Hei!

Yleensä, kun avaan koneeni siinä tarkoituksessa, että kirjotan jonkin postauksen tänne blogiin, mulla on mielessä joku teema tai muu pienempi juttu, minkä pohjalta tekstiä alkaa syntyä. Jotenkin oon aatellut, että vasta sillon voin kirjottaa. Kuitenkin äsken sohvan nurkassa istuessa ja Big Brotheria kattoessa (kuulostaa villiltä lauantai-illalta eikö :D) tuli olo, että nyt mä kirjotan. Mitään varsinaista aihetta mulla ei oo nyt mielessä, mutta ehkä se on vaan hyvä. Jospa jatkossa ois pienempi kynnys kirjotella tänne tän ansiosta!

Mulle kuuluu tällä hetkellä tosi hyvää, oikeesti. Vaikka mitään ihmeellistä ei oo tapahtunutkaan. Tuntuu hyvältä, että pitkästä aikaa voin sanoo noin tarkottaen sitä oikeasti. Aiemmin musta on tuntunut, että mielen päällä on koko ajan jotain – kova stressaaja kun oon. Tai jos jonain päivänä ei sattunut olemaan mitään, mistä stressata, oli ”stressittömyys” sellanen asia, jota piti alkaa pienessä päässä pohtimaan ja spekuloimaan. Vaikka mulla on edelleen opeteltavaa siinä, millaisista asioista on edes aiheellista stressata, oon selkeesti mennyt siinä eteen päin erityisesti tämän vuoden aikana. Nykyään osaan onneksi suhtautua asioihin rennommin. Vielä vuosi sitten en ois uskonu, että pystyn siihen. Vaikka musta ei varmaan koskaan tuu semmosta kunnon ”hölläilijää”, oon ilonen siitä, että viimein oon oppinu ainakin edes pienen palan sellasena olemisesta.

Töissä on mennyt ihan super hyvin. Lapset on ihania ja työkaverit on ottanut mut tosi hyvin vastaan. Ekat viikot oli aika raskaita – kaikki oli niin uutta ja etin vielä paikkaani päiväkotimaailmassa. On ihanaa, kun useempi lapsi on heti moikkaamassa, kun tuun töihin ja myös portilla heipattelemassa, kun lähen kotiin. En ois  uskonut vielä vuosi sitten, että olisin nyt tällaisessa työssä saati olisin koskaan lastentarhanopettaja. Ei sillä, etteikö päiväkodissa työskentely olis mua kiinnostanut – lasten parissa työskentely tavalla tai toisella on aina ollu se, mitä oon halunnu tehä. Tää reilu kuukaus on kyllä antanu mulle tosi paljon ja oon onnellinen, että uskalsin alkaa täyttämään mulle aika isojakin saappaita ottaessani tuon työn vastaan. En nää enää yhtään epätodennäköisenä, että työskentelisin päiväkodilla myös tulevina vuosina. Vähän jopa harmittaa jäädä lokakuun lopussa töistä pois opintoihini kuuluvan harjottelun takia, kun on just saanu rutiineista kiinni. Ootan kyllä silti tuota harjottelua innolla, ja uskon, että tästä työkokemuksesta on sielläkin tosi paljon hyötyä!

Oon myös ilonen siitä, että oon oppinut sanomaan ei. Esimerkiks tänään mun oli tarkotus nähdä kavereita, mutta koska tää viikko oli tosi hektinen ja tuntu, että tartten omaa aikaa palautua, päätin jäädä kotiin. Ja se oli ihan ok. Muista säkin siis olla itelles armollinen ja kuunnella omaa kehoo ja mieltä <3

Rentouttavaa viikonloppua!

-Lotta

Moikka!

Mihin tämä kesä on mennyt? Jokavuotinen ihmetyksen aihe. Onhan Suomen kesä todella lyhyt, mutta silti sen kesto osaa aina yllättää. Vaikka keväällä vielä kuvittelin, että tämä kesä tulee varmasti olemaan melko tylsä, niin positiiviseksi yllätykseksi olen ehtinyt myös nauttia siitä. Toukokuussa vietettiin lähimmän suvun kanssa veljen ylioppilasjuhlia, ja vaikka lukiolla ei silloin ollutkaan mitään tilaisuuksia, päivä oli silti ainakin minun mielestäni tosi mukava ja onnistunut. Sääkin sattui silloin kohdalleen, niin pystyttiin juhlistamaan veljeäni hyvin ulkona. Kesäkuun alussa puolestaan päätettiin puolisoni kanssa lähteä keskelle metsää telttailemaan. Olihan se kokemus, kun päätettiin pystyttää teltta keskelle miljoonan itikan parvea 😀 Mutta maisemat olivat hienot ja seura parasta mahdollista.

Juhannuksena pitkäaikainen haaveeni kävi toteen, kun ehdin/pääsin viimein mökille yöksi! Mökillä on ihan parasta – siellä on vietetty lukuisat lapsuuden kesät. Teininä siellä oloa ei osannut arvostaa, vaan halusi jäädä mieluummin kaupunkiin. Nykyään voisin olla mökillä vaikka koko kesän, jos se olisi mahdollista! Mentiin mökille juhannuspäivänä puolisoni ja veljeni kanssa ja se päivä menikin uiden, saunoen ja tikkaa heittäen. Juhannuspäivänä myös muu perheeni tuli mökille ja nautittiin aurinkoisista ja lämpimistä juhannuskeleistä! Tämän kesän mökkeilyt eivät onneksi jääneet vaan juhannukseen, vaan heinäkuun lopussa kesätöideni loputtua lähdimme kaveriporukalla Puolangalle vuokramökille kolmeksi yöksi. Ensi viikolla suuntana on puolestaan Sotkamo, kun lähden toisen kaveriporukan kanssa mökkeilemään yhden heistä mökille. Mökkeily on best <3

Normaalisti ajattelisin, että vielä elokuu on kesäkuukausi, ja syksy alkaa vasta syyskuussa opintojen jatkuessa. Näin ajattelin vielä alkukesänäkin. Kesäkuussa sain puhelun erään päiväkodin johtajalta, joka kysyi, haluaisinko tulla heille töihin. Rehellisesti ensimmäinen ajatus oli, että kysyykö hän oikeasti minua. Eihän mulla ole vielä kertynyt alan työkokemusta, osaanko mitään? Sovittiin, että tulen käymään paikan päällä juttelemassa ja elokuun alussa kirjoitin työsopimuksen. Työt alkavat huomenna. Oon koko kesän ollut tästä asiasta vähän sekavissa tunnelmissa; välillä oon aivan täpinöissäni enkä malta odottaa, että pääsen töihin, kun taas toisena päivänä oon itkunen ja hoen itelleni, että ei tästä tuu mitään 😀 Mutta todellisuudessa, miksi tästä ei tulisi? Tuskin minua olisi palkattu sinne töihin, jos siellä päässä ajattelisivat minusta negatiivisesti. Panikkihäiriöni kanssa on siis ollut aika paljon työstämistä, ja tulee varmasti olemaan edelleen syksyn mittaan. Mutta kuten niin minä kuin myös läheiseni ovat hokeneet, jostain ja joskus ne työt pitää kuitenkin aloittaa. Opintojen puolestakin ajankohta oli nyt hyvä, joten miksi siis jättää tällainen tilaisuus käyttämättä? Eilen päiväkodilla oli suunnittelupäivä ja jännitykseni hieman helpotti. Mulla on siellä aivan ihania työkavereita ja tiedän jo nyt, että saan tästä työyhteisöstä apua ja tukea kunhan vain uskallan sitä tarvittaessa pyytää. Nyt syksyllä aloitan myös graduprosessin, mutta en jaksa ottaa siitä niin kovia paineita. Mikään pakko minun ei ole valmistua ensi kesänä, jos näyttää, että uusi työ ja uuden opettelu verottaa paljon. Pitää muistaa olla itselle armollinen – muistathan sinäkin <3

Epäröinnin kynnyksellä
kysy
kuinka paljon rohkeutta
uskallat tänään jättää käyttämättä?

-Tommy Tabermann

Tsemppiä sulle alkavaan syksyyn!

-Lotta