2 viikkoa ostolakkoa

Kuinka paljon voikaan kulua rahaa vaikka ei ostaisi mitään tarpeetonta?  Ihan hemmetisti.

Aloitin ostolakkoni muutaman päivän ennen uutta vuotta. Ostolakkoni säännöistä ja poikkeuksista voit lukea lisää täältä.

Alku on ollut hieman takkuinen muutamasta syystä. 1. olen jossakin määrin shoppailuaddikti ja 2. iso osa kestotuotteistani loppui sattumalta juuri nyt, joten pääsin toteuttamaan itseäni tutulla ja turvallisella tavalla: vinguttaen visaa.

Tähän mennessä olen ostanut ylimääräisenä, mutta ostolakkoni sääntöjen puitteissa:

  • 68 eurolla hiustuotteita. Summa on suuri, mutta tässä on 5 loppunutta tuotetta, mm. kalliimpi sävyte ja hoitonaamio.
  • 137 eurolla oman osuuteni lomaviikonlopun kustannuksista.
  • 9 eurolla auton jääraaputtimen.
  • 377 eurolla lemmikkimme lääkärikulut.
  • 38 eurolla paremman puoliskon housut rikkinäisten tilalle. Eivät sinänsä kuulu omaan ostolakkooni, mutta solidaarisuudesta hänkin haluaa olla mukana.
  • 3,5 eurolla suihkuhatun vanhan ja rikkinäisen tilalle.

Lisäksi tein vaihtarit villakangastakistani, mutta en tiedä vielä tulkitsenko sen sääntörikkeeksi. Raha ei meinaan vaihtanut käsiä. Toisaalta se saattaa avata päässäni ovet muunkinlaiseen sääntöjen taivuttamiseen tulevaisuudessa.

Olen oppinut itsestäni paljon kahden viikon aikana. Mm. kuinka pitkälle mieli voikaan mennä, kun haluan jotakin ja kuinka nopeasti unohdankin sen tavaran, kun en sitä saa.

Olen myös alkanut pohtimaan käyttämiäni asioita ja selkeyttämään tarpeitani. Tarvitsenko 40 euroa maksavan poskipunan? Mitä jos en ostaisikaan sitä haluamaani tavaraa, jonka sallin itselleni?

Toisaalta olen myös pohtinut kaikkea mistä jään paitsi, etenkin muodin osalta.

Suureksi onnekseni äitini löysi kellaristaan jonkun antiikkisen vaatekätköni, jossa oli sopivasti kesävaatteita. Näistä ajattelin tutkailla tarvitsemiani juttuja ja sain jo ompelukoneenkin lainaan, mikäli vaatteet tarvitsevat kunnostusta. Ajattelin tuunaavani lisäksi itse ainakin pari hametta, jotta niitä ei tarvitsisi ostaa uutena, sillä kuulemani mukaan farkkuhameen tuunaus vanhoista farkuista ei ole kovin hankalaa.

Tulevalta odotan ehkä ensimmäistä breakdowniani. Olen himoinnut nyt muutamaa asiaa, mutta suuremman mielipahan väistyessä sortuminen ei ole enää ollut kovin lähellä. Aavistan, että jossain vaiheessa ostamattomuus kuitenkin käy hermoille. Raportoin siitä sitten tänne, hah!

Kaikenkaikkiaan olen tyytyväinen ensimmäiseen puolkuukautiseen, vaikka rahaa onkin nyt mennyt parin suuren ostoksen vuoksi liikaa. Säästöön ei jää ihan hirveästi tässä kuussa, mutta on sekin jotain 🙂

Kivaa viikkoa!

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Ostokset

Miksi on niin vaikeaa olla ostamatta?

Neljäs päivä ostolakkoa ja olen ehkä mokannut. Ehkä, koska en tiedä lasketaanko vaatteen vaihtaminen toiseen uuden vaatekappaleen ostamiseksi. Tein vaihtarit villakangastakista. Omasta suuremmasta tutun pienempään. Tuntuu siltä, kuin olisin tehnyt syntiä, eivätkä sairaalloiset mielihalut auta asiaa.

Olen kysynyt viimeisen parin päivän aikana itseltäni monia kysymyksia ja vastannut niihin tunnollisesti.

Miksi haluan tavaroita? Koska mulla on tylsää. Paha mieli. Ahdistus omasta kehosta. Ärsytys koko ostolakosta. Koska voin ja raha polttaa taskussa.

Mikä muuttuisi, jos ostaisin jotain? Ei luultavasti mikään, olisin hetken iloinen ja jatkaisin mököttämistä endorfiinien laskiessa.

Miksi sitten jatkan kaikkea järkeä vastaan: himoitsemista ja kinuamista? Jaa-a.

On niin perkeleen vaikeaa identifioitua järkeväksi kuluttajaksi ja hyväksi rahankäyttäjäksi, koska en ole koskaan ollut sellainen. Voin syyttää oikeastaan vain itseäni. Siitä, että olen rakentanut itsestäni kuluttajan kaikkien näiden vuosien aikana. Jos rahaa on ollut, miksei sitä sitten käyttäisi? Tällä olen pärjännyt tähän saakka. Jopa nyt ajattelen, että ei yksi kirppiskierros kaada taloutta, vaikka sieltä pari vaatetta löytyisikin. Mutta just tällaisesta ajatusmaailmasta haluan päästä eroon. Muut saavat sen näyttämään niin helpolta. Älä vaan osta, that’s it. Tai sitten teen ostamattomuudesta niin vaikeaa itselleni… Tai sitten he, jotka saavat sen näyttämään helpolta, eivät myönnä, ettei se olekaan.

Monet oppaat ja ihmiset kehottavat kieltämisen ja hyvän lopputuloksen toivomisen sijaan identifioitua sellaiseksi ihmiseksi, jonka haluaisi olevan. Haluaisin olla fiksu rahankäyttäjä. Haluaisin olla ihminen, joka keksii miljoona parempaa tapaa helpottaa huonoa oloa, kuin vaatteiden ostaminen. Jotenkin nyt se tuntuu kovin vaikealta. Ja ajatella, että vuotta on jäljellä vielä ruhtinaalliset 361 päivää. Luoja. Saan omat pikku pulmani kuulostamaan niin suurilta ja dramaattisilta, mutta siltä ne tällä hetkellä tuntuvat, vaikka se onkin älytöntä.

Eteeni ponnahti juuri video Filippiiniläisestä naisesta, joka kaivaa ruoantähteitä jätteistä ja valmistaa niistä ruokaa myytäväksi. Se on hänen, vanhan naisen, ainoa keino ansaita. Ja täällä mä draamailen jostain hemmetin kauluspaidasta. Kauluspaidasta. Ja vieläpä vasten järjellistä tahtoani!

Ärsyttää, etten osaa kuunnella järjen ääntäni. Ärsyttää, että olen edelleen erittäin heikko kauniiden asioiden edessä. Ärsyttää, etten osaa sanoa ei itselleni ja keksin mukamas satoja syitä, miksi tarvitsen jotakin.

En kuitenkaan aio antaa periksi. Tämä on vasta neljäs päivä. Olen kuitenkin ollut ostamatta mitään turhaa neljään päivään, vaikka se onkin hyvin pieni aika. Haluan ihan oikeasti onnistua tässä. Haluan tehdä sen, jotta voisin olla seuraavia asioita:

  • Fiksu rahankäyttäjä = enemmän rahaa säästöön.
  • Arvostaa materiaa vähemmän = minäkuvani, terapiani ja hyvänolontunteeni muodostuisi merkityksellisemmistä(ja ilmaisista) asioista.
  • Pärjätä vähemmällä = tavaranpaljoudessa on inhottava elää, minimalismi tuntuu vapauttavalta, haluan pärjätä omistamillani asioilla.
  • Arvostaa luontoa = vähentämällä kulutusta säästän myös luonnonvaroja.

Aion tähdätä ylläoleviin, koska olen sellainen ihminen. Vaikkapa sitten ”fake it till you make it”-mentaliteetilla!

Muoti Mieli Raha Ajattelin tänään