Kiirettä(kö)?

Viime viikolla oli kauhea kiire. Ei ollut olevinaan aikaa rauhoittua. Hirveenä tekemistä ja huhhuh.

Sitten muistin lukeneeni jostain naistenlehdestä (luulisin), että ihmisen kiire riippuu siitä, millainen käsitys omasta ajankäytöstään on. Jos koko ajan ajattelee, että on kiire, äkkiä, apua, pitää juosta, niin siinähän vasta kiire onkin! Aloin myös miettiä, mihin sen kaiken ”kiireisen” ajan olen käyttänyt.

Hetken pohdiskeltuani tajusin, että olin viikon aikana urheillut noin 11 tuntia, kuutena päivänä. En edes vaivautunut laskemaan, paljonko aikaa oli mennyt salille ja muualle matkustamiseen (tosin viime viikolla pääsi aika hyvin vielä fillaroimaan), vaatteiden vaihtoon ja muuhun urheiluun liittyvään oheistoimintaan. Varmastikin useampi tunti.

Tämän oivallettuani aloin tosissani miettiä, oliko minulla nyt niin kiire ollutkaan. Toiset rentoutuvat sohvalla maaten ja kotona hilluen, minä pyöräilen, huhkin salilla, lenkkeilen ja läiskin palloa irrottaakseni ajatukseni arkielämästä. Kiireen tuntu varmaankin johtui siitä, että kotona olin ehtinyt lähinnä nukkua ja syödä. Kuitenkin se, että tajusin ajatteluvirheeni, helpotti oikeasti oloani. Ei mulla tässä elämässä mikään kiire ole, mä vaan teen kauheasti kaikkea kivaa! Tai vaikka olisikin kiire, niin sitä ei pitäisi ajatella negatiivisena asiana, vaan positiivisena tapana elää. Omalla ajattelullaan voi vaikuttaa. Ihan totta. Kokeilkaapa vaikka!

(Tähän laittaisin jonkun jumppakuvan, mutta tapanani ei ole kuvailla itseäni hikisenä ja naama punaisena kuntosalin peileistä. Tai ottaa kuvia itsestäni, kun juoksen junaan aamulla vesisateessa. Voitte vaan kuvitella, miltä näyttäisin.)

Hyvinvointi Liikunta Mieli

Kuinka etikettiä opetaan

Täytyy varmaan ensi vuonna muistaa, etten ehkä ole paras ihminen opettamaan pöytäjuhlaetikettiä uusille opiskelijoille. Neuvojeni mukaan se menee kutakuinkin näin:

Jos teidän nimilappu on ruskea, olette miehen paikalla ja skoolaatte ensin oikealle. Ja tämä ei sitten tarkoita mitään, että miehet ois jotenkin ruskeita ja naiset oransseja (en itsekään tiedä, mitä toi vertauskuva voisi tarkoittaa)

Jos haluaa puhua, kannattaa kiinnittää huomio kilisyttämällä veitsellä vesilasia, ei viinilasia, koska viinilasi hajoaa helposti.

 Samaan aikaan ei saa laulaa ja puhua, tai no eihän se ole edes mahdollista. Tai siis joka tapauksessa ei saa syödä kun lauletaan tai joku puhuu.

Ruoka suussa ei saa syödä.

Alussa lauletaan mieluummin lyhyitä juomalauluja ja vasta jälkiruuan aikana iskelmiä, ettei me kaikki täällä vaan synkistellä ja itketä koko iltaa.

Ja tosiaan, täällä saa ehdottaa lauluja kuka vaan, eikä tarvi pelätä mitä sanoo, teistä kukaan tuskin enää nolommin sanoo kuin minä.

 

Mahtavaa nainen, kaikki varmaan ajatteli, että onpas toi tyyppi humalassa ennen kuin juhlat on ees alkanu. Enkä ollut juonut vielä lasiakaan viiniä…

 

 

Kulttuuri Ruoka ja juoma Suosittelen