Istuin perjantai-iltana yksin itsepalvelupesulassa, luin Le Mondesta uutisia presidentti Hollanden epäonnistumisista presidenttikauden ensimmäisellä puolikkaalla, ja mietin olevani maailman tylsin ihminen. Ainoa umpimielisen olemassanioloni keskeyttäjä oli yhtäkkiä pesulaan ilmestynyt homssuinen keski-ikäinen mies, joka pyykkeineen ja seteleineen pyöri ympyrää pesukoneiden välissä eikä näyttänyt tietävän mihin reikään olisi rahansa tunkenut.

Hänellä oli ilmeisiä vaikeuksia myös pyykkipulverin annostelun suhteen. Ensin hän kuorrutti koneeseen lykkäämänsä pyykit muutamalla desillä mukanaan tuomaa pesuainetta. Yhtäkkiä pesuohjelman jo käynnistyttyä hän kuitenkin keksi, että ainetta tarvittaisi lisää, jotta sitä riittäisi laitettavaksi vielä pesukoneen pulverikoteloihinkin. Pulveriautomaatin käyttäminen tuotti hänelle hieman hankaluuksia, joten tarjosin hänelle apuani. Mies oli kovin tyytyväinen ja lykkäsi koteloon uuden mittavahkon annoksen pesuaineen. sitten mies aikoi syöttää maksuautomaattiin lisää rahaa. Kysyin häneltä, että “ette kai te aio viekäkin lisää pesuainetta?”. Mies meni hämilleen ja sanoi, että pitäisihän nyt siihen varsinaiseen pesuohjelmaankin, kun tämä on vasta se esipesu. Tuijotin pyörivään rumpuun ja lasiin, joka vaahtosi valkoisenaan. Esitin kohteliaan arveluni, että pesuainetta saattaisi kenties olla jo riittävästi. Mies katsoi minua hetken pää kallellaan ja kysyi: “Oletteko sitä mieltä?”. “Kyllä, luulen niin. Ainakaan minä en teinä laittaisi yhtään enempää”. Mies siinä vielä hetken aikaa seisoskeli paikoillaan ja tuijotti pesukoneen digitaalinäytössä vilkkuvaa kelloa. Sitten hän työnsi tupakat taskuunsa, sanoi näkemiin ja lähti.

Olin iloinen siitä, että tuo ihmissielu sai minut hetkeksi unohtamaan oman tylsyyteni. Ja vieläkin tyytyväisempi olin, kun kuivausrumpu piippasi muutamaa minuuttia myöhemmin. Avasin luukun, ja lämmin ilma tulvahti kasvoilleni. Se hetki ja onnen tunne. Se palautti mieleeni kaikki elämäni matkat ja sen ryytyneen matkalaisen, jonka huulille puhtaan pyykin tuoksu on levittänyt monta autuasta hymyä. Ja aina, sen lyhyen kävelymatkan verran lämmin pesulanpussi kainalossa, tuntuu kuin olisi turvassa aivan kaikelta.