Sinä huudat. Minä huudan. Minä en kuuntele. Sinä et kuuntele. Minä tärisen ja kosteus nousee silmissäni. ”Itkupilli.” Sanot. 

Läimäytän oven kiinni. Olen ulkona. Fyysisesti. Henkisesti. Et voinut sietää heikkouttasi, heikkouttani. Olit viiltävän ilkeä. Et saanut minua kontrolliisi. Kaipasit kontrolliini. Annoin sinulle vain käteni, jotta olisimme yhdessä kävelleet eteenpäin. Mutta suhteemme oli pelilaudalla olevia nappuloita, jotka lähenivät toisiaan, erkanivat toisistaan koskaan pääsemättä samaan ruutuun. 

Ehkä takerruin alussa liikaa, halusin kaiken nyt heti välittömästi. Janosin suhdetta, jossa olisin turvassa. Olit turva. Kunnes se turva alkoi rakoilemaan. Et kestänyt vahvuuttani. En kestänyt, ettet kestänyt. Olisit nyt helvetti luottanut! Mitä enemmän epäilit, sitä enemmän minä jouduin todistelemaan. Ole nyt siinä sitten ihmisiksi.