Jännän äärellä

Moikka!

Mihin tämä kesä on mennyt? Jokavuotinen ihmetyksen aihe. Onhan Suomen kesä todella lyhyt, mutta silti sen kesto osaa aina yllättää. Vaikka keväällä vielä kuvittelin, että tämä kesä tulee varmasti olemaan melko tylsä, niin positiiviseksi yllätykseksi olen ehtinyt myös nauttia siitä. Toukokuussa vietettiin lähimmän suvun kanssa veljen ylioppilasjuhlia, ja vaikka lukiolla ei silloin ollutkaan mitään tilaisuuksia, päivä oli silti ainakin minun mielestäni tosi mukava ja onnistunut. Sääkin sattui silloin kohdalleen, niin pystyttiin juhlistamaan veljeäni hyvin ulkona. Kesäkuun alussa puolestaan päätettiin puolisoni kanssa lähteä keskelle metsää telttailemaan. Olihan se kokemus, kun päätettiin pystyttää teltta keskelle miljoonan itikan parvea 😀 Mutta maisemat olivat hienot ja seura parasta mahdollista.

Juhannuksena pitkäaikainen haaveeni kävi toteen, kun ehdin/pääsin viimein mökille yöksi! Mökillä on ihan parasta – siellä on vietetty lukuisat lapsuuden kesät. Teininä siellä oloa ei osannut arvostaa, vaan halusi jäädä mieluummin kaupunkiin. Nykyään voisin olla mökillä vaikka koko kesän, jos se olisi mahdollista! Mentiin mökille juhannuspäivänä puolisoni ja veljeni kanssa ja se päivä menikin uiden, saunoen ja tikkaa heittäen. Juhannuspäivänä myös muu perheeni tuli mökille ja nautittiin aurinkoisista ja lämpimistä juhannuskeleistä! Tämän kesän mökkeilyt eivät onneksi jääneet vaan juhannukseen, vaan heinäkuun lopussa kesätöideni loputtua lähdimme kaveriporukalla Puolangalle vuokramökille kolmeksi yöksi. Ensi viikolla suuntana on puolestaan Sotkamo, kun lähden toisen kaveriporukan kanssa mökkeilemään yhden heistä mökille. Mökkeily on best <3

Normaalisti ajattelisin, että vielä elokuu on kesäkuukausi, ja syksy alkaa vasta syyskuussa opintojen jatkuessa. Näin ajattelin vielä alkukesänäkin. Kesäkuussa sain puhelun erään päiväkodin johtajalta, joka kysyi, haluaisinko tulla heille töihin. Rehellisesti ensimmäinen ajatus oli, että kysyykö hän oikeasti minua. Eihän mulla ole vielä kertynyt alan työkokemusta, osaanko mitään? Sovittiin, että tulen käymään paikan päällä juttelemassa ja elokuun alussa kirjoitin työsopimuksen. Työt alkavat huomenna. Oon koko kesän ollut tästä asiasta vähän sekavissa tunnelmissa; välillä oon aivan täpinöissäni enkä malta odottaa, että pääsen töihin, kun taas toisena päivänä oon itkunen ja hoen itelleni, että ei tästä tuu mitään :D Mutta todellisuudessa, miksi tästä ei tulisi? Tuskin minua olisi palkattu sinne töihin, jos siellä päässä ajattelisivat minusta negatiivisesti. Panikkihäiriöni kanssa on siis ollut aika paljon työstämistä, ja tulee varmasti olemaan edelleen syksyn mittaan. Mutta kuten niin minä kuin myös läheiseni ovat hokeneet, jostain ja joskus ne työt pitää kuitenkin aloittaa. Opintojen puolestakin ajankohta oli nyt hyvä, joten miksi siis jättää tällainen tilaisuus käyttämättä? Eilen päiväkodilla oli suunnittelupäivä ja jännitykseni hieman helpotti. Mulla on siellä aivan ihania työkavereita ja tiedän jo nyt, että saan tästä työyhteisöstä apua ja tukea kunhan vain uskallan sitä tarvittaessa pyytää. Nyt syksyllä aloitan myös graduprosessin, mutta en jaksa ottaa siitä niin kovia paineita. Mikään pakko minun ei ole valmistua ensi kesänä, jos näyttää, että uusi työ ja uuden opettelu verottaa paljon. Pitää muistaa olla itselle armollinen – muistathan sinäkin <3

Epäröinnin kynnyksellä
kysy
kuinka paljon rohkeutta
uskallat tänään jättää käyttämättä?

-Tommy Tabermann

Tsemppiä sulle alkavaan syksyyn!

-Lotta