Henkeäsalpaava

Mä varmaan kirjotan putkeen kaikki mun ajatukset 🙂 En lue itse juurikaan blogeja enkä tästä blogimaailmasta tajua mitään. Mut kai tällasia romaanikirjotuksia tänne mahtuu sit myös. Edellisessä kerroin periaatteessa olevani valmis uuteen suhteeseen. Mistä sen oikean sitten löytää? Oon nuori mutta kuitenkin siinä iässä että kaverit, jotka mulla on suurimmaksi osaksi itseäni vanhempia, saa lapsia ja menee naimisiin. Tai toiset juhlii. Mua ei kiinnosta mikään niistä (paitsi lapsien tekoa voi aina harjotella, ehheh) ja kyllä mäkin joskus haluan olla jonkun vaimo koska mähän oon vaimomatskua eikö… En halua viettää eläkepäiviä yksin. En kuitenkaan tee niinkuin eräs tuttuni ja hyppää heti seuraavaan. Ehkä olen nirso koska tarjontaa olisi. Eiköhän sitä riitä kaikille. Mutta oikeesti jollekin varteenotettavia (ei koeajettuja, koska en mä anna mahdollisuutta niin pitkälle ku vaan harvoille ja valituille) miehiä olis markkinoilla.. eikä mitään pelkkiä pelimiehiä tai sikoja niinku naiset tykkää viriilejä miehiä kutsua. Vanhemmat on ollu nuoruudesta asti yhdessä ja mä en enää sellaseen suhteeseen pääse. Se oli joskus mun unelma että olis vaan yks. Naimisiin mennään vain kerran. Ehkä se siellä takaraivossa saa mut myös lähtee täysillä mukaan kun joku kolahtaa. Mä annan mahdollisuuden sille joka mun kuoren saa rikki.

En siis käy baareissa joka viikonloppu eikä sen kummempia kissanristiäisiäkään ole kovin usein missä voisi tavata uusia ihmisiä. Tykkään kyllä juhlia mutta sillon ollaan kaveriporukalla ja ihan muut jutut mielessä ku miesten nieleminen. En mä laput silmillä mene mutta suorat meille vai teille ehdotukset tyrmätään. Jos sattuu joku tulee samaan pöytään niin voi olla että vaikutus on tehty jo sekunnissa ja haluan lisää. Mutta ei sinä iltana.

Tästä tuli mieleen ilta kun lähdettiin parhaan kaverin kanssa tuulettumaan. Ja sen tarinan laitan tonne viimeseks koska kirjotin sen heti perään mutta se on pitkä ja tylsä. En usko että kovin moni tätä ”salaista” blogia avaa joten niitä harvoja tässä säälin 😀

Sitten on tinder. Sen kokeilusta myöhemmissä postauksissa lisää. En todella tiedä pitäiskö vaan kaupan kassajonossa puristaa hyvännäköstä miestä perseestä ja sanoo et sori se en ollu minä mut.. öö .. lähetkö kahville? Joo ei ja mä en kahville lähtis itekään. Ei kiinnosta istuu kupin ääressä vaivaantuneena ku kaikki vähänki ujot on väkisinki vaivaantuneita sillon. Ettiikö se oikea mut ku lähen lenkille? Pitääks mainostaa jossai että catch me if u can but u find me in the park tonight!! Se vaan tulee vastaan mä tiedän. Se käy ilman että edes arvaakaan niinkun kaks muuta suhdetta. Mutta ahdistaa kun sillon oli ihan eri ajat. Pitäis lähteä opiskelemaan taas ni ehkä siellä sitten.

Mä oon aika romantikko.. Kun joku kolahtaa niin sen kyllä huomaa. Haluan myös huomata sen jos mä itse kolahdan ettei tarvii arpoa että mitä toi nyt meinaa. Että voi alusta asti olla oma itsensä ja on helppo ja turvallinen olo. Hetkessä eteenpäin ilman suuria odotuksia vaikka välillä maalailenkin niitä mielikuvia mitä haluan ja minkälaista pitää olla. Helppo se on sanoa kun tietää joskus jotain hyvää saaneensa että mitä siitä menneisyydestä ottaa ja mitä jättää. Se klisee että joku vie sun jalat alta on ihan totta. Mun jalkoja ei tarvii viedä alta mut kyllä hurmataan lievemminkin. Se että jää pari hengenvetoa väliin ku on niin ihastunu. Sitä teinihömpötystäkö? Eiku se on ihan totta nyt ja aina että sellanen fiilis pitää tulla. Mulle pitää koska mä oon sellanen fiilistelijä. Ei muiden tarvii tietää ku mun mieli hyperventiloi ja on innoissaan ku ulospäin voi sit olla hillitty tarvittaessa 🙂 Mut omalla kohdalla siitä se lähtee. En ilman sen tapasia fiiliksiä edes jaksa tutustua ja ”kattellaan jos nyt nappaiski” hommia. Saatan kyllä ihastua mutta nopeasti tajuan että ei sittenkään.

Teen tosi harvoin aloitteita. Useimmiten se on jo heti molemminpuolista joten on helppo lähteä mukaan. On kyse sitten normaalista keskustelusta tuntemattoman kanssa tai ihastumisesta. Olen ehkä jo maininnut ihastuvani usein. Harvemmin toinen osapuoli siitä saa edes tietää koska hän itse saa minussa aikaan sen että mun nollasta sataan menee sadasta nollaan yhtä nopeasti. Se että näyttäisin ihastumiseni tarvitsee paljon enemmän. Koitan pitää järjen päässä mahdollisimman pitkään ennenkun päästän tunteet valloilleen. Ennenkun päästän itseni haavoittuvaiseksi.

Seuraavaksi se unohtumaton ilta vaikkei siinä mitään kovin erikoista ollutkaan.

 Olin ollut muutaman kuukauden sinkkuna mutta exän kanssa on offi pyöri taustalla edelleen. Se oli ainoa kenen seurassa voin olla oma itteni mutta mitään enempää meidän välille ei enää ollu tulossa vaan tulia nimenomaan sammuteltiin.  Baariin lähdettiin kaverin kanssa pitämään hauskaa, tanssimaan ja parantaa maailmaa. Kaveri on varattu jne eli ei ollu suunnitelmissa ainakaan miehet. Toisin kävi kun eräs niiiiin komea ja käytöksellään hurmaava mies tuli sanomaan et pakko jutella. No olihan se koska harva saa mulle sen fiiliksen vaikka sinisilmänen olenkin. Siinä sit höpötettiin kaikki kolme ja käytiin sitä mun eroakin läpi sen verran että mies kyseli mun parisuhdetilannetta. Se ei ois millään halunnu lähteä pois kun sen kaverit häipy. Ne oli tullu 50km takaa (ei asu siellä mutta siitä ei sen enempää sinne oli vielä muutamaks päiväks pakko myös päästä) ja kuski oli lähdössä. Mitä tekee herra? Jää baariin. Koitin puhuu sille järkeä että mee nyt ihmees ku millä sä pois pääset. Hetken mietin että mitä se meinaa.. mun hyväsydämisyys ei kyllä kanna niin pitkälle et joku täysin tuntematon on niin idiootti että se pitäis majottaa sen tyhmyyden takia. Mut sit palasin taas siihen hetkeen että joku on noin nopee viemässä mua kuus nolla. Pilkun jälkeen jäätiin ulos. Se aikuinen mies ei kertakaikkiaan halunnu lähteä. Olin siinä vaiheessa ku kuski oli lähössä ehtiny kertoo et muhun ei kannata tutustua. Hyvä myyntipuhe eikö? Se jäi silti. Ei kannata sekaantua muhun koska mulla oli sillon elämä ihan sekasin. En ois voinu antaa ittestäni mitään muuta ku kainalon jonka vieressä voi tuijottaa leffaa. 

Ei ois ollu reilua etten voi olla oma itteni vaikka se siihen vähäiseen antiin jo ihastu. Se ansaitsis sen kaiken. Se halus mun numeron ja oikeesti nähdä vielä ja vakúutteli että tietää kyllä mihin ryhtyy mutta se ei oo oikeesti koskaan kolauttanu itteensä noin ja pakko ottaa selvää tästä. Saan harkinta aikaa näkemiselle ku se ei haluu ahdistella. Se ei ollu myöskään juonu juuri mitään koska oli työkomennus aikasin päivällä tiedossa nollatoleranssissa. Se ei ollu mitään kännipuhetta mitä se kerto. Mä huomasin jo sillon että sen seurassa mulla on ihanan hyvä olla. Sen ei tarvinnu olla ku läsnä ja vaan tuijottaa.  Mua harvemmin ahdistaa mut nyt rupes ahdistaa koska tiesin että en vaan pysty vaikka kuitenkin haluaisin. Tunnen itteni että ihastun nopeesti mutta harvoin ja sillon oon aika vietävissä ja niistä suurimmista ihastuksista kaks edellistä suhdettakin lähti. Tää kuitenki vakuutti mut noin nopeesti. Näin siinä sen unelmien miehen joka mun ois pitäny tavata paljon myöhemmin.. tai sitten vuosia aiemmin. Tälle oisin niin halunnu antaa mahdollisuuden ja tutustua. Olis se kestäny sit viikon tai kuukauden tai vuosia. Käytiin syömässä ja leffassa. Se haki ja vei kotiin. En kaikkea kerro ku kaikenlaista tapahtu mutta ei ollu mikään viikon pikasäätö. Tänään tollanen meininki johtais siihen että ku se kysy saako tulla käymään ylhäällä ni todellaki koska vaan ois saanu. Sillon en päästäny sitä kokonaan kuoren läpi vaan hienovarasesti kieltäydyin. Se vielä yhellä kertaa sano että jos lupaa olla kiltisti. Ai että mun sisällä sytty, halusin sen nyt eikä heti mut en vaan voinu. Siinä parkkiksella sen suudelmissa unohtu koko maailma ja tämäkin klisee on täyttä totta ja ennenkin ollu niin hetken huumassa. En vaan uskonu että joku ”vieras” saa sen niin pian aikaan. Tää mies antao tilaa ja aikaa ja ymmärtää ja oikee keksii miten se nyt pääsis vielä olee mun seurassa. Mä oon kokenu sen, että mulle sanotaan ”ollaan vaan kiltisti sitten” tässä tänä vuonna kahdesti. Kerran henkilön seurassa josta vähän tykkäsin ja jouduin iteki vähän taistelee kilttinä olemisen kanssa. Toisen kerran henkilön seurassa joka on mulle ihan vaan kaveri mutta se on ihastunu muhun. Se ällötti että ”ollaan kiltisti..” tuli siltä.

Mutta mitä mä tein ku en päästäny sitä mun luo? Kännykkä oli soinu varmaan seittemän kertaa sinä aikana kun oltiin hyvästejä heittämässä.. olin luvannu exälle soitella illalla ku oon kotona. Lähin puoliväkisin kotiin. En ois halunnu mut tiesin etten voi iltaa jatkaakaan. Puolet musta halus yksin kotiin jotta voin vastata exälle ja vastata sille joo sen ”voinks mä tulla” kysymykseen. Sen tutun ja turvallisen mä halusin siihen hetkeen vaikka vähän pahalta tuntuikin kun en voinu sille kertoa miks mulla on paha olla.