Lähtemisen vaikeus
Huomenna on se päivä, jolloin lähdemme matkaan. Miten nopeasti kaksi kuukautta menivätkään? Vastahan iloitsimme lippujen ostosta. Nyt on jännitys ja paniikki vallannut pääkopan. Päässä pyörii miljoona ”mitä jos…?” kysymystä ja tekisi vain mieli perua lähtö. Jokainen pieni asia nostaa kyyneleet silmiin, ”nyt vien vimeisen kerran roskat, istun viimeistä kertaa tässä bussissa, kävin viimeistä kertaa elokuvissa, halasin viimeistä kertaa läheisiä…” Vaikka järjellä yrittää ajatella, että ei kyse ole lopullisista hyvästeistä eikä 3,5 kuukautta ole aika eikä mikään, mutta ei vaan osaa ajatella tässä kohtaa selkeästi. Yöunet ovat jo viikon ajan olleet todella vähäiset, kun ei osaa iltaisin rentoutua.
Tiedän kuitenkin, että kaikki helpottuu kun pääsee lentokoneeseen. 🙂 Hyvästeleminen on se pahin, enkä ole koskaan kestänyt niitä…oli kyse sitten vaikka vaan kolmesta viikosta. Toivon mukaan nettiyhteydet pelittää sen verran, että pystyisin pitämään jonkinlaista matkapäiväkirjaa täällä ja lisäämään kuvia. Pakkaaminen ei muuten ole koskaan ollut näin vaikeaa ja haastavaa. Mukaan ei edes lähde paljon vaatteita tai tavaraa, mutta hermot meni.
Onneksi mulla oli ihan mahtava kesä! Tapahtui paljon kaikkea kivaa, asioita joita en olisi uskonut tapahtuvan ja asioita, joita ei aina osaa tarpeeksi arvostaa, mutta nyt niistä osasi ottaa kaiken irti. Ihan vaan jokirannalla hengailu ystävien kanssa hellepäivänä tekee oloni onnelliseksi ja sitä tajuaa oman kotikaupungin kauneuden. Erityisen onnelliseksi oloni sai myös se, että ystäväni synnytti tyttölapsen samana päivänä, kun minä täytin 23.vuotta. Ja ehdinpä vielä nähdäkin vauvan ennen lähtöä!
Hei hei Suomi, nähdään jouluna!
