Se päivä kun viimein tajusin mitä tahdon tehdä isona

Ymmärsin jo lapsena, kuinka paljon ennakkoluulot ohjaavat ihmisten ajatusmaailmoja, sanoja ja tekoja. Ajattelin paljon sitä, kuinka epäoikeudenmukaisessa maailmassa elämme, samalla tuntien turhautuneisuutta siitä kuinka vähän ihmiset ympärilläni, pienessä kaupungissa jonne en koskaan tuntenut todella kuuluvani, vaikuttivat välittävän. Muistan elävästi katulapset Sofiassa, muistan kuinka itkin ja kysyin äidiltäni miksi emme voi antaa kaikille rahaa. Meillä oli ruokaa, meillä oli rahaa, eikä heillä ollut mitään. Vaikka nyt, yli 10 vuotta myöhemmin ymmärrän paremmin sen, ettemme mitenkään olisi voineet auttaa Sofian jokaista katulasta, että maailmassa on epäoikeudenmukaisuuksia joiden ratkaisuun tarvitaan enemmän kuin yhden ihmisen muutama seteli ja tahto auttaa, tahtoni muuttaa maailmaa paremmaksi ei ole koskaan hiipunut.

Kun kahdeksan kuukautta sitten vatsa täynnä perhosia aloitin vaihto-opiskeluvuoteni astumalla ensimmäistä kertaa luentosaliin vieraassa maassa sijaitsevassa yliopistossa josta en tuntenut ketään, en tiennyt kuinka tämä aika tulisi muovaamaan minua ja unelmiani. Tiesin toivovani että löytäisin taas sen intohimon, jota ennen tunsin alaani kohtaan ja suunnan jota kohti kulkea. Mutta ajan kulkiessa eteenpäin huomasin viikko viikolta haaveilevani enemmän aivan muista asioista. Tahtoni muuttaa maailmaa pysyessä kaiken aikaa mielessäni kristallinkirkkaana huomasin kaiken aikaa lähestyneeni sitä itselleni aivan väärästä suunnasta.

Minä haluan matkustaa, haluan ymmärtää erilaisia ihmisiä, kulttuureja ja uskontoja. Haluan nähdä pidemmälle kuin pystyn katsoessani merelle Helsingin edustalta. Haluan kirjoittaa ja keskustella näkemistäni paikoista, lukemistani kirjoista, ihmisistä joihin olen tutustunut ja heidän tarinoistaan. Uskon että ennakkoluulot ja niiden aiheuttama pelko ja viha voitaisiin selättää ihmisten saadessa asioista oikeaa tietoa. Uskon että kertomalla tarinoita voidaan levittää halua ymmärtää ja sitä kautta empatiaa. Huomasin että kaikesta tästä haaveillessani, en enää ajatellut läheisteni reaktioita, en miettinyt miltä se kuulostaa tai mitähän muut siitä ajattelevat. Minä ajattelin sitä, mitä tunnen kun kirjoitan. Minä ajattelin sitä, miltä minusta tuntuu kun oivallan jotain uutta. Minä ajattelin sitä miten lentokoneen pyörien irtoaminen maasta ottaa vatsanpohjasta.

Jos haluat kirjoittaa niin kirjoita, muistan joskus kuulleeni jonkun sanoneen. Joten minä kirjoitan.