Parampi päiväkirja – ensimmäinen luku

Ihanaa! Noniin siinähän olikin mahtava aloitus tälle blogille. Semmoinen hieman kimeähkö innostunut huudahdus täynnä energiaa, jota ei osaa purkaa muulla tavoin. Sellainen fiilis mulla nyt onkin. Ajatuksia, energiaa ja intoa niin, etten todellakaan tiedä miten aloittaa. Mulla on edessä tyhjä sivu, jonka voin täyttää kaikilla niillä asioilla, joista haluan puhua. Tiedän, että ensivaikutelma on tärkeä, joten jätän jaarittelut sikseen.

Ensinnäkin mun mielestä on aivan ihanaa aloittaa Parampi päiväkirja -blogi. Toiseksi tämä esittelytekstin tekeminen tuntuu yllättävän vaikealta, koska en ole kirjoittanut pariin vuoteen oikeastaan mitään! Siis mitään Instagramin kuvatekstejä pidempiä asioita. Osaankohan enää edes kirjoittaa? Aiemman blogini perustaessa, pian kahdeksan vuotta sitten, olin tainnut juuri täyttää 19 vuotta. Olin vasta vammautunut, haaveilin lukioon paluusta ja sain juuri ja juuri nostettua 2kg käsipainon (vai olikohan se 1kg). Silloin kirjoitin vammautumisesta, kuntoutumisesta ja uuden arjen opettelusta. Nyt lähden kirjoittamaan hiukan eri näkökulmasta. Tänään, tässä oman kodin keittiössä,  näppäimistöä naputtelee 26-vuotias vaimo ja uusperheen äitipuoli. Olen myös aivovamman vuoksi eläköitynyt tuolikeihäänheittäjä ja kaupunginvaltuutettu. Ennenkaikkea täällä blogissani haluan tulla esille para(yleis)urheilijana, kuitenkaan unohtamatta näitä muita rooleja elämässäni.

Jo tässä vaiheessa tekstiä mä olen sitä mieltä, että ihanaa kun saan tämän tekstin alta pois ja pääsen kirjoittamaan jotain ihan muuta. En taida tietää, mitä tähän pitäisi kirjoittaa. Esittelenkö itseni ja mulle tärkeät asiat kuinka tarkkaan? Vaikeaa, vaikkei sääntöjä olekaan. No, pidän tämän tekstin lyhyenä, ja kirjoitan jo seuraavalla kerralla enemmän.

Syitä miksi haluan taas kirjoittaa: 1. koska vammauduttuani koin tehtäväkseni puhua vammautumisesta, vammaisista, erilaisuudesta, samanlaisuudesta ja puuttua epäkohtiin joita tulen kohtaamaan 2. koska nyt tuntuu siltä, että jaksan taas kirjoittaa 3. koska Instagramin tekstikentät eivät riitä siihen kaikkeen mistä haluan puhua 4. koska vammaisten, vammautuneiden ja paraurheilijoiden ääni ei kuulu tarpeeksi tässä maassa ja maailmassa 5. koska haluan puhua hyvinvoinnista ja urheilemisesta 6. koska kirjoittaminen on terapeuttista 7. koska haluan jakaa positiivista asennetta 8. koska bloggaaminen on helpohko tapa vertaistukeen 9. koska kuuntelin hetki sitten Ennen kaikki oli paremmin, Mielensäpahoittaja -kirjan, ja inspiroiduin ”bolgaamisesta” jälleen 10. koska voin

PS. Ennen seuraavaa tekstiä voitte käydä tutustumassa muhun enemmän Instagramissa, nimimerkin takaa @japukka

Kommentit (5)
  1. Jee, kiva kun taas jatkat kirjoittamista ja kivemmassa paikassakin. Muistatko kun joskus alkuvuosina kirjoitit, että et varmaan koskaan löydä kumppania… Never say never. 😉

    1. Voi apua haha juu muistan kyllä 🙂 

  2. Tervetuloa bolgaamaan. Juuri itse luin samaisen kirjan. 😀

    Blogi on kyllä yksi parhaimmista mitä vertaistukeen ja asioista ”tiedottamiseen” tulee. Itse harrastan blogini puolelle näitä kahta mielenterveysasioita koskien. 🙂 

     

    https://naissanelioissa.wordpress.com/

    1. Haa se oli kyllä hyvä kirja! Oon tykännyt kaikista Mielensäpahoittajista 🙂 Oo täytyykin käydä lukemassa sun blogia! 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *