Reseptikirja: Sitruunainen sinihomejuustokana

Sitruunainen sinihomejuustokana on helppo ruoka, jonka voi tehdä joko uunissa tai paistinpannulla. Kaveriksi sopii hyvin esimerkiksi tagliatelle tuorepasta tai mikä tahansa muu pasta!

Itse tykkään tehdä tämän ruoan uunissa jolloin aikaa jää touhuta muuta ruoanlaiton ohella!

Tarvitset tähän ruokaan maustamattomia kanafileitä, pari sitruunaa, ruokakermaa, sinihomejuustoa ja maustamiseen valkosipulinkynsiä, suolaa, pippuria sekä sitruuna-yrttimaustetta.

Laita alkuun uuni kuumenemaan n. 185 asteeseen ja aloita tekemällä kastike. Lisää uunivuokaan ruokakerma, pilkotut valkosipulit ja muut mausteet, raasta sitruunan kuorta oman makusi mukaan sekä purista 1 sitruuna kerman joukkoon, murskaa sekaan sinihomejuustoa. Asettele kanat uunivuokaan ja pyörittele kastikkeessa. Viipaloi toinen sitruuna ja asettele viipaleita kanojen päälle.

Paista kanoja uunin keskitasolla 20-30 minuuttia. Paistoaika riippuu kanojen paksuudesta. Itselläni oli tällä kertaa kanan rintafilettä joten paistoaika oli 30 minuuttia, ohuet kanafileet valmistuvat nopeammin! 🙂

Keitä lopuksi tuorepastat, koristele annos mintulla ja nauti!

Instagram: pastababyblog

Sitruunainen sinihomejuustokana

Ainekset (2 annosta)

35 min
{
AKTIIVINEN 5 min
PASSIIVINEN 30 min

Tee näin:

Mitä tarvitset?

  • Maustamattomia kanafileitä
  • 2 sitruunaa
  • 1 purkin ruokakermaa
  • Sinihomejuustoa
  • Sitruuna-yrttimaustetta
  • Suolaa & pippuria
  • 2-3 valkosipulinkynttä (tai valkosipulimaustetta)

Mitä tehdä?

  • Laita uuni kuumenemaan n. 185 asteeseen
  • Aloita tekemällä kastike uunivuokaan lisäämällä kerma, raastettua sitruunankuorta (oman maun mukaan), 1 puristettu sitruunan mehu, pilkotut valkosipulinkynnet, mausteet sekä murskattu sinihomejuusto (määrä oman maun mukaan)
  • Asettele kanat uunivuokaan kastikkeeseen ja pyörittele
  • Viipaloi toinen sitruuna ja asettele viipaleet kanojen päälle
  • Paista uunissa 20-30 minuuttia tai kun kana on kypsää
  • Keitä lopussa tuorepasta
  • Koristele annos esimerkiksi mintunlehdillä
Hyvinvointi Ruoka ja juoma

Reseptikirja: Caprese kana

Kana Caprese – herkullinen kanafilee  basilikanlehdillä, sulaneella mozzarellalla ja paahdetuilla tomaateilla. Yksinkertainen ja nopea toteuttaa, mutta silti  näyttävä ruoka esimerkiksi illalliselle 🙂

Aloita valmistus marinoimalla kanafileet öljyssä, paprikamausteessa, suolassa, pippurissa ja valkosipulimausteessa. Paista tämän jälkeen kanat paistinpannulla kypsäksi. Asettele lopuksi kanojen päälle basilikanlehtiä ja mozzarella viipaleet. Heitä pannulle sekaan myös viipaloidut pikkutomaatit. Lämmitä kanoja ja tomaatteja sen aikaa kunnes mozzarella on hieman sulanut! Voit myös tehdä tämän uunissa mikäli haluat mozzarellasta oikein sulanutta – tässä tapauksessa asettele basilikat ja mozzarellat kanojen päälle, laita kanat ja tomaatit uuniin ja paista kunnes mozzarella on sulanut 🙂

Viimeistele annos balsamico kastikkeella ja hyvällä punaviinillä!

Instagram: pastababyblog

 

Kana caprese

Ainekset (4 annosta)

20 min
{
AKTIIVINEN 20 min
PASSIIVINEN 0 min

Tee näin:

Mitä tarvitset?

  • Maustamattomia kanafileitä
  • Öljyä
  • Basilikanlehtiä
  • Mozzarellaa
  • Pikkutomaatteja
  • Balsamicoa
  • Pippuria, suolaa, paprikamaustetta & valkosipulimaustetta

Mitä tehdä?

  • Marinoi kanat öljyssä ja mausteilla
  • Paista kanat paistinpannulla kypsiksi
  • Asettele paistinpannulla olevien kanafileiden päälle basilikanlehtiä ja mozzarella viipaleet
  • Heitä pannulle sekaan viipaloidut pikkutomaatit
  • Anna kanan hautua paistinpannulla sen aikaa, että mozzarella sulaa ja tomaatit kypsyvät
  • Viimeistele balsamico kastikkeella ja tarjoile!
Hyvinvointi Ruoka ja juoma