Runo – Kohtaaminen oma

Ohjaat minua, estän. Terälehdet tippuu, ne ei suojaa.
En uskalla. Paljastun, rikkoudun.
Tuet, vastaat myllerrykseen, ohjaat turvaan tunteiden kuorman kohdaten.
Aikaa kuluu, haavaumat umpeutuu,
olo kohenee.
Trauma hälvenee, onni tuntuu rinnassa, kevyt tuulahdus.
Uudet terälehdet, vahvat ja upeat.
Niin kuin sinäkin, selviät.
Uskalla antautua, uskalla tuntea tunteesi,
ne ei tapa, haluaa vain ulos.