Parempia valintoja – hyvinvointia kohtuudella

Olen viime vuosina huomannut kiinnostuvani yhä enemmän ravitsemuksesta, terveydestä ja hyvinvoinnista. Siitä, miten pienilläkin arjen valinnoilla voi olla yllättävän suuri merkitys sille, miten voimme tänään ja tulevaisuudessa.

Tämä kiinnostus ei tosin ole ollut mikään itsestäänselvyys, eikä matka tähän pisteeseen ole ollut aivan suoraviivainen. Nuorempana ravitsemus tai terveys eivät varsinaisesti olleet ensimmäisenä mielessä. Sanotaanko vaikka niin, että ruokavalintojen taustalla ei aina ollut sen syvällisempää pohdintaa. 

Vasta aikuisena olen alkanut ymmärtää, miten kiinnostava ja monipuolinen aihe terveys oikeastaan on. Mitä enemmän siihen perehtyy, sitä enemmän huomaa, miten paljon on vielä opittavaa. Ja ehkä juuri se tässä tällaista ikuisuusopiskelijaa kiehtookin!

Kiinnostus heräsi alunperin siitä, että halusin ja päätin voida paremmin, pitää huolta terveydestäni ja tehdä valintoja, jotka tukevat hyvinvointia myös pitkällä aikavälillä. Samalla ajattelen vahvasti, ettei elämä voi olla pelkkää terveyden optimointia. Siihen kuuluu olennaisesti myös nautinto, spontaanius ja ne asiat, jotka tekevät elämästä mukavaa juuri tässä hetkessä.

Ehkä juuri tästä syntyi ajatus Parempia valintoja -blogista.

Kohtuudella on hyvä mennä

Jos minun pitäisi tiivistää oma filosofiani yhteen ajatukseen, se olisi kohtuullisuus.

Ajattelen, että hyvinvoinnissa on harvoin kyse yksittäisestä täydellisestä ateriasta, treenistä tai yöunesta. Enemmän merkitsee se, mitä teemme toistuvasti arjessamme. Pienet teot saattavat tuntua yksittäin merkityksettömiltä, mutta ajan mittaan niiden vaikutus voi olla suuri.

Toisaalta terveellisten elämäntapojen ei pitäisi tarkoittaa sitä, että jokainen suupala, liikuntakerta tai nukuttu tunti muuttuu suoritukseksi. Myös herkuttelulle, olemiselle, levolle, ravintolailloille, joskus hömpöttelylle ja ihan tavalliselle elämälle pitää olla tilaa.

Minua kiehtookin ajatus siitä, että ravitsemuksessa ja hyvinvoinnissa kultainen keskitie löytyy usein ääripäiden välistä. Kaikkea ei tarvitse tehdä täydellisesti, jotta voisi tehdä paljon hyvää itselleen.

Tämä ei tarkoita, etteikö tavoitteita saisi olla tai etteikö joskus olisi hyvä tehdä isompiakin muutoksia. Jokainen lähtee liikkeelle omasta tilanteestaan, ja toiselle sopiva muutos voi olla aivan erilainen kuin toiselle. Joskus yksi pieni askel on juuri oikea, joskus taas on aika laittaa useampi asia kerralla uusiksi.

Tärkeintä on mielestäni löytää toimivia tapoja, jotka sopivat omaan elämään ja joita pystyy ylläpitämään myös huomenna – ja kuukauden päästä.

Mistä ajatus ravitsemustieteellisestä heräsi?

Olen vasta aikuisena huomannut, kuinka paljon terveyteen liittyvät asiat oikeastaan kiinnostavat minua. Mitä enemmän aiheisiin perehtyy, sitä enemmän herää uusia kysymyksiä ja halu ymmärtää asioita pintaa syvemmältä.

Tästä kiinnostuksesta on vähitellen kasvanut ajatus hakea opiskelemaan ravitsemustiedettä. Olen avoimessa suorittanut jo perusopinnot, mutta tavoitteena on tehdä aineopinnot sekä lisäksi ihmisen biologian kokonaisuus. Nämähän ovat tänä päivänä vaatimuksena suorittaa hyvällä menestyksellä, jos mielii avoimen väylän kautta opiskelemaan ravitsemustieteitä.

Avoimen yliopiston kautta pyrkiminen tuntuu minulle luonnollisimmalta. Olen jo työelämässä ja aiemmat yliopisto-opintoni suorittanut. Avoimessa yliopistossa on se hyvä, että opintoja voi suorittaa omaan tahtiin. 

Matka ravitsemustieteelliseen tiedekuntaan on yksi niistä asioista, joita haluan myös tässä blogissa jakaa. Haluan kertoa tavoitteestani, oppimisestani ja siitä, mitä kaikkea matkan varrella tulee vastaan. Samalla toivon, että blogi auttaa myös itseäni jäsentämään ajatuksiani ja syventämään ymmärrystäni.

En kirjoita ravitsemuksen asiantuntijana, vaan tällä hetkellä aiheesta kiinnostuneena ihmisenä, joka haluaa oppia lisää. Juuri siksi haluan suhtautua tietoon uteliaasti, kriittisesti ja avoimin mielin.

Hyvinvointia, tietoa ja tavallista arkea

Mitä täällä sitten tullaan näkemään?

Välillä ehkä pohdin syvällisemmin ravitsemukseen tai terveyteen liittyviä kysymyksiä. Välillä jaan reseptejä, käytännön vinkkejä tai ajatuksiani arjen valinnoista. Joskus aiheena voi olla opiskeluun valmistautuminen ja toisinaan jokin yksittäinen asia, joka on saanut minut kiinnostumaan ja kaivamaan lisää tietoa.

Haluan kuitenkin, että blogi saa elää ja kehittyä kiinnostuksenkohteideni mukana.

Yksi asia on kuitenkin tärkeä: pyrin tarkistamaan faktat ennen julkaisemista ja pohjaamaan tietopohjaiset kirjoitukseni mahdollisimman luotettavaan ja ajantasaiseen tietoon. Ravitsemukseen liittyvissä kysymyksissä ei aina löydy yksinkertaisia vastauksia. Tutkimustulokset voivat erota toisistaan, näyttö voi olla ristiriitaista ja ymmärrys aiheista muuttuu uuden tiedon myötä.

Siksi suhtaudun tietoon kriittisesti. Yksittäinen tutkimus ei välttämättä kerro koko totuutta, eikä monimutkaista terveysaihetta aina voi tiivistää yhteen otsikkoon tai helppoon sääntöön.

Minusta on kiinnostavaa juuri se, että aina voi oppia lisää. Ravitsemukseen liittyen uutta tutkittua tietoa tulee jatkuvasti.

Pieniä tai suuria muutoksia – omalla tavalla

Blogin nimi Parempia valintoja ei tarkoita, että jokaisen pitäisi pyrkiä johonkin ennalta määriteltyyn ihanteeseen. Parempi valinta voi olla toiselle uuden reseptin kokeileminen, toiselle säännöllisemmän ateriarytmin löytäminen ja kolmannelle se, että uskaltaa ottaa rennommin ja nauttia elämästä ilman turhaa syyllisyyttä.

Joku voi olla vasta hyvinvointimatkansa alussa, kun taas toinen on jo tehnyt paljon muutoksia ja haluaa syventää tietämystään. Molemmat on täysin okei.

Minulle paremmat valinnat tarkoittavat ennen kaikkea sitä, ettei kaiken tarvitse muuttua kerralla. Aina voi aloittaa jostakin, ja pienilläkin asioilla voi olla merkitystä. Ja jos joskus ei jaksa tai kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, sekään ei kaada kokonaisuutta.

Kiva, kun olet täällä. Toivottavasti löydät blogista ajatuksia, tietoa tai inspiraatiota myös omiin parempiin valintoihisi. ❤️

-Miia

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Hyvä olo Terveys