Siksaksukkia

image.jpg

Joskus on hetkiä, kun neulominen ei voisi vähempää kiinnostaa. Yleensä silloin, kun on joutunut purkamaan paljon, eikä loppu näytä häämöttävän millään. Sitten on näitä hetkiä, kun ei millään malttaisi olla neulomatta. Aamulla ennen töihin lähtöä muutama rivi ja illalla, kun silmät on jo lurpsahtamaisillaan kiinni, vielä pari silmukkaa.  

Joskus ihmettelin, miten jotkut neulovat vain villasukkia. Vaikka maailma olisi pullollaan mitä hienompia neulomuksia niin ei. Sinisiä, punaisia, raidallisia, loputtomasti sukkia. No en ihmettele enää. Siitä ei ole kuin muutama viikko, kun ensimmäiset sukkani valmistuivat, ja nyt täällä on puikoilla jo viides pari.

image.jpg

Toisin kuin vaikkapa kaulahuivia neuloessa,  villasukkien kanssa pysyy mielenkiinto yllä kokoajan,  kun työvaiheet vaihtuvat nopeasti. Silti ei tarvitse juurikaan tuijottaa ohjetta,  kun on muutaman sukan verran harjoiteltu. Ja valmista tulee nopeasti. Varsinkin,  kun neuloo tällaisen pienijalkaisen ihmisen sukkia.

En olisi ikinä arvannut,  kuinka helppoa villasukkien neulominen on. Ihan turhaan vitkuttelin aloittamista näin kauan.

Nämä siksak-kuvioiset sukat syntyivät lankakoriin unohtuneesta Novitan Isoveli-langasta vitosen puikoilla. Kuosi on sama kuin viime talvena neulomassani läppäripussukassa. Tein varresta tarkoituksella löysän (50 silmukkaa) ja vähensin silmukoita ennen kuin aloin neuloa kantapäätä.

Sukista tuli ihanan muhkeat ja paksut. Juuri sopivat kylmiin aamuihin viluisille varpaille.

image.jpg

Kommentit (7)
  1. Täytyy tulla ihan erikseen kiittämään mitä mahtavimmista blogeista! Löysin tämän tänään ja oon selaillu ainaki vuoden verran postauksia taaksepäin. Ja tietysti ottanut talteen ideoita. Kiitos siis. 

    Ja nämä villasukat…<3 Hieman harmittaa, että oon ehtiny alottaa tytölleni jo ihan tavalliset raitasukat. Pitäisköhän purkaa…. 😀

    1. Voi kiitos Heidi! Kiva, kun kommentoit! Ihana kuulla, että blogista ja vanhoistakin postauksista on ollut sulle iloa 🙂  Tsemppiä sukkien kanssa!

  2. Tuuli - Looking for Clementines
    9.12.2014, 20:09

    Oi miten kivat siksaksukat! Mäkin aloittelin juuri yksiä sukkia, mutta mun ongelmana on se, että neulon aina hirmu löysällä käsialalla, ja sukista meinaa aina tulla lörppiä, vaikka nytkin neulon kakkosen puikoilla 🙁 Ensi kerralla täytyy ottaa huomattavasti paksumpi lanka!

    Huono puoli sukkien (ja lapasien ja säärystimien jne.) tekemisessä on se, että saattaa iskeä toisen kappaleen aloitusahdistus 😉

    1. Kiitos Tuuli! Voi ei, mikä ikävä ongelma! No paksulla langalla vaan sitten 🙂

      Ja toi on niin totta, että toisen sukan aloitusta tulee lykättyä helposti! Ja sitten käy niin, kun aika vierähtää, ettei muista enää, miten sen ensimmäisen teki 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *