Food overload !

Apua! Ihan järkyttävän paljon on tullut syötyä viikonlopun aikana 😀 Seuraavat kaksi viikkoo elän pelkällä salaatilla! Lauantaina mentiin päivällä shoppailemaan Rue Rivoliin jossa on Pariisin tunnettu Louvren museo. Kadulle oli avattu pari viikkoa sitten Forever 21 liike, en itse löytänyt sieltä mitään. Käytiin kurkkaamassa pari muutakin kauppaa ja löysin alennuksista hameen ja paidan, tai oikeastaan Ikram löysi mulle. Ehkä paras stylisti ketä tunnen! <3

Kaatosateessa ei ollut kovin hauskaa kävellä ulkona, joten parin tunnin jälkeen suunnattiin takaisin kotiin. Mentiin Ikramille tekemään quesadillaksia ja guacamolea eli teemana oli meksikolaista ruokaa 😀 perjantaina japanilaista, lauantaina meksikolaista ja tänään italialaista. Mun maha varmaa räjähtää kohta 😀 Lauantai-iltana oli tarkoitus mennä istumaan iltaa ja bilettämään, joskus viiden aikaa illalla laitoin jo yökkärit päälle ja päätin etten jaksa lähteä minnekkään sään ja kylmyyden takia. Tytöt kuitenki puhu mut ympäri kunnes suostuin ja onneksi mentiin vain istuskelemaan baariin Bastille alueelle ja mentiin takaisin kotiin vikalla junalla joskus ennen 12. Eikä kaduttanu ollenkaan, että menin mukaan. Meillä oli erittäin hauska ilta 🙂 Tänään päivällä olen yrittänyt lukea seuraavaan tenttiin ja illalla mentiin syömään (taas) Emilyn kanssa. Löydettiin italialinen ravintola joka oli aivan täynä ja ruoka oli hyvää. Sieltä sai parhaat jälkkärit ikinä. En voi ymmärtää miten pieni pullo vichy vettä maksaa 5 euroa! Pariisi on ärsyttävän kallis kaupunki opiskelijalle 🙁 Kaunis, mutta kallis.

Anyway, nauttikaa kuvista ja mä täällä koitan rauhoittua syömisen kanssa 😀 

IMG_1973.JPG

IMG_1971.JPG

IMG_1977.JPG

1395373_10151702080950881_667554750_n.jpg

IMG_1984.JPG

IMG_1988.JPG

 

 

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Matkat

Sushi Night

Ensimmäinen tentti takana ja vielä monta edessä, mutta nyt alkoi viikonloppu ja mikä parempi tapa kuin tehdä sushia. Aikamoista sotkua oli, lopputulos kuitenki herkullista ja onnistuneita! Oon pahin kontrolli friikki keittiössä. Joko mä kokkaan kokonaan ite tai sit istun ja en tee yhtään mitään. Otan aina sen pääkokki roolin keittiössä ja vain mun tapa on se oikea tapa tehdä asioita 😀 kauhea asenne ja mun pitäis harjotella kokkailla muiden erilaisten ihmisten kanssa. Tällä hetkellä se on mulle suuri haaste 😀 Kokkailussa jotenkin huomaa tosi paljon erilaisia piirteitä ihmisessä, voisin sanoa ainakin omalta kohdaltani. Huomaa mun perfektionisti, kärsimätön, neuvoa antava ja yli-innokkaan puolen. En voi edes kuvitella, että kokkailisin jonkun miehen kanssa, koska luultavasti sen tapa on se väärä ja liian hidas tapa haha 😀 Mielummin mä voin leikkiä vaimoa ja tehdä ruokaa kokonaan itse, tosin hän voi toki tehdä ruokaostokset ja kantaa ne kotiin (siitä hommasta en pidä) ja tiskata. 

Tytöt kysyivät miten mulla oli niin paljon energiaa tänään vaikka olin illalla tentissä ja pari päivää vain opiskellut kotona. Itse ihmettelin samaa. Alexandra puhui tenniksestä ja miten hän kävi pelaamassa yhden ranskalaisen opiskelijan kanssa pari päivää sitten. Samalla kun kuuntelin, sormet tahmeena riisista sanoin väliin jotain aivan toisesta aiheesta 😀 keskeytin ja sanoin, ”vitsi mä rakastan golffaa”, työt purskahtivat nauruun ja kysyivät miksi yhtäkkiä puhun golffauksesta kuin laji oli tennis eikä golf 😀 anyway, olin liian keskittynyt täydeliseen sushin tekemiseen. 

Meillä siis oli hauska perjantai-ilta hyvän seuran ja sushin kera! Nyt energiat on nollilla ja aika mennä nukkumaan. 

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Bonne nuit! <3

487396_10153449630455246_1536632092_n.jpg

1422519_10153449629875246_741595142_n.jpg

Suhteet Oma elämä Matkat