Hyvinvoinnin kierre – 5 askelta kohti vähän parempaa arkea

Hyvinvointi ei synny yhdessä yössä, eikä sen saavuttaminen vaadi täydellisiä elämäntapoja. Usein kyse on paljon yksinkertaisemmasta asiasta: pienistä, toistuvista valinnoista, jotka tukevat omaa jaksamista ja terveyttä päivästä toiseen.
Oletko koskaan huomannut, miten yhden hyvän valinnan jälkeen seuraavan tekeminen tuntuu hieman helpommalta? Ja sitä seuraavan? Hyvinvointia tukeva ruokailu voi antaa energiaa liikkumiseen, liikunta voi parantaa mielialaa ja riittävä lepo auttaa palautumaan sekä jaksamaan seuraavana päivänä.
Näin voi vähitellen syntyä kierre, jota kutsun hyvinvoinnin kierteeksi.
Mutta mistä kannattaa aloittaa?
1. Aloita päätöksestä panostaa itseesi
Ensimmäinen askel on päätös siitä, että oma hyvinvointi ansaitsee huomiota. Ja sehän todellakin ansaitsee. Elämäntapojen muuttamisen ei tarvitse tarkoittaa suurta mullistusta tai kaikkien vanhojen tapojen hylkäämistä. Itseasiassa on epärealistista ajatella, että kaikkea voisi muuttaa kerralla. Ei tarvitse, ja harvoin se on edes mahdollista. Baby steps, kuten sanotaan.
Kannattaa ihan ensin miettiä, mikä omassa arjessa kaipaisi eniten huomiota. Kaipaatko kenties lisää energiaa? Säännöllisempää ruokailurytmiä? Enemmän liikettä tai parempaa palautumista?
Valitse ensin yksi asia, johon haluat ensimmäisenä panostaa. Kun muutos on riittävän pieni ja realistinen, siitä on helpompi tehdä pysyvä osa arkea.
2. Liiku – löydä itsellesi sopiva tapa olla aktiivinen
Liikunnan ei tarvitse tarkoittaa tuntien kuntosaliharjoittelua tai tavoitteellista urheilua. Myös kävely, pyöräily, tanssiminen ja arkinen hyötyliikunta ovat tapoja lisätä aktiivisuutta.
Säännöllinen liikunta tukee sekä fyysistä että psyykkistä hyvinvointia. Se voi esimerkiksi auttaa parantamaan mielialaa, ylläpitämään toimintakykyä ja edistämään unen laatua.
Jos liikkuminen ei ole vielä vakiintunut osaksi arkea, kannattaa aloittaa pienestä. Lyhyt kävelylenkki, portaiden valitseminen hissin sijaan tai pieni liikuntatauko työpäivän aikana ovat tosi hyviä alotuksia.
Tärkeintä ei ole se, kuinka paljon liikut yhtenä päivänä, vaan se, että löydät itsellesi mielekkään tavan pysyä aktiivisena ja lähdet liikkeelle.
3. Syö hyvin – ravitse kehoasi monipuolisesti
Ravitsemuksella on toki myös merkittävä rooli hyvinvoinnissa. Monipuolinen ja riittävä ruokavalio auttaa huolehtimaan siitä, että elimistö saa tarvitsemansa energian ja ravintoaineet.
Hyvä ruokavalio ei kuitenkaan tarkoita tiukkoja sääntöjä tai yksittäisten ruoka-aineiden kieltämistä.
Kiinnitä huomiota esimerkiksi seuraaviin asioihin:
- Syö säännöllisesti ja riittävästi.
- Muista juoda vettä.
- Lisää kasviksia, hedelmiä ja marjoja päivittäiseen ruokavalioosi. Aluksi vaikka vähän, ja lisää määrää pikkuhiljaa.
- Suosi täysjyväviljatuotteita ja kuitupitoisia vaihtoehtoja.
- Huolehdi riittävästä proteiinin saannista.
- Muista myös pehmeät rasvat ja riittävä nesteensaanti.
Ruokavalion kokonaisuus ratkaisee enemmän kuin yksittäiset ateriat. Myös herkuille ja nautinnolle on paikkansa osana tasapainoista ruokavaliota.
Terveellisesti syöminen ei saisi olla jatkuvaa suorittamista. Sen pitäisi tukea jaksamista ja sopia omaan elämäntilanteeseen.
4. Lepää – anna keholle sekä mielelle aikaa palautua
Hyvinvointi ei koostu pelkästään siitä, mitä teemme aktiivisesti. Vähintään yhtä tärkeää on se, milloin annamme itsellemme luvan pysähtyä.
Uni ja palautuminen ovat olennainen osa terveyttä. Riittävä uni tukee muun muassa muistia, keskittymiskykyä, mielialaa ja elimistön normaalia toimintaa.
Palautuminen ei kuitenkaan tarkoita pelkästään nukkumista. Myös rauhalliset hetket, tauot työpäivän aikana, luonnossa liikkuminen ja itselle mieluisa tekeminen voivat auttaa irrottautumaan arjen kuormituksesta. Toisaalta pienet irtiotot arjen keskellä voivat myös tarjota palautumista, kun ajatuksia saa arjesta muualle.
Lepoa ei tarvitse ansaita suorittamalla ensin tarpeeksi. Levätä kannattaa silloin, kun tuntuu siltä. Lepo ja palautuminen on yhtä tärkeä osa hyvinvointia kuin liikunta ja ravitsemus.
5. Loista – rakenna rutiineja, jotka tukevat hyvinvointiasi
Kun pienet muutokset alkavat vakiintua osaksi arkea, niistä voi vähitellen muodostua terveellisiä rutiineja.
Ehkä huomaat, että liikkuminen tuo lisää energiaa, monipuolinen ruokailu auttaa jaksamaan ja riittävä uni tekee arjesta helpompaa.
Tässä vaiheessa hyvinvoinnin kierre alkaa näkyä käytännössä. Yksi hyvä tapa tukee toista, ja kokonaisuus alkaa rakentua ilman, että jokaista valintaa tarvitsee erikseen miettiä.
On kuitenkin hyvä muistaa, ettei hyvinvointi ole suoraviivainen prosessi. Kaikki päivät eivät ole samanlaisia. Joskus liikunta jää väliin, ruokailut eivät mene suunnitelmien mukaan tai yöunet jäävät lyhyiksi. Se kuuluu elämään ja on täysin normaalia – niin se kuuluu ollakin.
Yksittäinen päivä ei ratkaise kokonaisuutta. Tärkeintä on palata omiin hyviin tapoihin ja rutiineihin silloin, kun siihen on mahdollisuus.
Hyvinvointi rakentuu pienistä valinnoista
Hyvinvoinnin kierre ei vaadi täydellisyyttä, suuria elämäntapamuutoksia tai kalliita hyvinvointipalveluita. Se voi alkaa hyvinkin pienestä päätöksestä: tänään kävelen hieman enemmän, juon enemmän vettä, syön monipuolisemmin tai menen ajoissa nukkumaan. Joskus se voi olla myös itsensä hellimistä pienellä määrällä suklaata tai kuuntelemalla mindfulnessia.
Kun näitä valintoja tehdään säännöllisesti, niistä voi muodostua elämäntapoja, jotka tukevat terveyttä ja parempaa elämänlaatua pitkällä aikavälillä.
Aloita yhdestä asiasta, etene omaan tahtiisi ja anna itsellesi aikaa.
Parempi hyvinvointi ei synny täydellisistä päivistä, vaan pienistä valinnoista, joita teet yhä uudelleen. 🌿
Mikä olisi sinun ensimmäinen askeleesi kohti parempaa hyvinvointia?
<3: Miia