Suunnitelmia blogia varten superpitkän tauon jälkeen
No niin, superpitkän kirjoittelutauon ja motivaation keräämisen jälkeen palaan jälleen blogin pariin kirjoittelemaan.
Tarkoitus tästä lähtien olisi kirjoitella useammin, sillä kaipaan fiktiivisen tekstin lisäksi jotain konkreettisempaa ja elämänkarheampaa kirjoittamista. Ajattelin, että alkaisin selkeästi blogissa kertoa omasta elämästäni ja siihen liittyvistä asioista avoimemmin. Tämän vuoksi yritän alkaa myös postailla kuvia blogiin, jotta saadaan visuaalista ilmettä paremmaksi. Siksi tuon kasvoni avoimesti näytille ja kerron kiinnostuksen kohteistani sekä elämästäni ylipäätään.
Olen himoshoppaaja huuto.netin puolella ja rakastan erityisesti kosmetiikkaa ja vaatteita. Olen plussakokoinen liikunta-addikti ja anarkistinen terveysintoilija. Olen harrastanut myös monta vuotta laulua, mutta se on jäänyt harjoittelussa tanssin jalkoihin. Olen juoksuvalmennuksessa ja juoksin syksyllä Pääkaupunkijuoksussa puolimaratonin. Rakastan hyvää ruokaa ja sitäkin puolta itsessäni alan blogissa avaamaan. Erityisesti sydäntä lähellä ovat edulliset hankinnat, niin harrastuksissa kuin muissa tarpeissa. Olen elämässäni käynyt raskaita asioita läpi, mutta selvinnyt vaikeuksista voittajana.
Rakastan myös runoja, joten todennäköisesti joitakin runoja tulen tänne fiilisten mukaan rustailemaan. Kirjoittaminen oli pääharrastukseni monta vuotta vastapainoksi aktiiviselle liikunnalle. Olen kirjoittanut todella paljon fiktiivisiä tekstejä, mutta blogin kirjoittaminen on monta kertaa ollut unelmana ja nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni.
Nyt siis avoimemmin kohti blogitulevaisuuttani 🙂