Stressi lähtee värittämällä

image.jpg

Jos inspiraatio ei ota tullakseen, täytyy ottaa ohjat omiin käsiin. Tänään kaivoin esiin ala-asteaikaiset puuvärikynät ja ihkaoikean värityskirjan. Olen haaveillut omasta ”aikuisten värityskirjasta” siitä saakka, kun näin ensimmäistä kertaa kirjakaupassa My wonderful world of fashionin, valtavan tiiliskiven kokoisen värityskirjan täynnä kauniita kuvia.

En tietenkään raaskinut silloin ostaa opusta itselleni ja koko homma unohtui vuosiksi.

Viime syksynä Sanph kirjoitteli täällä Lilyssä hurahtaneensa värityskirjoihin ja kuin tilauksesta joulupukki kiikutti tämän ihanuuden minulle Pariisista asti. Samasta sarjasta löytyy värityskirjoja myös kissoillametsän eläimillä ja Japani-aiheisilla kuvilla koristeltuna. Niin hienoja!

image.jpg

Aikuisten värityskirjoista on tullut Huffington postin artikkelin mukaan oikea trendi Keski-Euroopassa. Värittäminen tutkitusti rentouttaa ja lievittää stressiä. Anti-stress lukee minunkin opukseni kyljessä, enkä yhtään epäile väitettä. 

Värittäminen tuntuu samalla tavalla meditatiiviselta kuin vaikkapa neulominen tai fimojen pyörittely. Sillä erotuksella, että tässä ei voi mennä mikään pahasti pieleen. Jos lopputuloksesta ei tulekaan sellainen kuin oli ajatellut, aina voi kääntää uuden sivun.

image.jpg

image.jpg

Toivon, että värittely toimisi myös inspiroitumisvälineenä. Viime aikoina ei ole houkuttanut langat, ei fimot, eikä juuri mikään muukaan. Ennen blogia juuri tällaisina hetkenä laiskuus saattoi jäädä päälle pitkäksikin aikaa.

Kun sitten kuukausien tauon jälkeen sattumalta ryhtyi taas tuumasta toimeen, ei voinut kuin ihmetellä, miksi moinen tauko tuli edes pidettyä.

Toki tauot ovat silloin tällöin aina paikallaan, mutta helposti aloittamisen kynnys kasvaa aivan liian suureksi, kun ei ole tehnyt pitkään aikaan mitään. Ajattelin lopettaa laiskottelun tähän paikkaan ja löytää kadonneen inspiraation, vaikka sitten väkisin. 

Olin suunnitellut oikein isoa, paksua ja kirjavaa kaulahuivia seuraavaksi projektikseni. Hankin jo langatkin, mutta ne saavat nyt odottaa. Itseasiassa luulen, että koko huivi on syypää tähän luomisvimman katoamiseen.

Nyt jotain pientä, kivaa ja nopeasti valmistuvaa tekeille, niin siitä se lähtee!

image.jpg

image.jpg

Ai niin, tulihan tuossa värittämisessä eteen eräs ongelma. Eihän iankaikkisen vanhan peltirasiani kymmenen väriä riitä yhtään mihinkään! Ennen kuin väritän yhtään sivua enempää, haluan ehdottomasti uudet puuvärit 🙂

image.jpg

Kommentit (22)
  1. Värittäminen on niiiin parasta! Itsekin kirjotiin samasta aiheesta vähän aikaa sitten. Harmi vaan, että jotenkin tälle harrastukselle ei meinaa aina liietä aikaa. Pitäisi ehdottomasti rutistaa sitä jostain! 🙂

    1. Hei hauskaa, että sinäkin olet löytänyt värittämisen! Mutta tosiaan sitä tässä on tullut ihmeteltyä itsekin, että miten ihmeessä sille löytäisi aikaa. Jotenkin ei luontevasti vain tunnu löytyvän päivästä sellaista hetkeä, että istuisi alas ja alkaisi värittämään 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *