Ikuinen klassikko: Sitruuna-Marenkipiirakka

20180922_165137764_iOS1.jpg

Oltiin Inkan kanssa tulossa bussilla töistä kotiin, kun pohdittiin mitä kaupasta tulisi ostaa. Siinä pohtiessa kävin päässä läpi aineksia joita meillä olisi kotona. Päähän iski ajatus tästä mun ehdottomasti yhdestä lemppariherkusta. Kun sen ajatuksen oli saanut päähän, pystyin melkein maistamaan tuon ihan kirpeän ja makean yhdistelmän suussani. Tätä oli pakko saada!

Kotoa löytyi kaikki muut ainekset paitsi sitruuna, voi sekä kananmunia piti muutenkin ostaa lisää. En ollut tullut koskaan aikaisemmin edes ajatelleeksi, kuinka yksinkertaisista aineksista tällainen herkku syntyisi. Ei siis muuta kuin suuntaa-antavaa ohjetta netistä ja menoksi. Käytin Kinuskikissan päivitettyä reseptiä.

20180922_152850696_iOS1.jpg

SITRUUNA-MARENKIPIIRAKKA

POHJA:

4dl Vehnäjauhoja

2rkl Sokeria

175g Voita

1 Keltuainen

2rkl Vettä

TÄYTE:

2dl Sokeria

½dl Perunajauhoja

2kpl Sitruunasta mehua

1 ½dl Vettä

4 Keltuaista

50g Voita

MARENKI:

5 Valkuaista

1 1/4 dl Sokeria

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Itse paistoin kiertoilmalla 180 asteessa. Yhdistä jauhot ja sokeri. Nypi voi sekaan. Itse tykkään käyttää kumihanskaa, jotta voita ei mene kynsien alle. Lisää keltuainen ja vesi. Sekoita tasaiseksi. Levitä vuokaan tasaisesti. Paista uunissa 15-20 minuuttia kunnes pinnassa on hieman väriä.

Laita kattilaan sokeri ja perunajauhot. Sekoita. Lisää sitruunamehu ja vesi. Lopuksi keltuaiset sekä voi. Kuumenna kokoajan vispilällä sekoittaen kunnes seos alkaa kuplia ja lopulta pulpahtaa. Kaada heti pohjan päälle ja levitä tasaisesti. Kannattaa pitää tässä nuolija lähellä.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeria vähitellen. Marengin tulee olla kiiltävää ja jämäkkää. Levitä tai halutessa pursota täytteen päälle. Laita piirakka uuniin n. 5 minuutiksi tai kunnes marenki on saanut väriä.

20180922_171518082_iOS1.jpg

Anna hetken jäähtyä ja nauti! Tämä herkku on ehdottomasti parasta samana päivänä, mutta kyllähän tätä syö mielellään seuraavanakin päivänä, mikäli on jäänyt ylitse.

Tätä on tullut tehtyä niin synttäreinä kakun sijasta, kahvikesteihin, viikonloppu herkuksi tai ihan vain kaapissa olevien ainesten tuhoamiseksi.

Koti Ruoka ja juoma

Brunssi Southparkissa

Kävimme tyttöporukalla juhlistamassa Aadan syntymäpäiviä brunssin merkeissä. Aadalla oli paikka valmiina mielessä, kukaan meistä muista ei ollut kuullutkaan Southpark nimisestä paikasta. Itselle tuli vain mieleen MTV:llä pyörivä ohjelma ja alitajuntaan lävähti Cartman ahmimassa ruokaa.

Ajatuksena oli käydä pyyhkimässä tuo mielikuva pois päästä ja tsekkaamassa millaisesta paikasta oikein olisi kyse. En vain sitten saanut koskaan aikaiseksi tehdä vakio googlettelua, vaan pian olikin jo lauantai ja matka kohti Bulevardia alkanut. Mielikuva ahmivasta Cartmanista katosi kyllä siinä samalla, kun aloin hahmottamaan missä tuo ravintola oikein sijaitsi.

20180929_075317266_iOS1.jpg

Paikka oli kuin olikin ennestään tuttu, sillä viitisen vuotta sitten samaisessa tilassa juhlittiin Kristan lakkiaisia. Isoista ikkunaseinistä pääsi heti kurkkimaan tarjoiluja, vaikka vielä sisälle ei päästykään. Naureskeltiin siinä että miten muka voidaan olla kaikki ajoissa paikalla.

Pieni kävelylenkki alkuun, pientä keskustelua siitä miksi ravintolat eivät voi avata aikaisemmin ja tässähän oltiin sitten puolesta sekä vastaan. Itse kahvila-alan lähellä työskenneltyä ymmärsin täysin, miksi ovia ei avattu varttia ennen odotteleville asiakkaille. Myönnän kuitenkin asiakkaana, että tuntuuhan se toisaalta hassulta odotuttaa asiakkaita ulkona. Silti pysyn kannassani, että ovet avataan kun paikka aukeaa, eikä vaikka varttia ennen.

Pitäisikö teistä ravintoloiden/kahviloiden avata ovet varttia ennen avaamisaikaa, vaikka kaikki ei olisi vielä valmista?

20180929_094858931_iOS1.jpg

Paikalla oli lauantaiaamuna muitakin kun meidän viiden hengen porukka. Suosittelen siis ehdottomasti varaamaan pöydän, taisi olla vain muutama pöytä vapaana tuossa meidän 11:00 kattauksessa. Joten jos haluat varmistaa että mahdutte seurueenne kanssa paikalle, varatkaa etukäteen. Toinen kattaus on sitten vasta 13:00, jos haluaa brunssia vietellä myöhemmin.

Perusbrunssin hinta oli 21,90€ ja skumppa-brunssin sitten 25€. Itse otin tuon perusbrunssin, muut skumppa-brunssin.

Tarjottavaa on vaikka ja mitä, joten varmasti jokaiselle löytyy jotain. Omia lemppareita olivat ehdottomasti munakokkeli, falafelit, luonnonjogurtti, raparperihillo ja makeapöydästä brownie. Varsinkin munakokkeli sekä falafel olivat parhaita mitä olen syönyt. Voisin käydä tuolla joka viikko ihan vain niiden takia. Klassikot vain toimivat aina, minä en mitään ihmeellisyyksiä kaipaille brunssiin.

Rakastan brunsseja ja hotelliaamiaisia yli kaiken. Harvoin pystyn niistä kuitenkaan nauttimaan, sillä aikaisin aamulla minulla ei vain mene ruokaa alas. Ei millään ja uskokaa minua, kaikkea on kokeiltu. Siksi juuri nämä myöhäiset kattaukset ovat todellakin mieleeni, pääsen nauttimaan täysin rinnoin. Niin monet kerrat on tullut käytyä aamiaisilla ”liian” aikaisin, että koko raha ja ennen kaikkea ruoka ovat menneet täysin hukkaan.

20180929_081031195_iOS1.jpg

Isot ikkunaseinät tekivät Southparkista todella valoisan sekä tilavan. Henkilökunta oli todella ystävällistä ja antoivat omaa rauhaa. Esim. lautasia siivotessa he odottivat selkeästi että tilanne oli sopiva niiden siivoamiseen. Pystyttiin huoletta keskustella, ilman että oli sellaista oloa kuin joku kuuntelisi. Tosin aika vapaastihan me muutenkin puhutaan asioista…

Jos siis Helsingissä haluaa johonkin hyvään brunssipaikkaan mennä, niin tälle ehdottomasti vahva suositus. Lounasta löytyy myös. Plussaa myös siitä että sijaitsee ydinkeskustan melskeestä vähän kauempana, mutta kuitenkin niin lähellä, että kävellen ja tarvittaessa myös ratikalla pääsee kätevästi liikkumaan itse ytimeen. Voin vain kuvitella kuinka kauniilta mahtaa näyttää tuolla syödessä joskus talvella, kun maa on aivan valkoinen. Tässä myös siis hyvä treffipaikka ehdotus!

Southpark Restaurant

Sinebrychoff Park

Bulevardi 40

Helsinki

southparkrestaurant.fi

+358 50 414 3332

 

 

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Suosittelen