anna mahdollisuutta niin pitkälle ku vaan harvoille ja valituille) miehiä olis markkinoilla.. eikä mitään pelkkiä pelimiehiä tai sikoja niinku naiset tykkää viriilejä miehiä kutsua. Vanhemmat on ollu nuoruudesta asti yhdessä ja mä en enää sellaseen suhteeseen pääse. Se oli joskus mun unelma että olis vaan yks. Naimisiin mennään vain kerran. Ehkä se siellä takaraivossa saa mut myös lähtee täysillä mukaan kun joku kolahtaa. Mä annan mahdollisuuden sille joka mun kuoren saa rikki.

En siis käy baareissa joka viikonloppu eikä sen kummempia kissanristiäisiäkään ole kovin usein missä voisi tavata uusia ihmisiä. Tykkään kyllä juhlia mutta sillon ollaan kaveriporukalla ja ihan muut jutut mielessä ku miesten nieleminen. En mä laput silmillä mene mutta suorat meille vai teille ehdotukset tyrmätään. Jos sattuu joku tulee samaan pöytään niin voi olla että vaikutus on tehty jo sekunnissa ja haluan lisää. Mutta ei sinä iltana.

Tästä tuli mieleen ilta kun lähdettiin parhaan kaverin kanssa tuulettumaan. Ja sen tarinan laitan tonne viimeseks koska kirjotin sen heti perään mutta se on pitkä ja tylsä. En usko että kovin moni tätä ”salaista” blogia avaa joten niitä harvoja tässä säälin 😀

Sitten on tinder. Sen kokeilusta myöhemmissä postauksissa lisää. En todella tiedä pitäiskö vaan kaupan kassajonossa puristaa hyvännäköstä miestä perseestä ja sanoo et sori se en ollu minä mut.. öö .. lähetkö kahville? Joo ei ja mä en kahville lähtis itekään. Ei kiinnosta istuu kupin ääressä vaivaantuneena ku kaikki vähänki ujot on väkisinki vaivaantuneita sillon. Ettiikö se oikea mut ku lähen lenkille? Pitääks mainostaa jossai että catch me if u can but u find me in the park tonight!! Se vaan tulee vastaan mä tiedän. Se käy ilman että edes arvaakaan niinkun kaks muuta suhdetta. Mutta ahdistaa kun sillon oli ihan eri ajat. Pitäis lähteä opiskelemaan taas ni ehkä siellä sitten.

Mä oon aika romantikko.. Kun joku kolahtaa niin sen kyllä huomaa. Haluan myös huomata sen jos mä itse kolahdan ettei tarvii arpoa että mitä toi nyt meinaa. Että voi alusta asti olla oma itsensä ja on helppo ja turvallinen olo. Hetkessä eteenpäin ilman suuria odotuksia vaikka välillä maalailenkin niitä mielikuvia mitä haluan ja minkälaista pitää olla. Helppo se on sanoa kun tietää joskus jotain hyvää saaneensa että mitä siitä menneisyydestä ottaa ja mitä jättää. Se klisee että joku vie sun jalat alta on ihan totta. Mun jalkoja ei tarvii viedä alta mut kyllä hurmataan lievemminkin. Se että jää pari hengenvetoa väliin ku on niin ihastunu. Sitä teinihömpötystäkö? Eiku se on ihan totta nyt ja aina että sellanen fiilis pitää tulla. Mulle pitää koska mä oon sellanen fiilistelijä. Ei muiden tarvii tietää ku mun mieli hyperventiloi ja on innoissaan ku ulospäin voi sit olla hillitty tarvittaessa 🙂 Mut omalla kohdalla siitä se lähtee. En ilman sen tapasia fiiliksiä edes jaksa tutustua ja ”kattellaan jos nyt nappaiski” hommia. Saatan kyllä ihastua mutta nopeasti tajuan että ei sittenkään.

Teen tosi harvoin aloitteita. Useimmiten se on jo heti molemminpuolista joten on helppo lähteä mukaan. On kyse sitten normaalista keskustelusta tuntemattoman kanssa tai ihastumisesta. Olen ehkä jo maininnut ihastuvani usein. Harvemmin toinen osapuoli siitä saa edes tietää koska hän itse saa minussa aikaan sen että mun nollasta sataan menee sadasta nollaan yhtä nopeasti. Se että näyttäisin ihastumiseni tarvitsee paljon enemmän. Koitan pitää järjen päässä mahdollisimman pitkään ennenkun päästän tunteet valloilleen. Ennenkun päästän itseni haavoittuvaiseksi.

Seuraavaksi se unohtumaton ilta vaikkei siinä mitään kovin erikoista ollutkaan.

Olin ollut muutaman kuukauden sinkkuna mutta exän kanssa on offi pyöri taustalla edelleen. Se oli ainoa kenen seurassa voin olla oma itteni mutta mitään enempää meidän välille ei enää ollu tulossa vaan tulia nimenomaan sammuteltiin. Baariin lähdettiin kaverin kanssa pitämään hauskaa, tanssimaan ja parantaa maailmaa. Kaveri on varattu jne eli ei ollu suunnitelmissa ainakaan miehet. Toisin kävi kun eräs niiiiin komea ja käytöksellään hurmaava mies tuli sanomaan et pakko jutella. No olihan se koska harva saa mulle sen fiiliksen vaikka sinisilmänen olenkin. Siinä sit höpötettiin kaikki kolme ja käytiin sitä mun eroakin läpi sen verran että mies kyseli mun parisuhdetilannetta. Se ei ois millään halunnu lähteä pois kun sen kaverit häipy. Ne oli tullu 50km takaa (ei asu siellä mutta siitä ei sen enempää sinne oli vielä muutamaks päiväks pakko myös päästä) ja kuski oli lähdössä. Mitä tekee herra? Jää baariin. Koitin puhuu sille järkeä että mee nyt ihmees ku millä sä pois pääset. Hetken mietin että mitä se meinaa.. mun hyväsydämisyys ei kyllä kanna niin pitkälle et joku täysin tuntematon on niin idiootti että se pitäis majottaa sen tyhmyyden takia. Mut sit palasin taas siihen hetkeen että joku on noin nopee viemässä mua kuus nolla. Pilkun jälkeen jäätiin ulos. Se aikuinen mies ei kertakaikkiaan halunnu lähteä. Olin siinä vaiheessa ku kuski oli lähössä ehtiny kertoo et muhun ei kannata tutustua. Hyvä myyntipuhe eikö? Se jäi silti. Ei kannata sekaantua muhun koska mulla oli sillon elämä ihan sekasin. En ois voinu antaa ittestäni mitään muuta ku kainalon jonka vieressä voi tuijottaa leffaa.

Ei ois ollu reilua etten voi olla oma itteni vaikka se siihen vähäiseen antiin jo ihastu. Se ansaitsis sen kaiken. Se halus mun numeron ja oikeesti nähdä vielä ja vakúutteli että tietää kyllä mihin ryhtyy mutta se ei oo oikeesti koskaan kolauttanu itteensä noin ja pakko ottaa selvää tästä. Saan harkinta aikaa näkemiselle ku se ei haluu ahdistella. Se ei ollu myöskään juonu juuri mitään koska oli työkomennus aikasin päivällä tiedossa nollatoleranssissa. Se ei ollu mitään kännipuhetta mitä se kerto. Mä huomasin jo sillon että sen seurassa mulla on ihanan hyvä olla. Sen ei tarvinnu olla ku läsnä ja vaan tuijottaa. Mua harvemmin ahdistaa mut nyt rupes ahdistaa koska tiesin että en vaan pysty vaikka kuitenkin haluaisin. Tunnen itteni että ihastun nopeesti mutta harvoin ja sillon oon aika vietävissä ja niistä suurimmista ihastuksista kaks edellistä suhdettakin lähti. Tää kuitenki vakuutti mut noin nopeesti. Näin siinä sen unelmien miehen joka mun ois pitäny tavata paljon myöhemmin.. tai sitten vuosia aiemmin. Tälle oisin niin halunnu antaa mahdollisuuden ja tutustua. Olis se kestäny sit viikon tai kuukauden tai vuosia. Käytiin syömässä ja leffassa. Se haki ja vei kotiin. En kaikkea kerro ku kaikenlaista tapahtu mutta ei ollu mikään viikon pikasäätö. Tänään tollanen meininki johtais siihen että ku se kysy saako tulla käymään ylhäällä ni todellaki koska vaan ois saanu. Sillon en päästäny sitä kokonaan kuoren läpi vaan hienovarasesti kieltäydyin. Se vielä yhellä kertaa sano että jos lupaa olla kiltisti. Ai että mun sisällä sytty, halusin sen nyt eikä heti mut en vaan voinu. Siinä parkkiksella sen suudelmissa unohtu koko maailma ja tämäkin klisee on täyttä totta ja ennenkin ollu niin hetken huumassa. En vaan uskonu että joku ”vieras” saa sen niin pian aikaan. Tää mies antao tilaa ja aikaa ja ymmärtää ja oikee keksii miten se nyt pääsis vielä olee mun seurassa. Mä oon kokenu sen, että mulle sanotaan ”ollaan vaan kiltisti sitten” tässä tänä vuonna kahdesti. Kerran henkilön seurassa josta vähän tykkäsin ja jouduin iteki vähän taistelee kilttinä olemisen kanssa. Toisen kerran henkilön seurassa joka on mulle ihan vaan kaveri mutta se on ihastunu muhun. Se ällötti että ”ollaan kiltisti..” tuli siltä.

Mutta mitä mä tein ku en päästäny sitä mun luo? Kännykkä oli soinu varmaan seittemän kertaa sinä aikana kun oltiin hyvästejä heittämässä.. olin luvannu exälle soitella illalla ku oon kotona. Lähin puoliväkisin kotiin. En ois halunnu mut tiesin etten voi iltaa jatkaakaan. Puolet musta halus yksin kotiin jotta voin vastata exälle ja vastata sille joo sen ”voinks mä tulla” kysymykseen. Sen tutun ja turvallisen mä halusin siihen hetkeen vaikka vähän pahalta tuntuikin kun en voinu sille kertoa miks mulla on paha olla.

Suhteet Oma elämä Rakkaus Mieli