Stop! In the name of love!

20140917_121340 – Kopio.jpg

 

Väkivaltainen käyttäytyminen on todella pistänyt täällä silmään. Eläimet eivät tunnu olevan lemmikkejä tai perheenjäseniä, vaan niitä on otettu siksi, että niistä on jotakin hyötyä. Eläimiä kohdellaan aika julmasti. Ja ne saavat juoksennella vapaasti. Jos naapurin koira tulee tiellä vastaan, haukkuu ja käyttäytyy aggressiivisesti, on ihan normaalia, että ihminen reagoi siihen ottamalla maasta kepin ja alkaa huitoa koiraa, joka tietysti lisää vettä myllyyn ja saa koiran entistä kiukkuisemmaksi. Aina tosin ei koiran edes tarvitse tehdä mitään… Tällaisia tilanteita jouduin intensiivikurssilla haastatteluja tehdessämme kokemaan. Olin aika järkkynyt siitä, että eläimiä jopa potkittiin ja viskottiin kivillä.

Pelkään vieläkin hieman koiria, jos ne vaikuttavat aggressiivisilta tai pomppivat holtittomasti. Tämä pelko juontaa juurensa siihen, että ollessani 5-6.vuotias, hyökkäsi kimppuuni mielenvikainen koira. Pysyin kuitenkin näissä pelottavissa tilanteissa onneksi rauhallisena ja yritin jopa paikallisille selittää, että rauhallinen käyttäytyminen toimii varmasti paremmin kuin kepilla huitominen, mutta eiväthän se sitä ymmärtäneet. Ensimmäistä kertaa kulttuurierot todella iskivät tajuntaan.

20140917_150732 – Kopio.jpg

Lapset osaavat myös olla todella julmia ja väkivaltaisia toisiaan kohtaan jo pre-schoolissa. Tästäkin olin aluksi vähän järkyttynyt. Järkytyksestä toivuttuani aloin kuitenkin aina rohkeasti puuttua näihin tilanteisiin. Opettaja saattaa nähdä tilanteet, mutta ei läheskään aina puutu niihin mitenkään. Se tuntuu vaan olevan täällä ihan okei, että toisia mätkitään. Ja lapsiakin tietysti kuritetaan ihan surutta fyysisillä rangaistuksilla. Lapset siis saavat tämän mallin jo pienestä pitäen kotoa ja lähiympäristöstä.

Aikaisemmassa postauksessa kirjoitinkin, että teimme intensiivikurssilla tutkimuksen aiheesta ”Domestic abuse.” Teimme sen yhteistyössä Vusumnotfo nimisen organisaation kanssa. He muun muassa kampanjoivat empatiakyvyn puolesta. He järjestävät tapahtumia, joissa eläinten avulla yritetään opettaa empatikykyä, erityisesti lapsille ja nuorille, jotka ovat maan tulevaisuus. Eläimet ovat eläviä ja tuntevia olentoja kuten me ihmisetkin. Tämä porukka tekee tärkeää työtä. Toivon, että meidän tutkimuksemme ja niiden tulokset saavat tulevaisuudessa muutosta aikaan, että ihmiset heräävät siihen, että väkivalta ei ole hyväksyttävää ja siihen pitää puuttua.

 

//www.youtube.com/embed/WpYeekQkAdc

suhteet oma-elama opiskelu matkat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *