Tämän päivän trendikäsitteitä ovat hidastaminen ja slow life. Voisiko joku ystävällisesti sisällyttää nämä käsitteet myöskin deittailun maailmaan? Tuntuu siltä että ihmisillä on niin kova kiire suorittaa elämää että kaiken pitää tapahtua tehostetusti, aikaa säästelemättä. Paras esimerkki oli viime viikolla kun mies vei minut kotiinsa, malttoi odottaa viisitoista minuuttia ennen kuin kysyi jos hän saa suudella minua. Toiset viisitoista minuuttia ja hän ehdotti makuuhuoneeseen siirtymistä. Ok, olin ymmärtänyt lukea jo aikaisemmin rivien välistä että häntä ei kiinnosta muu kuin seksi, enkä minäkään ole etsimässä mitään sulhaskandidaatteja. Minä en kuitenkaan ole niin kiireinen ihminen ettenkö ehtisi ja haluaisi viettää vähän aikaa juuri tapaamani miehen kanssa ennen kuin hyppään sänkyyn hänen kanssaan.

Vielä kymmenen vuotta sitten mies vei minut elokuviin, ravintolaan, kahvilaan, kaupungille kävelylle. Ovatko ajat muuttuneet vai onko vika minussa? Käyvätkö ihmiset vielä kunnon treffeillä? Ensimmäisillä, toisilla ja kolmansillakin? Vai onko tapana tehdä pika-analyysi siitä miten hyvin tämä ihminen minun tarpeisiini vastaa ja toimia sen analyysin perusteella? Pelkkää seksiä – vaimomatksua – hauskanpitoa – yksinäisyyden lievitystä – mihin kategoriaan tämä ihminen sopii?.

Treffeillä käyminen on hauskaa: saa tutustua uusiin ihmisiin, käydä kivoissa paikoissa, keskustella erilaisten ihmisten kanssa. Se ei saa olla haudanvakavaa puuhaa jossa ensimmäisen viiden minuutin aikana arvioidaan miten tuo ihminen tuossa minun edessäni voisi minua hyödyttää.

Minä kaipaan niin kovin kunnon treffejä! Minulla ei ole kiire mihinkään. Minä ehdin kyllä käydä kahvilla ja syömässä, baarissa ja kävelyllä, taidenäyttelyssä tai huvipuistossa. Eikä sillä ole väliä vaikka mies ei ole Se oikea. Pääasia että on hauskaa – kiireettömästi.     

Tässä hän on jälleen, miehen asunnon oven takana. Täydellisessä rooliasussaan vahvat meikit ja seksikkäät vaatteet päällä. Nainen oli päättänyt että hän ei enää koskaan tule tänne sen ensimmäisen kerran jälkeen, vaan toisin on käynyt. Nainen tuntee vatsanpohjassaan tutun kihelmöinnin. Hän vaimentaa jokaisen järjen äänen joka yrittää kuiskia hänelle, että näin sen ei pitänyt mennä, tämä ei ollut osa käsikirjoitusta. Roolileikkien piti olla ohi, esiripun piti olla pysyvästi suljettu.

Nainen nauttii tästä hetkestä, siitä jännittävästä tunteesta kun kaikki on vielä edessä. Hiukset ovat vielä nätisti kammatut ja ripsiväri kauniisti levitettyinä ripsissä. Kohta kaikki tulee olemaan sekaisin ja sutattua tuntia kestäneen lemmiskelyn jäljiltä; ei kaikista vähiten mieli ja sydän. Nainen on tehnyt tämän niin monta kertaa että hän tietää mitä tuleman pitää. Hän yritti vastustaa kiusausta mutta ei pystynyt.

Nainen kohottaa kätensä soittaakseen ovikelloa, mutta ovi avautuu ensin. Oviaukossa seisoo mies; komea kuten viime kerrallakin ja nainen hengittää syvään rauhoitellakseen hermojaan.

”Kuulin korkokenkiesi äänen”, mies vastaa, kasvoillaan tuimaakin tuimempi ilme.

Mies näyttää vihaiselta, ja sitä hän varmasti onkin. Nainen koetteli hänen kärsivällisyyttään toden teolla. Ensin hän kävi miehen luona ja kiusoitteli tätä koko illan päästämättä miestä kuitenkaan helpotuksesta. Sitten hän ei vastannut miehen yhteydenottoihin vaan antoi tämän odottaa. Kun nainen vihdoin vastasi, hän heittäytyi hankalaksi ja meinasi perua kaiken. He olivat sopineet tapaavansa uudelleen, mutta ei nainen sen takia epäröinyt. Hän tiesi että mies on vaarallinen. Ehkä juuri se teki tästä komeasta nuorukaisesta niin vastustamattoman.

Mies ei sano enää sanaakaan. Hän kiskaisee naisen sisälle, lyö oven kiinni ja alkaa suutelemaan naista. Nainen häkeltyy täysin. Tällaista kiihkeyttä ja voimaa mies ei edellisellä kerralla osoittanut. Mies nostaa naisen syliinsä ja kantaa hänet suoraan makuuhuoneeseen jossa hän ottaa sen mitä haluaa. Eikä nainen vastustele enää lainkaan.