Ihana ihanin kesä!

 

IMG_0355.JPG

IMG_0353.JPG

fullsizeoutput_2db.jpeg

 

fullsizeoutput_2d8.jpeg

IMG_0368.JPG

IMG_0369.JPG

Kesä tuli rytinällä ja kuten aina, sitä ihmeteltiin hetki, että ihanko tosiaan kevyt toppatakitkin voidaan jo heittää varastoon ja ihanko totta samalla voidaan hakea ne sandaalit (muuton jäljiltä jostain) varastosta jalkaan. Totta tosiaan en edes muistanut eräiden sandaalien olemassa oloa, niiden jotka jalassa kävelin koko viime kesän, ennen kuin näin instagramin puolella kuvan samoista sandaaleista tuttavan jalassa. Niin pitkä aika kesästä olikin, mutta ihanaa kun se tuli.

Pari viimeistä toukokuun viikkoa varsinkin ovat olleet taas se viimeinen puristus ennen koulujen päättymistä. Jokaiselle päivälle on tuntunut olevan jotain piknikkiä ja kissanristiäistä. Eväskorit on saanut illalla tyhjentää ja pestä juomapulloja seuraavalle päivälle. Opettajan lahjomisista selvittiin tänä vuonna helpolla, tilisiirrolla kimppalahjaan jonka hoiti ihanasti joku muu. Mutta nyt on aika hengähtää ja opetella olemaan ilman aikatauluja hetki ja ladata akkuja. Yksinkertainen ilo on se ettei kelloa tarvitse laittaa herättämään aamulla. Vaikkakin oma nahkavekkari kyllä hoitaa asian samalla pieteetillä, kuin yleensä.

Syksyllä asiat taas muuttuu ja herätyskellot saakin virittää uudelle taajuudelle. Oma töihinpaluu sai vahvistuksen pienempien tyttöjen tarhapaikkahakemuksen myötä ja voi että oltiin riemuissamme, että pienimmät pääsivät tuttuun tarhaan, missä olemme seikkailleet puolikkaan eskarivuoden. Asuinalueemme on melko ruuhkainen tarhapaikkojen suhteen, eikä valinta ollut mikään itsestäänselvyys. On tärkeää saada viedä lapsensa hoitoon tarhaan, missä tietää aikuisten olevan motivoituneita työhönsä ja lasten viihtyvän. Se ei ole suinkaan mikään itsestäänselvyys.

Vaan nyt nautitaan. Pari viileämpää päivää on tehnyt ihan hyvää ja on itsekin malttanut keskittyä hieman kotipuuhiin sisällä. Lämpökin varmasti kohta taas palailee ja ihania juhlia tiedossa heti tulevana viikonloppuna.

Kesäiloa!

Hanna-Mari

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään