Mitä me sitten oikein tehdään harjoittelussa?

20140912_074249 – Kopio.jpg

 

Harkkapäivämme alkaa klo 5.40, kun herätys kajahtaa ilmoille. Ah tuo, rasittava tiluliliii sävelmä. Jokainen käy vuorollaan suorittamassa kylppärissä aamutoimensa ja sitten hiljalleen jokainen löytää tiensä keittiöön aamupalalle. En ole koskaan ollut ”aamupalaihminen” ja tuottaa välillä suuria hankaluuksia syödä jotain noin aikaisin aamulla. Yleensä kuitenkin jogurtti ja mehu menevät ongelmitta alas. Noin 6.40 alamme tehdä lähtöä. Keskustaan menemme usein saksalaismiehen kyydillä, joka vie tytärtään samoihin aikoihin kouluun. Keskustassa nappaamme kombin Mantabeniin. Usein olemme perillä sen verran ajoissa, että ehdimme vielä pysäkillä tappaa aikaa rupatellen. Noin 7.40 lähden tarpomaan mäkeä alas pre-schoolille. Matkan aikana ehtii usein tulla pari kosivaa miestä (ihan oikeasti :D), jotka koettavat onneaan. ”Olen aina halunnut naida valkoisen naisen” tuntuu olevan hyvin tyypillinen repliikki. Monesti osa lapsista odottaakin minua jo koulun lähettyvillä ja siinä me sitten kävellään koululle käsikädessä. Opettaja tervehtii aina hyväntuulisena ja kyselee kuulumisia. Astun pieneen koulurakennukseen sisälle ja istahdan oman pöytäni ääreen. Kyllä, mulla on ekaa kertaa ikinä harkassa ihan oma pöytä ja tuoli! Ja pöydällä nimikyltti. Kahdeksan maissa lapset käyvät vessassa (ulkohuussi) ja alkavat tulla sisälle. Osa lapsista vielä saapuu paikalle, kun ollaan jo aloitettu rukoukset. Päivä siis alkaa ja päättyy rukouksiin. Mielestäni nämä rukoukset ovat ihanaa kuunneltavaa, sillä ne ovat todella hyväntuulisia ja osa niistä lauletaan. Ihan erilaista kuin Suomessa.

Sitten lapset muodostavat piirin ja aamupiirissä käydään joka aamu tietyt asiat läpi. Olenkin tainnut jossakin aikaisemmassa postauksessa mainita, että ulkoa opettelu on todella iso osa opetusta. Lapset osaavat luetella nimensä, asuinpaikkansa, koulunsa nimen, sukupuolensa ja mm. maan kuninkaan ja kuninkaan äidin nimet sekä jopa ministereiden nimiä. Mikäli lapselta kysyy jotakin, esimerkiksi asuinpaikkaa ja nimeä, saattaa sieltä vastauksena tulla koko litania. Opettaja voi myös pyytää lasta hyppimään tai pyörimään ja tällöin lapsi tätä toimintoa suorittaessaan kertoo englanniksi, että mitä hän tekee. Esimerkiksi ”I am jumping.” Ensimmäisellä kerralla kun näin tämän tapahtuvan, alkoi hieman naurattaa, sillä tuli mieleen koiran koulutus. Usein lauletaan myös kansallislaulu. Monesti aamupiirin keskeyttää talonmiehen saapuminen, sillä lapset nousevat innoissaan vilkuttamaan hänelle ja juoksevat pihalle hänen luokseen. Opettajalla on täysi työ saada lapset takaisin sisälle. Aamupiirissä on myös jokin tietty aihe, jota käsitellään ja opettaja pohjustaa siihen liittyvän tehtävän. Tämän jälkeen lapset siirtyvät tekemään tehtäväkirjassa olevaa tehtävää pienryhmissä. Muut lapset odottelevat ja metelöivät sillä aikaa, elleivät saa lupaa leikkiä leluilla. Olen miettinyt, että tässä välissä voisin vetää jonkinlaista leikkiä, jotta meno ei yltyisi aivan kaoottiseksi, mutta opettaja ei ole oikein ilmaissut haluaan tällaiselle toiminnalle, joten en ole vielä sen suuremmin yrittänyt tähän tilanteeseen ”puuttua.” Tehtävän tehtyään lapset tulevat tarkastuttamaan ne minulla ja sen jälkeen opettaja yleensä antaa toisen vihon, johon on raapustettu lisää tehtäviä. Opettaja tekee siis näihin vihkoihin käsin tehtävät. Ne ovat yksinkertaisia numerotehtäviä kuten numeroiden kirjoittamista tai yhteenlaskua. Jokaisella lapsella on taitotasoonsa nähden tehtyjä tehtäviä. Monet lapsista vielä harjoittelevat kirjaimien ja numeroiden kirjoittamista siinä missä osa jo tekee yhteenlaskutehtäviä tai kirjoittaa kokonaisia sanoja mallista.Olen huomannut, että vaikka lapset osaavat ulkoa kaikenlaista, eivät he aina ole sisäistäneet niitä opittuja asioita. Eivät kaikki tunnista paperilta numeroita, vaikka osaavatkin laskea ainakin 50 asti.

20140917_150732 – Kopio.jpg

 

Tehtävien teon jälkeen lapset harjoittelevat näytelmiä päättäjäisiä varten. Aluksi ymmärsin niin, että näytelmät ovat jonkinlaista vanhempainiltaa varten, mutta sitten hoksasin, että ne ovat marraskuun lopussa olevaan koulun päätökseen (tällöin meidänkin harjoittelumme päättyy). Nämä harjoittelutilanteet ovat melko meluisia ja kaoottisia useimmiten. Lapsilla on todellisia vaikeuksia keskittyä. Tämän jälkeen taas rukoillaan ja valmistaudutaan ruokailuun. Lapset muodostavat jonon ja pesevät kätensä. Käsiä pestessään he laulavat ”I am washing my hands.” Ruokailu tapahtuu koulun rappusilla ellei ole sateinen tai muuten kylmä päivä. Yleisesti ottaen ruokailut tuntuvat olevan koulupäivän rauhallisimpia hetkiä. Tosin…toisinaan pientä kinastelua syntyy eväistäkin. Toisilla on paremmat eväät kuin toisilla ja eväitä halutaan vaihdella tai jakaa, joka voi aiheuttaa kiistatilanteita. Syötyään lapset saavat 20-35 minuutin ajan leikkiä vapaasti. Vapaan leikin päätyttyä lauletaan lauluja ja kerrotaan loruja tai tarinoita. Koulupäivä päättyy klo 12.00 rukouksiin ja hyvästeihin. Päivät ovat usein todella väsyttäviä, sillä lapsista lähtee todella kova melu, eikä opettaja kovin paljon lapsia komenna. Lapset saattavat mätkiä toisiaan antaumuksella ja mulla on suuri työ mennä joka kerta väliin ja yrittää heitä ojentaa. Täällä tuntuu olevan ihan erilainen kulttuuri kurin ja järjestyksen kanssa. Suomessa ikimaailmassa tilanne ei saisi mennä näin pitkälle, eikä meteli yltyä korvia vihlovaksi. 😀 Jos joskus tuntui päiväkodissa ollessa siltä, että on kova melu, niin se ei ollut mitään tähän verrattuna. Ei opettajakaan varmasti jaksaisi neljää tuntia kauempaa..

Pre-schoolin jälkeen lähden talsimaan mäkeä ylös lasten kilpaillessa siitä, että kuka saa pitää kädestäni kiinni. Nämäkin tilanteet ovat pariin otteeseen meinanneet yltyä tappeluksi. Mäen päälle, orpolasten ruokintapaikkaan päästessäni olen usein jo ihan hiestä märkänä, jos on vähänkään aurinkoinen päivä. 😀 Joka kerta se tuntuu ihan tuskalta. Mutta tuleepa ainakin hyötyliikuntaa! Täällä tulee kyllä paljon liikuttua ja käveltyä. Orpopaikassa leikimme lasten kanssa ja autamme keittäjänaisia parhaamme mukaan esimerkiksi siivoamalla, tiskaamalla astioita tai hakemalla vettä, jos sitä ei hanasta tule. Nämä naiset jaksavat kantaa 25 litran vesikanistereita päänsä päällä, respect! Nää naiset on ihan rautaa. Keittäjänaiset tekevät työnsä ihan vapaaehtoistyönä ja palkaksi saavat ruokaa, jota he itse lapsille valmistavat. Lapset tuovat aina mukanaansa polttopuun ja näin heidänkin pitää tehdä oma osansa ruoan eteen. Usein olemme pelailleet jalkapalloa lasten kanssa, värittäneet kuvia tai piirtäneet, tehneet palapelejä ja myös kirjoja ollaan yritetty lukea. Eräät pienet lapset, jotka eivät puhu sanaakaan englantia, jaksoivat kuunnella todella keskittyneesti Franklin’s baby sister-kirjaa. Sateisina päivinä kaiken pitää tapahtua sisällä ja silloin on usein kaoottisempaa, kun lähemmäs 60 lasta ja nuorta on samassa tilassa leikkimässä ja myös ruokailemassa (muuten ruokailu tapahtuu ulkona). Tosin ovathan nämä päivät usein muutenkin kaoottisia ja meluisia. Välillä iskee epätoivo, kun ei tiedä mitä pitäisi tehdä, eikä metelissä kuule oikeasti edes niitä omia ajatuksia. Ennen ruokailua rukoillaan ja kiitetään ruoasta sekä pestään kädet. Osallistumme ruoan jakoon. Yksi jakaa riisiä tai papia lautaselle ja yksi kaataa kastiketta päälle.

20140912_074254 – Kopio.jpg

Kun tarjolla on riisiä, syödään sitä lusikalla. Papia syödään sormin. Mikäli ruokaa jää yli (yleensä jää aina), saamme mekin sitä syödä ja voi pojat…se on kyllä loppujen lopuksi aika herkkua. Yksinkertaista, mutta herkullista. Kastikkeessa on ainakin papuja ja sipulia. Lapset tiskaavat itse astiansa. Oli aika hämmentävää, kun ensimmäisen kerran näki 2. ja 3.vuotiaiden lasten tiskaavan ihan omin käsin ja hyvinpä vielä osasivatkin tiskata. Tämän jälkeen lapset hiljalleen lähtevät koteihinsa ja me autamme loppusiivouksessa, kannamme muun muassa polttopuut sisälle. Leikimme ja juttelemme vielä tovin lasten kanssa ja lopulta lähdemme kombipysäkille kävelemään lasten seuratessa perässä. Ja aina me kuljetaan iloisina käsikädessä. 🙂 Pitkän päivän jälkeen olen aina ihan naatti, mutta samalla olen joka kerta onnellinen siitä, että saan tämän harjoittelun kokea ja tunnen, että teen todella tärkeää työtä! Työtä, jolla on merkitystä. Ja paras palkinto on tietysti lasten antama lämmin vastaanotto. Olemme ansainneet lasten luottamuksen. He tulevat hymyssäsuin juttelemaan ja nauttivat antamastamme huomiosta. Aina silloin tällöin joku kyseenalaistaa, että mitä järkeä on lähettää ihmisiä vaihtoon, varsinkaan jonnekin Afrikkaan. Siihen mulla on tällä kertaa hyvin simppeli vastaus: rakkaus. Nämä lapset tarvitsevat rakkautta, aikaa, tukea ja kannustusta. He ansaitsevat onnistumisen kokemuksia ja hyviä muistoja. Ja toki he varmasti oppivat jotain meiltä, siinä missä me opimme valtavasti kaikenlaista. 🙂

Mikäli joku vielä epäröi lähtöä Afrikkaan, niin kannustan lämpimästi lähtemään vaihtoon. En usko, että kukaan tällaista reissua katuu. Täällä oppii paljon myös itsestään. 🙂

suhteet oma-elama opiskelu matkat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *