Runo – kirvelee kommentti

Iho vereslihalla. kommentit ja katseet viiltää. Kipu tuntuu syvällä, iho ei suojaa, se on poissa, sanat kaikuu korvien kautta lihassa tuoden tuskan pintaan, hiki valuu. se kirvelee. Pieni heiveröinen sinä vastaan suuret sanat.

Kestäthän kommentoinnin. Olethan aikuinen, jos et olet herkkänahkainen. Nahkainen, sitähän ei ole. Ei ole suojaa vain iskuja sanoista, jotka tuntuvat veitsen teräviltä lihassa, kuin pilkkoisi omenoita. Terävä veitsi omenan pinnalla, sanat lihaksella. Uppoaa, satuttaa ja halkaisee. Kumpaakaan ei voi enää korjata. Viilletty halki, rikottu.

Mitä milloinkin, vääränlaiset vaatteet tai työ mitä haluaa ei ole sopiva, miksi siis kouluttautua? Onko siinä mitään järkeä, kun olet jo liian vanha ja taloutesi horjahtaa raiteilleen?

Tasapaksua, unelmat lasipallossa lipaston päällä, kauniisti tiputtaen kimalletta, ravistaessa. sielua herättävä, innostusta luova. Vastassa muiden mielipiteet, varmat tiet tasapaksusta kankeasta, unelmien murskaajasta. Sisäisesti tie on tuhoa omalle itselle. Sielu kärsii, se kuihtuu. Lakaistaan lattialta ja laitetaan uudelleen paikalleen, harmaa ja likainen. Osia puuttuu, menetettyä unelmaa. Edistyminen on suotavaa, mutta vain sellaisella saralla, joka miellyttää kuulijaa.