Tämä on niitä päiviä kun päiväunet ovat muuttuneet painajaisiksi

Rakkautta minä haluan.

Haluan rakastaa, kunnioittaa, pitää hyvänä, arvostaa, ihailla, lohduttaa, tukea, kannustaa, kuunnella. Kaikkea tätä haluan antaa. Haluan myös saada osakseni rakkautta ja huomiota ja hellyyttä.

Minä luulin löytäneeni elämäni miehen, ihmisen jolle olla hyvä ja ketä rakastaa lopun elämääni. Karvas oli pettymys kun tajusin että kyseisestä ihmisestä pitää päästä eroon ennen kuin itse pääsee hengestään. Sydämeen jäi iso ammottava aukko.

Elämä jatkuu ja rinta rottingilla matkaan kohti uusia seikkailuja. Tiedän että prinssini odottaa minua jossain. Ehkä tapaan hänet vuoden päästä, ehkä kymmenen vuoden päästä. Minä yritän jaksaa odottaa. Ei ole kiire, sanoo järki. Mutta nukkumaan mennessä kitkerät kyyneleet valuvat poskilleni ja kastelevat tyynyni. On ikävä toisen luokse.

Minä en halua harrastaa irtosuhteita. Kaikista mieluiten nautiskelisin oman rakkaan kanssa. Vaan kunpa ei ole omaa rakasta ja toisen ihmisen kaipuu on kovin suuri. Aika ajoin löydän itseni satunnaisen tuttavuuden kainalosta.

Herkkä pikkutyttö sisälläni pukee välillä päällensä rohkean viettelijättären roolin; joskus sitä kuvittelee että elämää on helpompi kestää niin. Todellisuudessa minä tukehdun tähän eri roolien ristiriitaan: välillä olen kiltti tyttö vanhempieni ja tuntemattomien edessä; välillä tuhma syöjätär jonkun miehen edessä…eri roolini ovat niin kaukana toisistaan että en välillä tiedä kuka oikeasti olen. Se on hyvin ahdistavaa.

Jos edes tänään saan olla hetken aikaa ihan oma itseni.