Sinä riität

Ihan oikeasti. Sinä riität. Sinun ei tarvitse olla mitään muuta mitä oikeasti olet.

Kuten olen aiemmin kertonut, tykkään kirjoittamisesta. Tykkään myös paljon muistakin asioista, esimerkiksi lenkkeilystä, kitaran soitosta, neulomisesta ja kavereiden kanssa hengailemisesta. Olen kuitenkin huomannut, etten ole viime aikoina antanut itselleni tarpeeksi usein mahdollisuutta tehdä näitä asioita. Miksi? Siksi, koska ajattelen, etten muka riittäisi. Haluaisin kyllä lenkkeillä tai ylipäätään liikkua enemmän, mutta olen heikko, koska en jaksa juosta useampia katulamppujen välejä putkeen. Haluaisin soittaa pitkästä aikaa kitaralla, mutta turhaudun kuitenkin, koska en osaa soittaa lempi kappaleitani. Haluaisin neuloa, mutta silti aloittamani villasukan varsi odottaa työpöydän laatikossa kantapään työstöä, jota en ole koskaan osannut tehdä ja jota en kuitenkaan tule ikinä osaamaan. Haluaisin nähdä kavereitani enemmän, mutta pelottaa, että minusta paistaa läpi riittämättömyyden tunteeni ja he huomaavat sen.

Olen miettinyt myös sitä, miksi olen viime aikoina lytännyt itseäni niin paljon alas. Taustalla voi olla koulukiusaamisen jättämät arvet, jotka ovat monen vuoden jälkeen nousseet taas pintaan. Miksi ylipäätään haluan tuoda esille, että olen ollut koulukiusattu? Siksi, koska tiedän, etten ole ollut ainoa. Opiskelen luokanopettajaksi ja yhtenä syynä ammatinvalintaan oli se, että mahdollisimman moni voisi olla edes koulussa oma itsensä ilman, että joutuu kokemaan samaa, mitä minä ja monet muut olemme kokeneet. Taustalla voi olla myös stressi. Jos stressaamisesta voisi joskus saada palkinnon, olisin aivan varmasti kärkipäässä. Välillä stressaa vain se, kun stressaa. Oravanpyörä on valmis.

Harmittaa ihan älyttömän paljon se, etten ole taas hetkeen pystynyt hyväksymään sitä, millainen olen. Harmittaa myös se, etten ole antanut itselleni mahdollisuutta edes yrittää. Miksi? Siksi, koska tuntuu, etten kuitenkaan osaa. Mutta miksi en ajattelisi puolestaan niin, että jos en edes yritä, en voi koskaan onnistua. Siinä meille jokaiselle, joka on jättänyt itsensä arvostamisen taka-alalle, miettimistä.

Ole siis armollinen itsellesi ja lopeta itsesi syyttäminen. Hyväksy se, että vaikka yrität kovasti, saatat joskus epäonnistua. Elämä olisi liian helppoa, jos onnistuisit heti ihan kaikessa, mitä teet. Älä koskaan luovuta.

Heti tuli parempi olo, kun antoi itselleen aikaa ja kirjoitti ajatuksia vähän ylös. Seuraavaksi voisin jatkaa kantapään teko -projektiani. Jos en onnistu, voinhan ottaa sen viikonlopuksi vanhempieni luo mukaan ja pyytää äitiä opettamaan se minulle 🙂 Huonona päivänä voin myös palata tämän postauksen ääreen ja todeta, että oikeasti osaan ajatella asioista ihan järkevästi. Ja osaan paljon muutakin.

 

– Lotta