Ihmisen kaipaus toisen luo. Siinä on jotain kaunista ja haurasta. Se tunne kun on kohdannut sukulaissielunsa ja muulla ei ole väliä kuin sillä että saa olla hänen lähellään. Yksi sana, yksi kosketus, yksi katse voi saada sydämen sykähtämään onnesta. Loputtomat yöt toisiinsa kietoutuneina, keskustelut jotka ovat yön pimeinä tunteina muuttuneet helliksi kuiskauksiksi, rakastelut joilla ei enää ole alkua tai loppua, nälkä joka ei tyydyty, jano joka haluaa maistaa sinua enemmän ja enemmän…

(Olen parantumaton romantikko. Olen aina ollut, ja tulen aina olemaan. )

—–

Istun yksin pakkasessa ja kuuntelen, josko vielä kuulisin askeleesi narahtelevan hankea vasten. Kuuntelen, vaan on hiljaista ja tiedän että se on ohi. Et palaa enää.

Poltan loppuun savukkeen. Odotin turhaan puhelua sinulta. 

Olet jossain kaukana, pitämässä hauskaa. Tuskin edes muistat minua enää.

Rakas, minulla on kylmä. Tule lämmittämään palelevia sormiani. Viimeksi meillä oli aivan liian vähän aikaa.

Tiedän että se on mahdotonta, mutta anna minulle vielä yksi hetki rakastaa – nyt uskallan.

Rakkautta minä haluan.

Haluan rakastaa, kunnioittaa, pitää hyvänä, arvostaa, ihailla, lohduttaa, tukea, kannustaa, kuunnella. Kaikkea tätä haluan antaa. Haluan myös saada osakseni rakkautta ja huomiota ja hellyyttä.

Minä luulin löytäneeni elämäni miehen, ihmisen jolle olla hyvä ja ketä rakastaa lopun elämääni. Karvas oli pettymys kun tajusin että kyseisestä ihmisestä pitää päästä eroon ennen kuin itse pääsee hengestään. Sydämeen jäi iso ammottava aukko.

Elämä jatkuu ja rinta rottingilla matkaan kohti uusia seikkailuja. Tiedän että prinssini odottaa minua jossain. Ehkä tapaan hänet vuoden päästä, ehkä kymmenen vuoden päästä. Minä yritän jaksaa odottaa. Ei ole kiire, sanoo järki. Mutta nukkumaan mennessä kitkerät kyyneleet valuvat poskilleni ja kastelevat tyynyni. On ikävä toisen luokse.

Minä en halua harrastaa irtosuhteita. Kaikista mieluiten nautiskelisin oman rakkaan kanssa. Vaan kunpa ei ole omaa rakasta ja toisen ihmisen kaipuu on kovin suuri. Aika ajoin löydän itseni satunnaisen tuttavuuden kainalosta.

Herkkä pikkutyttö sisälläni pukee välillä päällensä rohkean viettelijättären roolin; joskus sitä kuvittelee että elämää on helpompi kestää niin. Todellisuudessa minä tukehdun tähän eri roolien ristiriitaan: välillä olen kiltti tyttö vanhempieni ja tuntemattomien edessä; välillä tuhma syöjätär jonkun miehen edessä…eri roolini ovat niin kaukana toisistaan että en välillä tiedä kuka oikeasti olen. Se on hyvin ahdistavaa.

Jos edes tänään saan olla hetken aikaa ihan oma itseni.