Terveisiä Thaimaasta, matkamme viimeisestä etapista. Reissumme on tulossa pian tiensä päähän ja osin haikein, osin kotiin paluusta hyvin innokkain tunnelmin. Odotan jo kovasti joulua, lunta, vuodenvaihdetta ja uusia työkuvioita. Keväällä tapahtuu myös kaikkea mukavaa, kuten ystävän häät, avomiehen kolmikymppiset ja muuta juhlan aihetta, joten tylsistymään ei ainakaan pääse.

Ajattelin kuitenkin muistella meidän kuukauden takaista Uuden-Seelannin matkaa. Olimme ja olemme edelleen molemmat yhtä mieltä siitä, että tämä maa oli ehdottomasti maisemiltaan upein, missä olemme ikinä olleet. Vuokrasimme Toyota Estiman Spaceship -firmalta ja ajelimme läpi Pohjois- ja Eteläsaaren. Yövyimme tässä autossa lähes kolme viikkoa lukuunottamatta viimeisiä öitä hotellissa. Varasimme leirintäalueelle paikan aina päivää-paria ennen saapumista ja ainakin noin marraskuussa paikkoja tuntui löytyvän kivuttomasti. Yö normaali mukavuuksin varustetulla leirintäalueella meidän autolle (non-powered site) kustansi n. 12-15 € per hlö. 

Aloitimme matkan Aucklandista, josta haimme auton. Uudessa-Seelannissa on siis vasemmanpuoleinen liikenne, mutta yllättävän helposti siihen tottui (varsinkin kun oli jo pari kuukautta jalankulkijana tottunut vasemmanpuoleisuuteen). Meillä oli myös nuo aiemmin mainitsemani kansainväliset ajokortit, mutta eipä niitä kysytty kertaakaan missään. Alla kuvassa Pohjoissaaren reittimme noin suurin piirtein. Punaiset sydämet kuvaavat paikkoja, joissa yövyimme ja siniset päiväpysähdyksiä, joista jatkoimme matkaa.

Ensin ajoimme Aucklandista Hot Water beachille, jossa vietimme pari yötä. Paikan erikoisuutena oli ranta, johon laskuveden aikaan kaivettiin lapiolla oma syvä kuoppa, johon maan alla virtaavasta kuumasta lähteestä pulppusi lämmintä vettä. Eli kuin oma mutapalju. Minä olin niin kylmissäni tuolloin, että ajatus uimapuku päällä mutakuoppaan menosta ei houkutellut ollenkaan, joten tyydyttiin vain katselemaan lämpimät takit ja lapaset yllä kuoppaa kaivavia ihmisiä rannalla.

Kävimme myös lyhyen päivävaelluksen Cathedral Cove walk -reitillä, jonka päätepisteen hieno luolamuodostelma on tuttu myös Narnian tarinoista (tämän tärpin luin reitin arvosteluista :D).

Hot Water beachilta ajelimme Hobbitonin kautta Rotorualle. Hobbiton on tietysti aivan must see -paikka, kun kerran Uudessa-Seelanissa ollaan. Kyseessä on siis Taru Sormusten Herrasta ja Hobitti -elokuvien kuvauspaikka, josta on tehty turisteille nähtävyyskohde pienine pyöreine hobittiovineen. Paikka oli varsin suloinen ja ihan vierailemisen arvoinen turistimassoista huolimatta. Itse en ole Hobitteja nähnyt ja vaikka Taru Sormusten Herrasta -trilogiakaan ei aivan tuoreessa muistissa ollut, silti paikassa oli paljon tuttuja maisemia.

Hobbittilasta jatkoimme matkaa Rotorualle, joka ihastutti meitä vulkaanisella toiminnallaan. Kävimme ihastelemassa kuumia lähteitä ja vulkaanista maaperää Te Puian puistossa ja Waimangu Volcanic Valleyssa hieman Rotorualta etelään päin.

Eteläisen pallonpuoliskon suurin Geysir Te Puiassa.

Inferno Crater Lake oli upean turkoosi.

Rotorualta pääsimme ehdottomasti koko reissun lempikohteeseemme, Tongariroon! Tongariro Alpine Crossing -vaellus oli kyllä elämäni yksi hienoimpia kokemuksia. Meille sattui vielä älytön tuuri sään suhteen, edellispäivät ja vaellustamme seuraavat päivät sää oli huomattavasti surkeampi. Meillä aurinko paistoi lähes koko matkan (7.11). Reitti oli 19,4 km pitkä ja sisälsi alkuun n. 4 km kevyttä nousua, jonka jälkeen paholaisen portaat johtivat meidät vajaan 2 km korkeuteen tulivuoren huipulle asti. Vaellusreitti kulkee aktiivisten tulivuorten lomassa, joka toi pienen lisäjännityksensä reitin ylitykseen. Mount Ngauruhoe -tulivuori on tuttu niin ikään Taru Sormusten Herrasta, jossa se oli tuomiovuori (Mt Doom).

Reitti on hyvin suosittu ja nytkin vaeltajia näkyi laidasta laitaan, melko nuorista lapsista miltei vaareihin saakka. Luimme etukäteen hieman miten reitille kannattaa valmistautua. Pakkasimme mukaan 2 l vettä per naama, t-paidan, pitkähiaisen ja tuulitakin sekä hanskat, päähineet ja aurinkolasit. Otettiin evääksi banaania, myslipatukoita ja eilinen nachovuoan loppu 😀 Näillä varusteilla reitti oli miellyttävä kulkea, vaatetta sai nousun aikana riisua, mutta huipulle päästyämme lisäsimme kerrastoa navakan tuulen vuoksi. Reitti sopii ihan peruskuntoisille (kuten me), ei tarvitse olla huippukunnossa tai vaellustaustaa, mutta hyvä sääkin toki auttaa 🙂 Välillä reitti kulki melko lähellä jyrkännettä ja aivan huipulle kavutessa noustiin jyrkkää hiekkaista ja kivistä rinnettä, joten näissä paikoin sai hieman katsoa askeliaan. Hyvät ja pitäväpohjaiset kengät kannattaa myös pakata mukaan. Muutoin reitti oli hyvässä kunnossa ja pääosin helppokulkuista. Aikaa reitillä saa kulumaan 6-8 h, meillä taisi mennä parin pysähdyksen taktiikalla hieman vajaa 7 h.

Huipulla!

Huipulta sai lasketella soraista rinnettä alas, jonka jälkeen kengissä oli n. kilo hiekkaa 😀

Tongariroa suosittelen siis lämpimästi, mikäli Uuteen-Seelantiin suuntaa ja säät vain sallivat. Jatkoimme Tongarirolta Himatangi beachille välipysähdyksenä ja sieltä vielä pääkaupunki Wellingtoniin, jossa pysähdyimme yhden yön ja museoreissun verran. Isommat kaupungit jäivät meiltä vähemmälle huomiolle, mutta niistä Wellington vaikutti kyllä mielenkiintoisimmalta. Seuraavana aamuna matka jatkui Wellingtonista Eteläsaarelle autolautan kuljettamana.

Lämpötilavaihtelut olivat tässä maassa myös mainitsemisen arvoisia. Samana päivänä saattoi tukahtua urheilutopilla ja palella kahden pitkähiaisen, tuulitakin ja lapasten kanssa. En tiedä puhunko nyt Suomen kesästä vai Uuden-Seelannin säästä 😀 Eteläsaarella saimme kokea jopa lumisateen ja vain pari päivää aiemmin olimme nauttineet +20 asteen lämmöstä. Mutta tästä lisää myöhemmin.