Isän tyttö

Isä oli se aikuinen, joka hassutteli ja hullutteli kanssani, mutta piti myös tiukkaa kuria koulun ja harrastusten suhteen. Isän kanssa vietimme aikaa remontoiden, liikkuen ja unelmoiden tulevasta. Olin poikamainen tyttö ja rakastin niitä hetkiä, kun sain viettää isän kanssa aikaa. Isä oli turvallinen ja luotettava aikuinen, paitsi humalassa. Turvattomuuden tunne niinä hetkinä, kun tajuaa, ettei aikuinen ole läsnä ja siinä, vaan käyttäytyy aivan eri tavoin kuin selvinpäin. Olisipa ollutkin niin, että vain toinen aikuisista joi, mutta molemmat olivat humalassa aina samaan aikaan. Eikä humala ollut pahin asia, vaan ne jatkuvat riidat, joita jouduin koko lapsuuteni ja nuoruuteni kärsimään. Katsomaan, kun isä raahaa äitiä hiuksista tai kun äiti lyö isää. Kun huuto sattuu korviin, eikä tiedä mihin pitäisi mennä, tai mitä tehdä. Näinä hetkinä linnoittauduin huoneeseeni ja yritin keskittyä katsomaan elokuvaa tai kuuntelemaan musiikkia. Usein äiti vielä pamahti huoneeseeni ja kertasi humalassa riidan syitä. Isä oli tässä vaiheessa jo lähtenyt pois, useimmiten autoon nukkumaan tai läheiseen kulmabaariin. Lohdutin äitiä minkä jaksoin ja pidin omat tunteeni kurissa. Koskaan, ei koskaan minulta kysytty, miltä minusta tuntui. Tapahtumia ei koskaan käyty läpi seuraavana päivänä, vaan oltiin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Usein sain myös lahjuksia, jotka tietysti kielivät äidin ja isän huonosta omatunnosta: milloin herkkuja, milloin uusia levyjä. Useimmiten herkkuja. Lapsena ei minulla tietenkään ollut välineitä käsitellä asioita ja omia tuntemuksia, vaan hautasin ne syvälle sisääni. Yritin vain kovasti olla se helppo, kiltti ja osaava lapsi.

Rakensimme talon isän kanssa perustuksista saakka. Ei mennyt aikaakaan, kun isä jäi kiinni pettämisestä. Katsoin olohuoneessa Emma-gaalaa, ja kuulin vanhempien riitelevän makuuhuoneessa. Samalla sekunnilla äiti pelmahti olohuoneeseen ja kertoi isän pettäneen häntä, emmekä jäisi taloon enää hetkeksikään. Isä istui ruokailuhuoneessa, kun lähdimme autolla kohti veljeni asuntoa. Viimeiset sanat isälle olivat: olisit voinut hoitaa tämän paremminkin. Muutamaa päivää myöhemmin tyhjensimme kodin tavaroistamme ja aloitimme uuden elämän äidin kanssa kahden. Äiti ei eronnut vain isästä, vaan myös oma yhteyteni katkesi isääni. En sano, että äiti pakotti valitsemaan heidän välillään, mutta siltä se kuitenkin tuntui. Valitsin äidin pitkäksi aikaa. En koskaan edes ajatellut, miltä isästä mahtoi tuntua. Olen kuitenkin isäni ainoa lapsi, joka jätti hänet yksin. En tiedä onko tämä kokemus ajanut myös nykyiset välimme siihen pisteeseen, että on vaikea löytää väliltämme välitöntä lämpöä ja rakkautta. En epäile tosin hetkeäkään, etteikö isäni rakastaisi minua. Hänellä on vain kovin huono ja kylmä tapa osoittaa tätä, enkä ole myöskään koskaan kuullut hänen sanovan tätä ääneen. Olemme siis tekemisissä ja näemme tätä nykyä usein, mutta jotakin tuntuu puuttuvan. Ehkä siitä myös johtuu se, että yritän olla täydellinen tytär hänelle. Tätähän olen aina yrittänyt olla, mutta nyt vielä aikuisena yhäkin enemmän. Ehkä kaipaan sitä rakkautta, mitä meidän välillä oli silloin kun olin lapsi. Ennen kuin mikään oli ehtinyt mennä vikaan. Ja nyt yritän kaikin tavoin olla täydellinen, jotta saisin sen takaisin. Ja koska emme ole löytäneet vieläkään samaa säveltä vuosien yrittämisen jälkeen, tuntuu, että olen epäonnistunut. Epäonnistuminen oman isän silmissä ahdistaa ja viiltää rintalastasta saakka ja tieto siitä, etten ikinä pysty olemaan täydellinen ja ansaitse ehdotonta rakkautta isältäni, viiltää vieläkin syvemmältä.