”Ystävyys on yhteinen sielu kahdessa ruumiissa”
Suunnittelin kirjoittavani ystävyydestä ystävänpäiväksi. No se meni jo, mutta itseasiassa on paljon mielekkäämpää kirjoittaa aiheesta jonain muuna päivänä.
Amerikkalainen juhla rantautuneena Suomeen on muutenkin hieman ristiriitainen merkitykseltään. Pitäisikö olla romanttinen rakkaansa kanssa vai juhlistaa ystävyyttä. Jokainen tehköön sen haluamallaan tavalla.
Pari viimeistä viikkoa ovat olleet tapahtumarikkaita. On ollut ihanan virkistävää päästä normaalia enemmän ihmisten ilmoille. Nauttia hyvää ruokaa ystävien seurassa. Muutamankin ystäväporukan. Tanssia ja laulaa lempibändin tahtiin isolla areenalla. Jutella asioita kevyesti ja syvällisemmin. Inspiroitua ihmisistä. Viettää hiihtolomaa koko perheen kanssa rennoilla aikatauluilla ilman kiireen tunnetta. Kirsikkana kakussa saimme myös treffi-illan puolison kanssa aivan kahdestaan. Erittäin harvinaista herkkua nelilapsisen perheen arjessa, kun lapsenvahdit tuppaavat olemaan hieman kauempana. Lähipiiriin kolahti myös ikävä sattumus, joka säikäyttikin sitten ihan todenteolla ja muistutti elämän sattumanvaraisuudesta.
Ystäviä on itsellä tarttunut matkaan monista yhteyksistä. Koulusta, töistä, naapurustoista, harrastuksista, lasten kautta, mistä kukin..
Vankin niistä on kestänyt jo yli 30 vuotta ja lukuisat yli 20 vuotta. Sitten on tuoreempia tapauksia, jotka ovat yllättäneet intensiivisyydellään heti alkumetreiltä. Jotkut ihmiset vaan kolahtaa!
Tutustun itse helposti puheliaana uusiin ihmisiin ja minun on helppo jakaa palanen tarinaani toisen kanssa. Mutta huomaan että harvojen kanssa edistyn pinnallisesta keskustelusta pidemmälle. Nämä harvat ovatkin sitten varsinaisia helmiä. Tässä vaiheessa elämää huomaan, että jos juttu ei heti lähde toimimaan ei yritystä jaksa viedä paljon pidemmälle.
Ystäväni J mainitsi kauniisti meidän noin kymmenhenkisestä naisporukasta, keiden kanssa olemme pitäneet tiiviisti yhteyttä lukioajoista, että on ihanaa kun olemme niin tuttuja. Se on niin totta. Tuttuja ja turvallisia. Olemme toisillemme levähdyspaikkoja! Vaikka näemme ruuhkavuosinamme harvoin on selvää, että juttu jatkuu aina siitä mihin se jäi.
On mahtavaa, kun voi nauraa vedet silmissä maailman typerimmille vitseille, mille on naurettu jo viimeiset parikymmentä vuotta. Ystävät joille voi soittaa ja purkaa päivän ärsytyksen tai onnen tunteen ja vastavuoroisesti ottaa sen puhelun vastaan.
On myös ystävyyssuhteita joissa sukset on päässeet menemään ristiin syystä tai toisesta. Elämä on vienyt eri suuntiin. Kuitenkin tiedän, että tosi ystävyys ei kuole ja uskon että sopivan hetken tulleen juttua taas jatketaan.
Parasta on, kun ystäviä löytyy miehinä ja naisina. Nuorempina ja vanhempina. Perspektiivi säilyy, eikä liiaksi vajoa homogeeniseen kuplaan.
Puolisoni on myös paras ystäväni. Hän saa minut nauramaan tyhmillä vitseillään aina uudestaan. Häneen voin turvautua huonona päivänä ja hänen kanssaan saan jakaa elämän parhaat hetket.
Oma perhe ja rakkaat ystävät, kuinka korvaamattomia olette.
Olen onnekas.
Pus ja aurinkoa lauantaihin!
Hanna-Mari
*kuvat Pinterest
