Uusia kuvioita
Eletään jännittäviä aikoja. Tällä viikolla aloitin työt neljän kuukauden sairasloman jälkeen. Työyhteisö on tehnyt hurjasti töitä sen eteen, että töihin paluu sujuisi mahdollisimman hyvin: olen saanut rauhallisen tilan työskentelyä varten ja työaikaani on lyhennetty. Kollegat ovat äärettömän avuliaita, välillä menee melkeinpä jopa hössötyksen puolelle. En voisi olla kiitollisempi kaikesta, mitä työkaverit ja työnantaja ovat vuokseni tehneet.
Työpäivät ovat menneet vähän kuin unessa: tuntuu, etten oikeasti ole palannut töihin, vaan ikään kuin olisin vain käymässä. Ahdistus on ilmennyt työpäivien aikana välillä aikamoisena levottomuutena, mutta olen kuin olenkin saanut rauhoitettua itseni. Lääkärin sanojen mukaan on enemmän sääntö kuin poikkeus, että ahdistunut henkilö joutuu töihin palatessaan lähtemään kesken päivän kotiin: ahdistus usein lisääntyy aluksi. Olen pitänyt tämän mielessä, etten ottaisi lähtemistä epäonnistumisena, jos niin kävisi. Vielä ei ainakaan näin ole kuitenkaan käynyt, ja toivon, ettei käykään. Kaiken kaikkiaan on ollut ihana palata töihin ja tuntea taas sitä iloa, mitä työ parhaimmillaan itselleni antaa: tunnen itseni tarpeelliseksi ja osaavaksi!
Toinen uusi ja jännittävä asia on tapahtumassa ensi viikolla: psykoterapiani alkaa! Samalla kun odotan innostuneena projektin alkamista, pelottaa ajatus siitä, mitä kaikkea menneisyyteni pitääkään sisällä. Yritän rohkeasti kohdata oman historiani synkkiä hetkiä, mutta samalla mietin, pitäisikö joidenkin asioiden vain jäädä menneisyyteen. Toisaalta ne ovat myös juuri ne asiat, jotka ovat varmasti osatekijöitä ahdistuneisuuteeni ja tuskaiseen elämäntilanteeseeni. Olen valmis tekemään mitä tahansa, jotta paranen, ja valitettavasti se tarkoittaa myös vaikeiden asioiden käsittelyä ja kohtaamista. Jään mielenkiinnolla odottamaan, miten terapia lähtee käyntiin!
Siirtymävaiheista kun nyt on puhe, niin muutama sananen mielenterveyspuolen hoidosta. Usein kuulen sanottavan, että mielenterveyshoidosta karsitaan jatkuvasti resursseja ja siitä syystä hoito on käsittämättömän huonoa ja vastaanottoajat ovat pitkiä. Itse olen kokenut aivan päinvastoin: sain apua heti kun sitä tarvitsin ja hoito on ollut uskomattoman hyvää ja monipuolista. Juuri näinä viikkoina käyn viimeisiä kertoja akuuttipolin kontakteillani ja olo on jopa hieman surullinen. Tämän jälkeen olen jälleen enemmän omillani ja hyvä henkilökunta jää (toivottavasti) menneisyyteen. Voin vain toivoa, että terapeuttini tulee olemaan yhtä hyvä ja ammattitaitoinen kuin akuutinpuolen työntekijät ovat olleet. Kysyin mielenterveyshoitajaltani, että mikä saa teidät tekemään työtä, joka ei juurikaan palkitse. Hänen vastauksensa oli lohdullinen: se mistä minä lähdin liikkeelle neljä kuukautta sitten ja mihin saakka olen päässyt samassa ajassa, on palkitsevaa nähtävää.