Ensimmäinen ultra
Vaikka keinohedelmöitykseen ryhtyminen on kärsivällisyyttä vaativa prosessi, niin jotain etujakin onneksi löytyy. Ensimmäiseen ultraan pääsee nimittäin muutaman viikon ennenkuin tavallisesti julkisella puolella, joten kerrankin jotain tapahtuu siedettävässä aikataulussa. Kun olin tehnyt viikon positiivisia raskaustestejä ja tuli virallinen raskaustestipäivä ja yhä oltiin plussalla, niin oli aika varata käynti ensimmäiseen ultraan. Ultraan pääsi jo seitsemännellä raskausviikolla ja voi hyvänen aika sitä jännityksen määrää. Lyökö sen sydän? Mitä jos siellä ei näykään mitään? Miten kestän pettymyksen?
Äitini lähti mukaan tälle ensi kohtaamiselle pienen kanssa ja oli tärkeä henkinen tuki. Molempia jännitti, äitiä vielä enemmän kuin minua ja lähtöä odotellessamme hän muun muassa jonotti kännykällä puhelua ja samalla ihmetteli missä kännykkä on, puki lukulasit silmälasien päälle ja muutenkin huomasi että nyt on pasmat sekaisin. Tämä lievensi ihanasti omaa jännitystä ja muutamista muistakin kommelluksista huolimatta pääsimme lopulta turvallisesti perille vastaanotolle.
Lääkärin näytöllä näkyi pieni pallo, jolla oli sydämen syke. Lääkäri ei sanonut ihan heti mitään vaan pyöritteli ultralaitetta ja totesi”odotas vähän. Juu, nyt näyttää että täällä takana olisi vielä toinen, katsotaans.” Ja hetken pyöriteltyään hän vahvisti, että kyllä vaan, täällä näkyy toinenkin alkio, jolla on sydämen syke. Odotin kaksosia!
En kertakaikkiaan osaa sanoa mitä ajattelin, koska olo oli kuin halolla päähän lyöty. Vaikka kaksosten mahdolllisuuden tiesi olevan ilmassa, niin tuossa tilanteessa asia tuli kuitenkin pommina. Ajatukset olivat lähinnä, huhhhuh, miten pärjään? Toki olin voimakkaasti onnellinen että sydämen syke näkyi ja vielä tuplana, mutta valehtelisin sanoessani että olo täyttyi välittömästi pelkästä onnesta. Kyllä sitä alkoi jotakuinkin välittömästi pohtimaan omia voimavarojaan ja myös pelotti kuinka tulee ihan oikeasti pärjäämään.
Olo oli tosi ristiriitainen ja päässä ei lyönyt oikeastaan mitään seuraavaan muutamaan tuntiin. Ei äidilläkään. Menimme lounaalle ja pohdimme että hyvä juttuhan tämä on kun ikää on jo 36 kohta ja jokatapauksessa tiesin että haluan vähintään kaksi lasta. Niin tuleepahan nyt hankittua kerralla. Pari vuorokautta meni että asian sisäisti ja sitten se tuntuikin maailman luonnollisimmalle asialle ja vihdoinkin tuli se onnellisuuden aalto. Siitä lähtien on vain toivonut että molemmat kasvavat hyvin ja syntyvät terveinä.