Häpeä

Olipa kerran tyttö, joka oli hyvin väsynyt.Hänellä oli takanaan muutto uudelle paikkakunnalle opiskelupaikan perässä. Uusi alku, hän sanoi. Aika vaihtaa maisemaa. Uusi paikkakunta tuntui kivalta, opiskelut lähtivät käyntiin, muutamia uusia kavereitakin löytyi. Silti tyttö oli väsynyt. Mikään unimäärä ei riittänyt, sängystä noudeminen ei innostanut. Mikään ei tuntunut oikein miltään. Vain nukkumisessa oli järkeä.

Tällaistako se uusi elämä onkin?

Edellinen vuosi oli mennyt hymynaamio kasvoilla, mutta enää tyttö ei jaksanut edes naamioitua. Hän piiloutui ja lakkasi olemasta. Hävetti.

Kun tuli oikein paha olo, hän nöyrtyi ja soitti apua. Menetti kasvonsa yths:n silmissä. Hävetti enemmän. Hän ei pärjännyt. 

Alkoi lääkitys ja psykologikäynnit. Hävetti vielä lisää. Kemiat eivät kohdanneet, puhuminen tuntui nöyryyttävältä. Mutta lääkkeet helpottivat vähän. Kaikki järjestyy, sanoi tyttö. Minä pärjään kyllä.

20130622_202203.jpg

Tuli vaikea kesä ja pimeä syksy. Tyttö ei jatkanut lääkkeitä eikä terapiaa. Hän päätti pärjätä itse. Hän esitti roolia. Näytteli ja valehteli. Kaikki on ihan hyvin. Minä pärjään kyllä. Oli ystäviä ja oli valoa, mutta oli myös liikaa valheita ja salaisuuksia. Tyttö väsyi, ei pärjännyt. Hän halusi huutaa ja raivota, mutta ääntä ei ollut. Hän oli häkissä. Naamionsa vankina.

Tuli uusi työ ja siitä pakopaikka todellisuudesta. Uusi maailma, uudet ihmiset. Merille on paettu kautta historian ja merille pakeni tyttökin. Hän halusi olla vapaa. 

20140620_141657.jpg

suhteet oma-elama mieli opiskelu
Kommentit (4)
  1. Kirjoitat tärkeistä asioista. Jään seuraamaan! Toivottavasti kurkistat minun blogini myös! Siellä kirjoitan avoimesti myös omasta sairaudestani ja elämästä sen kanssa. 

    Toivotan voimaa sinulle loppuvuoteen!

    1. Kiitos kommentista, tulipa hyvä mieli!

      Kävin jo kurkkaamassa blogiasi ja palaan vielä paremmalla ajalla uudestaan. Ajatustenvaihto ja kommunikointi on tärkeää niin tässä kuin muissakin aihepiireissä.

      Häpeästä ei ole helppo päästä eroon, mutta auttaa, kun tietää, ettei ole ainoa. Vähitellen alkaa uskoa, että mitään hävettävää ei ole.

      Kiitos ja samoin sinulle!

      1. Hävettävää ei ole. Alkuun minulla oli paljon häpeää. Sitten se katosi. Nyt en oikeastaan osaa tuntea sitä. Toisinaan mietin, että olenko huonompi ihminen, kuin ”terveet” ja sekin on ihan hullu ajatus. 

         

        1. Moikka!

          Samoja kokemuksia täälläkin. Tämä postaus ei oikeastaan kerro nykyhetkestä vaan noista akuuteista vuosista, jolloin häpeä oli koko ajan mukana, samoin kuin alemmuudentunne, itseinho ja kaikki muut yhtä mukavat tunteet. 

          Nykyään on oikeastaan melko hankalaakin ymmärtää, miksi silloin häpesi niin paljon asiaa, jolle kuitenkaan ei mitään voinut. Mietin olisinko hävennyt esimerkiksi syöpää yhtä paljon. En osaa sanoa.

          Ehkä kyse on vain siitä, että tätä sairautta ei ymmärretä kovin hyvin. Helposti saa noita laiskuuden leimoja sun muita ja kun mieli on todella maassa, alkaa helposti itsekin uskoa niihin. Alkaa itsekin pitää itseään vain laiskana luuserina.

          Juuri sen takia haluan puhua asiasta, että noista asiattomista leimoista päästäisiin vähitellen eroon, koska niistähän ei tosiaan ole sairastuneelle mitään hyötyä, päinvastoin.

           

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *