Miksi on niin vaikeaa olla ostamatta?

Neljäs päivä ostolakkoa ja olen ehkä mokannut. Ehkä, koska en tiedä lasketaanko vaatteen vaihtaminen toiseen uuden vaatekappaleen ostamiseksi. Tein vaihtarit villakangastakista. Omasta suuremmasta tutun pienempään. Tuntuu siltä, kuin olisin tehnyt syntiä, eivätkä sairaalloiset mielihalut auta asiaa.

Olen kysynyt viimeisen parin päivän aikana itseltäni monia kysymyksia ja vastannut niihin tunnollisesti.

Miksi haluan tavaroita? Koska mulla on tylsää. Paha mieli. Ahdistus omasta kehosta. Ärsytys koko ostolakosta. Koska voin ja raha polttaa taskussa.

Mikä muuttuisi, jos ostaisin jotain? Ei luultavasti mikään, olisin hetken iloinen ja jatkaisin mököttämistä endorfiinien laskiessa.

Miksi sitten jatkan kaikkea järkeä vastaan: himoitsemista ja kinuamista? Jaa-a.

On niin perkeleen vaikeaa identifioitua järkeväksi kuluttajaksi ja hyväksi rahankäyttäjäksi, koska en ole koskaan ollut sellainen. Voin syyttää oikeastaan vain itseäni. Siitä, että olen rakentanut itsestäni kuluttajan kaikkien näiden vuosien aikana. Jos rahaa on ollut, miksei sitä sitten käyttäisi? Tällä olen pärjännyt tähän saakka. Jopa nyt ajattelen, että ei yksi kirppiskierros kaada taloutta, vaikka sieltä pari vaatetta löytyisikin. Mutta just tällaisesta ajatusmaailmasta haluan päästä eroon. Muut saavat sen näyttämään niin helpolta. Älä vaan osta, that’s it. Tai sitten teen ostamattomuudesta niin vaikeaa itselleni… Tai sitten he, jotka saavat sen näyttämään helpolta, eivät myönnä, ettei se olekaan.

Monet oppaat ja ihmiset kehottavat kieltämisen ja hyvän lopputuloksen toivomisen sijaan identifioitua sellaiseksi ihmiseksi, jonka haluaisi olevan. Haluaisin olla fiksu rahankäyttäjä. Haluaisin olla ihminen, joka keksii miljoona parempaa tapaa helpottaa huonoa oloa, kuin vaatteiden ostaminen. Jotenkin nyt se tuntuu kovin vaikealta. Ja ajatella, että vuotta on jäljellä vielä ruhtinaalliset 361 päivää. Luoja. Saan omat pikku pulmani kuulostamaan niin suurilta ja dramaattisilta, mutta siltä ne tällä hetkellä tuntuvat, vaikka se onkin älytöntä.

Eteeni ponnahti juuri video Filippiiniläisestä naisesta, joka kaivaa ruoantähteitä jätteistä ja valmistaa niistä ruokaa myytäväksi. Se on hänen, vanhan naisen, ainoa keino ansaita. Ja täällä mä draamailen jostain hemmetin kauluspaidasta. Kauluspaidasta. Ja vieläpä vasten järjellistä tahtoani!

Ärsyttää, etten osaa kuunnella järjen ääntäni. Ärsyttää, että olen edelleen erittäin heikko kauniiden asioiden edessä. Ärsyttää, etten osaa sanoa ei itselleni ja keksin mukamas satoja syitä, miksi tarvitsen jotakin.

En kuitenkaan aio antaa periksi. Tämä on vasta neljäs päivä. Olen kuitenkin ollut ostamatta mitään turhaa neljään päivään, vaikka se onkin hyvin pieni aika. Haluan ihan oikeasti onnistua tässä. Haluan tehdä sen, jotta voisin olla seuraavia asioita:

• Fiksu rahankäyttäjä = enemmän rahaa säästöön.
• Arvostaa materiaa vähemmän = minäkuvani, terapiani ja hyvänolontunteeni muodostuisi merkityksellisemmistä(ja ilmaisista) asioista.
• Pärjätä vähemmällä = tavaranpaljoudessa on inhottava elää, minimalismi tuntuu vapauttavalta, haluan pärjätä omistamillani asioilla.
• Arvostaa luontoa = vähentämällä kulutusta säästän myös luonnonvaroja.

Aion tähdätä ylläoleviin, koska olen sellainen ihminen. Vaikkapa sitten ”fake it till you make it”-mentaliteetilla!