Tässä sitä istutaan pöydän ääressä sunnuntaina klo. 8:06. Heräsin jo ennen herätyskellon soimista, mutta päätin jäädä hetkeksi sänkyyn makoilemaan. Puolisen tuntia siinä tuli makoiltua ja ylös sängystä nousin 7:30 hampaita pesemään. En edes muista milloin olisin herännyt viikonloppuna näin aikaisin. Edes viime viikon leirillä ei tarvinnut herätyskellon soida seitsemän aikaan.

Käytiin tammikuun alussa testaamassa CrossFitia. Kyseessä oli kokeilukerta, joka kesti tunnin verran.  Odotin tuota innolla, mutta samalla pessimistisyys puski läpi. Voimistelun jälkeen ei oikein mikään urheilu ollut samalla tavalla napannut. Ja minä kun en oikein tykkää tehdä asioita liittyen urheiluun, josta en pidä.

CrossFit kuitenkin kokeilukerran perusteella tuntui sen verran hyvältä, että otin itseäni niskasta kiinni ja ilmoittauduin OnRamp-alkeiskurssille. Treenit ovat keskiviikko iltana sekä näin sunnuntai aamuna. Yhden treenin kesto on 1,5 tuntia.

Kovasti olen odottanut helmikuun alkamista ja yölläkin huomasi, että vähän jännitti. Nukuin kyllä ihan ok, mutta välillä tuli herättyä ja katsottua kelloa. Piti tarkistaa, ettei vain kävisi niinkin ikävästi, että jostain kumman syystä herätyskello ei soisikaan.

Myönnän, että vaikka eilen menin jo yhdentoista aikaa nukkumaan, niin hieman aamulla olisi tehnyt mieli vain jatkaa unia. Myin kuitenkin tämän homman itselleni niin, että a) minulla on nyt enemmän aikaa tehdä kaikkia juttuja b) huomenna saisin nukkua just niin pitkään kuin ikinä haluan. Eikä minua nyt aamupuuroa syödessä edes väsytä.

Jännittää aika paljon mennä. Vähän itsekin olen yllättynyt siitä, kuinka minua voikaan näin paljon jännittää. Lähinnä jännitän omaa pärjäämistäni. En kestä sitä jos olen huonoin. Paras ei tarvitse olla, mutta huonoimpana oleminen on todella kova isku. Toisaalta itsepähän en ole mitään tehnyt, oma vika siis.

Vähän myös sekin jännittää, että miten aamupala pysyy sisällä. Minulla muutenkin on aamuisin ongelmia syömisen kanssa, vatsalla tuntuu herätä paljon kauemmin kuin muulla kropalla. Silti sitä virhettä en tee, että menisin täysin syömättä. Sekin on kantapään kautta todettu.

Pientä jännitysmomenttia luo myös tämä sää. Vihaan myöhästymistä ja näin sunnuntaina menee aivan täydelliseen aikaan bussi suoraan ovelta ovelle. Nyt kuitenkin tuota lunta on tullut ja pohdiskelen tässä, että mitä jos sitä bussia ei kuulu. En oikein taksillakaan viitsisi mennä, mutta onko se sitten ainoa vaihtoehto? Täältä onneksi autolla pääsee suht nopeasti, joten taksi pidetään mielessä.

Aamuinen kurkkukipu on nujerrettu buranalla ja puuroa on mennyt ihan ok määrä alas. Tavarat pakkasin jo eilen illalla, enää puuttuu vesipullon laittaminen jääkaapista laukkuun. Ja sitten vain menoksi. Toivottavakaa onnea!