Sinin paisto-ohje: ”Joo se on valmis sitten, kun lieskat tulee uuninluukun raosta” 

Mielestäni olen ihan hyvä ruuanlaittaja ja osaan laittaa jos jonkinmoista pöperöä pöytään. Mikä olisikaan pöperöä kuvaavampi sana niillekin luomuksille, jotka syystä tai toisesta eivät ihan näytäkältään siltä, miltä ruokalehden kiiltelevässä kansikuvassa tai ravintolan lautasella.

Lauantaina olin osakunnan emännistössä tekemässä vajaalle 40 hengelle kolmen ruokalajin illallista. Noin viiden tunnin uurastuksen jälkeen totesin ihmetellen, että viisi tuntia tässä on kokkailtu, ja mikä on lopputulos? Kaksi ruskeaa kökköä! (näistä toinen oli paistinpannullinen paputahnaa ja toinen uunissa paistettu suklaavanukas). Molemmat olivat kuitenkin maultaan varsin onnistuineita ruokia, vaikkakin paistovaiheessa selvisi, miksi maito-suklaa-kananmuna-massa olisi pitänyt siivilöidä vuokaan; valkuaisesta jäi kivoja valkoisia läikkiä suklaavanukkaaseen… Kuittasin tämän tapahtuman ja hieman liian ruskeaksi paahtuneen pinnan toteamalla, että kyseessä on selvästikin kolmen suklaan (valko-, maito- ja tummasuklaa) vanukas.

Illan aikana sain siis uuden erikoiskyvyn: voin vastedes kehua itseäni todella hyväksi ruskeiden kökköjen tekijäksi (näyttää varmasti hyvältä CV:ssä). Tulikin mieleen, että tästä asiasta lisätietoa voi lukeä Kölkkölän päiväkirjasta, mutta asiasta lukeneet vaietkoon virtuaalimaailmassa iäksi.

Voitte sitten miettiä, mikä tämä kyhäämäni esteettinen ruokalaji oikein on, hyvää se jokatapauksessa oli, sen verran voin paljastaa.