Reissu oli kaikista tähän astisista matkoista rankin. Oli onni, että saimme kuitenkin lentää Turusta Tukholmaan, eikä tarvinnut lähteä Helsinki-Vantaalle saakka. Tukholmassa odottelimme muutaman tunnin ja sieltä lensimme Etiopiaan. Etiopiassa olimme joskus aamulla kuuden maissa ja noin 8.45 lähti lentomme Johannesburgiin. Lentokone oli suuri tai en ollut itse aiemmin ollut niin isossa lentokoneessa. Jokaisella matkustajalla oli edessään näyttö, joten tekemisestä ei ollut pulaa. Pystyi kuuntelemaan musiikkia, pelaamaan tai katsomaan tv-sarjoja tai leffoja. Päädyin itse katsomaan Captain American jatko-osan Captain America: The Winter Soldier.

 Johannesburgista meidän piti ottaa bussi Mbabaneen, Swazimaahan. Myöhästyimme hieman kahden bussista, mutta onneksemme ystävällinen bussitoimiston mies lähti juoksien etsimään meille bussia. Pääsimme puoli kolmen bussiin, jossa oli juuri sopivasti kolme peruutuspaikkaa eli mahduimme kyytiin. Kyseessä oli minibussi, joten tilaa oli varsin niukasti. Uuvuttavien lentojen aikana menivät niskat ja polvet jumiin, joten tämä bussimatka oli yhtä tuskaa. Samalla valvotut tunnit alkoivat painaa päälle, joten nuokuimme tasaisin väliajoin bussissa. Niskat kiittivät jälleen.

Matkaan meni kaikkine odotteluineen arviolta yli vuorokausi. Jouduimme myös Swazimaan rajalla näyttäytymään rajavirkailijoille, jotka leimasivat passimme. Tungeksimme jonossa bussikuskin johdolla. Bussikuski oli matkan alussa kerännyt kaikilta passin ja suomalaisessa tämä kyllä herätti pienen paniikkireaktion – eihän passia nyt saa kenellekään mennä antamaan. Saimme kuitenkin passit takaisin. Kaikki rajalla tapahtunut häslinki tuntui todella hämmentävältä, mutta johtui varmasti myös väsymyksestä. Olo oli sanalla sanoen sekava. Pimeääkin oli jo tässä vaiheessa. Aurinko alkoi laskea viiden jälkeen ja kokonaan pimeää oli kuudelta. Ilma oli myös aika vilpoinen, ilman takkia alkoi palella, vaikka päällä oli neule.

Olimme perillä Mbabanessa noin kello 19.00 ja hostellissa kello 19.30. Ystävällinen nainen hommasi meille taksikyydin hostelliimme. Saimme mukavan huoneen, jossa vastapäätä on kylpyhuone. Aika pian menimmekin nukkumaan, mutta ainakin itse kävin vähän ylikierroksilla väsymyksestä, joten nukahtaminen ei ollut niin helppoa. Lopulta kuitenkin silmät painuivat vihdoin kiinni. Pienenä järkytyksenä tuli huoneen kylmyys, vaikka niin moni on asiasta varoittanut ja olinkin varautunut villasukilla. Yöt kuitenkin saa nukkua neule päällä ja legginssit jalassa – tai itse ainakin olen sen verran vilukissa.

Nettiyhteydet tuottaa ongelmia, joten saapa nähdä miten blogin käy. 😀 Onneksi kuitenkin tulee myös ihan paperille asioita kirjoitettua, joten eiköhän tuu sitten kotiutumisen jälkeenkin kirjoiteltua.