Metromatkailun sattumuksia

Tämä juttu menee kyllä omaan kategoriaansa kohtaan ”päivän yllättävimmät naurut”. 

Metroon yleensä melkein voi luottaa, toisin kuin erääseen toiseen raiteella kulkevaan kulkuneuvoon. Tänään kuitenkin metrokin alkoi reistailla siinä puoli kahdeksan aikaan ja jumitimme väylällä kohti Itä-Helsinkiä milloin missäkin kohtaa aina viitisen minuuttia kerrallaan.

Samassa vaunussa oli sitten lievästi humalainen kahden naisen ja miehen nuorehko seurue, jolla iski paniikki päälle, koska ”viinakauppa menee kohta kiinni”. Seurue soitteli kiihkeitä puheluita tutuilleen, jotta nämä hakisivat jostain juotavaa, koska he ovat jumissa metrossa, eikä raiteillekaan voi hypätä. Yksi näistä alkoi myös tupakoida, koska kuulemma ”vitutti niin paljon”. Toinen kehotti häntä puhaltelemaan kohti lattiaa, etteivät kanssamatkustajat kärsisi niin paljon. Jottei show, jota koko vaunu sivusilmällä seurasi, pääsisi vielä loppumaan, alkoi toinen naisista tanssia metrokäytävän tangolla. Kun kuljettaja sitten kuulutti kiittävänsä kaikkia matkustajia kärsivällisestä odottamisesta, en voinut enää muuta kuin alkaa nauramaan.

Kyseinen seurue ei muuten ollut ainoa, joka panikoi Alkon ehtivän mennä kiinni. Myös vieressäni istunut vanhempi mieshenkilö kirosi asiaa puhelimeen. Itse mietin, ettei onneksi tarvi samoista asioista murehtia. Nykyään kun en  Salkkareita sattumuksineenkaan enää katso, muuten olisin voinut olla huolissani niiden missaamisesta. Riittää tätä toimintaa ihan omassakin elämässä.

Helsingin monimutkainen metrokartta (www.hsl.fi)metro_435.png

Kommentit (3)
  1. ohohohohoho:DDD oisit menny mukaan tanssimaan !! t-Tiia 🙂

  2. Ei hemmetti, sossostahan voisi vaikka joskus kirjottaa! Nyt on vaan ollu niin kiirettä/kirjotuslaiskuutta, ettei ole oikein ehtiny kirjottaa mitään…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *