Moikka!

Jälleen on kulunut hyvä tovi edellisestä postauksesta. Musta on ehkä tuntunut, että pitäisi olla joku aihe tai muuten oikeesti asiaa, että tänne voisin päivitellä, ja siksi kirjoittamisen aloittaminen on tuntunut hankalalta. Tänään oli kuitenkin sellanen fiilis, että voisin kertoa tänne vähän kuulumisia. Saattaa osittain olla, että tuolla ihanalla, aurinkoisella säällä on merkitystä motivaatioon. Voisi kai jo sanoa, että kesä on viimein täällä! Ja onneksi onkin.

Kevät oli varmasti meille kaikille tavalla tai toisella erikoinen, epävarmuutta aiheuttava ja ehkä raskaskin. Itselläni koronatilanne vaikutti siten, että maaliskuussa aloittamani harjoittelu jatkuu vielä muutaman viikon syyskuun puolella, vaikka alun perin harjoittelu oli tarkoitus saada purkkiin vappuun mennessä. Onneksi tämä ei kuitenkaan vaikuta opintoihini ja olen iloinen, että pystyin viemään harjoitteluani hyvin eteenpäin myös etänä! Muutkin opinnot sujuivat hyvin etäyhteyksien päästä ja viimeiset esseet tuli naputeltua jo hyvissä ajoin ennen vappua. Ensi lukuvuosi onkin sitten (toivottavasti :D) viimeinen, ja vuoden päästä olisi tarkoitus olla valmis luokanope! Aika on mennyt kyllä opintojen suhteen todella nopeasti; tuntuu, että vasta itkin onnesta saatuani opiskelupaikan. Tänä keväänä alkoi kuitenkin tuntua siltä, että haluaisi jo päästä työelämään ja lopettaa ainaiset oppimispäiväkirjojen kirjoittelut. Toisaalta taas tuntuu siltä, että olenko vielä valmis ja osaanko tarpeeksi. Toivon, että koronatilanne olisi ensi lukuvuonna sen verran kurissa tai jopa selätetty, että pystyisin tekemään sijaisuuksia opintojen ohella. Niistä saisi varmasti lisää itsevarmuutta omaa ammatti-identiteettiä ajatellen! Ensi lukuvuonna on myös tiedossa viimeinen harjoittelu, jonka uskon jo nyt olevan opettavainen kokemus.

Vaikka kevät olikin kummallista aikaa, on se silti ollut aikaa pysähtyä ja miettiä asioita. Se on tehnyt hyvää. Olen esimerkiksi ollut aivan äärettömän kiitollinen ystävistäni. Vaikka toki olen ollut sitä aiemminkin, kotoilu ja fyysinen etääntyminen heistä on saanut arvostamaan ystävyyttä paljon enemmän, mitä aiemmin. Onneksi tänä päivänä pystyy kuitenkin pitämään yhteyttä helposti ja vaivattomasti <3 Olisi kyllä tosi kiva järjestää jotkut kemut koronatilanteen hellitettyä ihan vain sen vuoksi, kun voi täysillä elää uutta normaalia elämää. Täytyypä pitää mielessä!

Tämä kesä on varmasti erilainen aiempiin verrattuna. Kesäsuunnitelmat menivät uusiksi, kun sekä festareita että muita keikkoja peruttiin tai siirrettiin vuodella eteenpäin. Parempi kuitenkin niin – onpahan jo nyt ensi vuodelle jotain, mitä odottaa! Suunnitelmissa on kuitenkin mökkeilyä, mikä ei sekään ole huono vaihtoehto laisinkaan! Viime kesänä ei tullut mökkeiltyä kuin kerran, joten toivottavasti tänä kesänä olisi sille enemmän aikaa. Rakastan sitä, kun voi istua laiturilla, katsella järvimaisemaa ja olla miettimättä yhtään mitään. Sitä odotankin kovasti. Kesään kuuluu myös töiden tekoa, mistä olen super kiitollinen. Aluksi näytti siltä, etten saa kesätöitä laisinkaan, mutta lopulta kaikki kääntyi parhain päin. Saa nähdä, joko sitä ensi vuonna olisi oman alan töissä, eikä tarvitsisi enää stressata kesätöiden löytymisestä!

Ihanaa kesää just sulle! Muista nauttia ja ottaa ilo irti jokaisesta päivästä tästä kaikesta huolimatta <3

-Lotta

Heippa pitkästä aikaa!

Edellisestä postauksesta näyttää olevan tasan 7 kk aikaa, yli puoli vuotta! Tuntuu, että aika on mennyt kuin siivillä, eikä mikään ihme. Vaikka tällä välillä on tapahtunut paljon mukaviakin asioita, elin loppuvuoden 2019 aika sumussa, eikä bloginkaan kirjoittaminen oikein kiinnostanut. Kun opintoni jatkuivat syyskuussa, jatkoin myös samoja töitä koulun ohella, joita tein myös viime kesänä. Marraskuussa totesin, ettei tämä työ sovi minulle ollenkaan koulun ohella tehtäväksi, joten päätin lopettaa työt ja keskittyä viimeiset kuukaudet täysillä opintoihin. Vaikka päätös töiden lopettamisesta ei ollut helppo, sillä niiden jatkaminen olisi varmistanut minulle myös ensi kesän työpaikan, oli se kuitenkin sen arvoinen. Loppuvuoden jaksoinkin keskittyä täysillä syksyn aikana tulleiden esseiden ja muiden koulutehtävien tekemiseen ja sainkin kaikki palautettua ennen joululomalle siirtymistä. Loma meni siis täysin rentoutuen mistään stressaamatta, mikä oli aivan ihanaa. Vietettiin noin puolet lomasta Kajaanissa ja oli ihana nähdä kavereita, perhettä ja muita sukulaisia. Uudeksi vuodeksi tultiin sitten takaisin Ouluun ja vietettiin vuoden ja vuosikymmenen vaihtumista täällä pienellä kaveriporukalla rennoissa merkeissä.

Tosiaan, nyt eletään täysin uudella vuosikymmenellä. Vielä viime vuoden puolella halusin muistella, mitä kaikkea edellinen vuosikymmen piti sisällään. Sille ajalle on mahtunut paljon ihania muistoja, mutta myös vaikeita hetkiä. Yhtenä yönä (kyllä, unirytmi on mennyt lomalla täysin sekaisin) listasin puhelimeen näitä asioita, ja tässä niistä muutamia:

• Aloin seurustelemaan
• Pääsin peruskoulusta
• Aloitin lukion
• Sain ajokortin
• Sain uusia, kullanarvoisia ystäviä
• Menetin kaksi rakasta lemmikkiäni noin kuukauden sisään ja yritin samalla selviytyä ylioppilaskirjoituksista
• Minusta tuli kahden lapsen kummitäti
• Valmistuin ylioppilaaksi
• Vietin välivuoden Korpilahdella Alkio-opistolla ja pääsin seuraavana syksynä yliopistoon opiskelemaan luokanopettajaksi
• Muutin pois kotoa uuteen kaupunkiin ja samalla poikaystäväni kanssa yhteen
• Hyvästelin ukkini
• Menin kihloihin
• Minulle todettiin paniikkihäiriö
• Valmistuin kandiksi

Vaikka listassa on paljon asioita, joita myös muut samanikäiset ovat viime vuosikymmenellä kokeneet, olen silti kiitollinen kaikista positiivista asioista, joita on tapahtunut. Lisäksi ikävämmät asiat eivät ole olleet ainoastaan surullisia, vaikka aluksi niiden tapahtuessa on siltä tuntunut. Ne ovat opettaneet ja kasvattaneet minua paljon, vaikka se kliseeltä kuulostaakin. Ilman niitä en olisi minä, juuri tällainen kuin nyt vuonna 2020 olen.

En tehnyt tänä vuonna mitään suurempia uuden vuoden lupauksia, mutta toivon, että tänä vuonna osaan keskittyä elämään hyvää elämää. Mitä se tarkoittaa? En tiedä itsekään. Toivon ainakin, että tänä vuonna pyrin olemaan enemmän läsnä läheisilleni ja näkemään enemmän kavereita, mutta myös samalla osaisin keskittyä enemmän itseeni ja omaan hyvinvointiini. Sain isältäni viime vuoden puolella Mark Mansonin kirjan Kuinka olla piittaamatta paskaakaan, jota olen alkanut nyt toden teolla lukemaan. Toivon ja uskon, että sen luettuani hyvän elämän tavoitteleminen on itselleni helpompaa 🙂

Tämä vuosikymmen tulee varmasti olemaan täynnä isompia muutoksia ja tapahtumia verrattuna aiempiin vuosikymmeniin. Vuonna 2030 olen jo 33-vuotias, mikä kuulostaa ihan hullulta. Pitääkö silloin olla jo aikuinen? Kokeeko ihminen koskaan olevansa aikuinen? En tiedä eikä minun tarvitsekaan tietää. Odotan kuitenkin innolla,mitä tämä vuosikymmen tuo tullesssaan 🙂

Hyvää uutta vuotta 2020!

– Lotta