Sairaan kaunis maailma

Mamma nukkui pois tiistaina. Isäni äiti. Niin kaunis ihminen. Kaunein. Rakkain. Soturi. Vahvin sellainen.

Kävimme katsomassa häntä, kun hän oli jo jättänyt tämän puoleisen. Hän näytti niin levolliselta ja kauniilta. Hänestä näkyi, että elämä oli tässä, niin käsin kosketeltavissa ja nyt hän jätti sen meille elettäväksi.  En aio odottaa seuraavaan elämään. Se on nyt ja tässä.

…vaikea kirjoittaa… Iso aukko jää ja ikävä. Sain häneltä kaiken. Elämän ilon ja työn tekemisen sitä varten.

Itsenäisyyspäivä. Mitä se merkitsee?  Minulle, rakkaimpiani.

Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajoilla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.

jarkkari_050.jpg

Millään kirjaimin, ei Elämää
voi kirjoittaa yhtä kauniisti
kuin noilla viivoilla,
rypyillä sinun kasvoillasi

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *