Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi

Käytiin J:n kanssa eilen rakkaustreffeillä leffassa, kun J:n vanhemmat tulivat Jippovahtiin. Tarjonta ei ollut hääppöistä, joten päädyttiin meille scifi-toiminta-seikkailu-komedia-rämistelyfilkkojen ystäville epätyypilliseen skandinaaviseen hyvänmielenelokuvaan. Mutta hyvä kun päädyttiin, oli nimittäin yks parhaista leffoista pitkään aikaan!

Täältä voi kukin käydä lukemassa jutun juonen, tiivistettynä homma meni näin: 100-vuotias pappa karkaa vanhainkodista ja joutuu osalliseksi melkoista seikkailua, joka ei kuitenkaan ole juuri mitään verrattuna kovispapan aiempaan elämään. En yleensä perusta takaumista leffoissa mutta tässä ne olivat ihan hyvin toteutettuja. Jos rainaa yhdellä sanalla pitäisi kuvata, olisi se varmastikin sympaattinen. Perässä seuraavat hulvaton ja perus (sellainen Eevankin kuvaama limeä-puristava-käsipatsas-ja-aaseja-kivittävä-mummo -perus). Tässä leffassa ei ollut oikeastaan mitään häiritsevää – ei ärsyttäviä henkilöhahmoja, ei liikaa jotain, ei liian vähän jotain muuta. Se vain soljui menemään niin, että elokuvan jälkeen huulet olivat jähmettyneet kestohymyyn, joka pyrkii kasvoille vielä nytkin elokuvaa muistellessa. En muista milloin olisin leffateatterissa kuullut niin paljon niin remakkaa naurua. Saati sitten aplodeja leffan päättyessä.

Elokuvateatterista ulos astuessamme maa oli peittynyt valkoiseen huntuun ja hiutaleet leijailivat hiljaa päällemme. Teki mieli heittäytyä hankeen lumienkeliä tekemään.